HUS

Työtaistelusta aiheutuvista muutoksista potilashoitoon ilmoitetaan suoraan potilaille

Jaa

HUS pyrkii turvaamaan kiireellisen hoidon meneillään olevan työtaistelun aikana. Viivästyksiä ja muutoksia hoitoajoissa saattaa lähipäivinä olla jonkin verran.

​Influenssa, liukastumisvammat ja jossain määrin myös meneillään oleva työtaistelu on ruuhkauttanut HUS:n päivystyksiä. Päivystyksissä potilaat hoidetaan kiireellisyysjärjestyksessä ja toivomme potilailta kärsivällisyyttä.

Ennalta sovitut toimenpiteet, poliklinikkakäynnit ja yhteydenotot pyritään hoitamaan sovitusti. Jos kuitenkin tulee muutoksia sovittuihin aikoihin, HUS:sta ollaan yhteydessä potilaisiin ja neuvotaan, miten menetellä.

- Keräämme yksiköiden tilanteesta päivittäin tilannetietoa. Turvaamme kriittiset toiminnot siten, että kiireettömiä toimenpiteitä tarvittaessa perutaan ja henkilöstöä siirretään kiireellisempiin tehtäviin. Myös ulkopuolelta pyritään etsimään työntekijöitä, sanoo vs. johtajaylilääkäri Petri Bono.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super sekä sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy ovat ilmoittaneet ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta. Tämä tarkoittaa, että työntekijät tekevät suunnitellut työvuoronsa, mutta eivät suostu ylityöhön eivätkä työnantajan aloitteesta tapahtuviin vuoronvaihtoihin.

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Juha Tuominen valittiin HUSin seuraavaksi toimitusjohtajaksi14.8.2018 13:24Tiedote

Dosentti, sisätautien erikoislääkäri Juha Tuominen, 54, on valittu HUSin toimitusjohtajaksi ensi vuoden alusta alkaen. HUS-kuntayhtymän valtuusto päätti asiasta äänestyksen jälkeen. Tuominen sai 595,1 ääntä ja HUSin hallituksen esittämä Jari Petäjä sai 484,1 ääntä. Petäjä on dosentti, lastentautien ja neonatologian erikoislääkäri ja HUSin Lasten ja nuorten sairauksien toimialajohtaja. Tuominen on nykyisin Terveystalo Oy:n johtava ylilääkäri. Hän siirtyi Terveystaloon vuonna 2009 HUSista, jossa hän toimi useissa eri tehtävissä, muun muassa johtajaylilääkärinä ja tulosyksikön johtajana. Tuominen sai kesäkuussa tasavallan presidentiltä professorin arvonimen. – Minulla on paitsi osaamista, myös rakkautta ja paloa tähän tehtävään, Tuominen sanoi valtuuston kokouksessa. HUSin nykyinen toimitusjohtaja Aki Lindén jää eläkkeelle 1.1.2019. Lindén on toiminut HUSin toimitusjohtajana vuodesta 2010. Hän seurasi tarkasti seuraajansa valintaprosessia: – Valtuutettujen keskuudessa yleisen näkemyksen m

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme