Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Työterveyskonserni Taimin valmistelu etenee

Jaa

Kuntaliitto ja Keva tiedottavat

20.12.2018

Työterveyshuollon sairaanhoito-ja muut terveydenhuoltopalvelut, joiden järjestäminen on kunnille ja kuntayhtymille vapaaehtoista, tulee yhtiöittää kuntalain 126 §:n ja 150 §:n mukaisesti 1.1.2019 mennessä tai siitä toiminnasta tulee luopua. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kunta tai kuntayhtymä ei voi lainkaan myydä vapaaehtoista sairaanhoitopalveluita ulkopuolisille tahoille 31.12.2018 jälkeen muussa kuin yhtiömuodossa. Kunta, kuntayhtymä ja niiden tytäryhtiöt voivat kuitenkin edelleen työnantajan roolissa tuottaa omalla henkilöstölleen kokonaisvaltaiset työterveyshuollon palvelut kuten muutkin työnantajat. Kaikilla työnantajalla on nyt ja jatkossa työterveyshuoltolain velvoite järjestää omille työntekijöilleen työterveyshuoltopalvelut.

Työterveyshuollon järjestämisen sekä vaikuttavuuden kehittämistarve ei ole sidottu sote-uudistukseen. Työterveyshuollon tarkoitus on ehkäistä työhön liittyviä sairauksia ja tapaturmia ja edistää työntekijöiden terveyttä ja työ- ja toimintakykyä sekä työyhteisön toimintaa. Vaikuttava työterveyshuolto vähentää merkittävästi työnantajien henkilöstökustannuksia sekä lisää työyhteisön vetovoimaa työmarkkinoilla ja on osaltaan vaikuttamassa henkilöstötuottavuuteen ja työssä jatkamiseen.

Yksinomaan kuntien henkilöstön sairauspoissaolot ja ennenaikaiset eläköitymiset aiheuttavat kahden miljardin vuotuiset kustannukset. Työnantajan kanssa yhteistyössä tuotettu työterveyshuolto voi osaltaan merkittävästi vahvistaa yksilön sekä työyhteisön työkykyä, voimavaroja ja hyvinvointia ja ehkäistä työkyvyttömyyksiä sekä ennenaikaisia eläköitymisiä.

Alkuvuodesta 2018 Keva lähti eräiden kuntien, kaupunkien ja sairaanhoitopiirien aloitteesta käynnistämään hanketta, jonka tarkoituksena on ollut selvittää, haluavatko julkiset toimijat valtakunnallisen työterveyshuoltokonsernin perustamista ja olisiko se taloudellisesti ja toiminallista järkevää.

Kuntien, sairaanhoitopiirien ja Kevan valtakunnallisen in-housen työterveyskonsernin (Taimi-konserni) valmistelu on edennyt koko syksyn. Konsernin tavoitteena on tuottaa in house -toimintana omistajilleen tehokkaasti laadukkaita työterveyshuollon palveluja. Taimi-konsernin osalta valmistelu etenee suunnitelmien mukaisesti ja Taimi Oy on perustanut ensimmäiset alueyhtiöt. Viime viikolla mm. HUS:in valtuusto hyväksyi Taimi Oy:n aiesopimuksen.

Hanketta on syyskuusta lähtien valmistellut tiivis valmisteluryhmä, jossa on mukana olevista alueista viranhaltijaedustus, Kevan edustajat sekä Kuntaliiton asiantuntijaedustaja. Hankeryhmä linjasi yhtiöittämisvelvoitteen mukaisen sairaanhoitopalveluita tarjoavaa, valtakunnallista markkinoilla toimivaa työterveysyhtiötä, ei ole tällä hetkellä edellytyksiä rakentaa. Näin ollen vain in-house -yhtiötä valmistellaan valtakunnallisesti.

Tammikuun puolivälissä pidetään Taimi Oy:n omistajakokous valmisteluryhmässä mukana olevien tahojen ylimmälle johdolle. Kokouksessa on tarkoitus linjata konsernin rakentamisen periaatteet prosessia sekä aikataulua.

Tällä hetkellä Taimi Oy:n valmistelussa on mukana kiinnostuneita tai aiesopimuksen jo hyväksyneitä tahoja kuudesta-seitsemästä eri maakunnasta.

Lisätiedot:

Keva                

Toimitusjohtaja Timo Kietäväinen, p. 0400 486 043

Kuntaliitto

Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio, p. 050 567 1624                                                                                                                  

Keva

Kehittämispäällikkö Mikko Kenni, p. 050 553 4945

Kuntaliitto     

Johtava lakimies, Pirkka-Petri Lebedeff, p. 0500 482 016

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä, johon on koottu keskeiset kunta-alan tiedot ja palvelut. Suomen kunnat ja kaupungit vastaavat noin 2/3 julkisista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kuntaliiton viestit EU-vaaleihin: Työperäisen maahanmuuton edistäminen ja vihreässä siirtymässä onnistuminen ovat kohtalonkysymyksiä kuntien elinvoimaisuudelle18.4.2024 15:29:19 EEST | Tiedote

EU-vaaleissa ei määritellä pelkästään Euroopan suuntaa seuraavaksi viideksi vuodeksi vaan myös kuntien tulevaisuuskysymyksiä - siksi EU-vaalit ovat myös kuntavaalit! Kuntaliiton tavoitteena on, että kunnilla on kaikki mahdollisuudet toteuttaa vihreää ja digitaalista siirtymää, houkutella investointeja sekä vahvistaa EU:n tukemana elinvoimaa alueellaan. Tavoittelemme myös työperäisen maahanmuuton ja kotouttamisen voimakasta edistämistä, sillä työvoimapula rajoittaa yritystoiminnan kasvua ja vaikeuttaa julkisten palveluiden tuotantoa.

Ramförhandlingarna hörsammade kommunerna delvis – normerna måste luckras upp snabbt16.4.2024 18:38:49 EEST | Tiedote

Kommunförbundet och kommunerna är lättade över att regeringen vid ramförhandlingarna lovade kompensera åtminstone en del av den statsandelsnedskärning som staten stått i beråd att genomföra till följd av slutnotan för social- och hälsovårdsreformen. Om nedskärningen hade genomförts fullt ut, hade det inneburit att kommunernas statsandelar minskat permanent med 400 miljoner euro. En förbättring av kommunalskattens effektivitet ger på lång sikt också större spelrum i kommunernas ekonomi.

Kehysriihi vastasi kuntien huoliin osittain – normien keventämisessä edettävä ripeästi16.4.2024 16:52:45 EEST | Tiedote

Kuntaliitto ja kunnat ovat helpottuneita, että hallitus lupasi kehysriihessä kompensoida edes osan sote-uudistuksen loppulaskuun liittyvästä valtionrahoituksen leikkauksesta. Jos leikkaus olisi toteutunut täysimääräisesti, se olisi merkinnyt 400 miljoonan euron pysyvää vähenemistä kuntien valtionosuuksiin. Myös kunnallisverotuksen efektiivisyyden parannus tuo pitkällä aikavälillä kuntien taloudenhoitoon lisää liikkumavaraa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye