Akavan Erityisalat

Työttömän yliopisto-opinnot sallittava

Jaa
Akavan Erityisalat kannattaa Akavan esitystä työttömän yliopisto-opiskelun helpottamisesta. Työttömän tulee saada opiskella yliopistossa työttömyysturvaa menettämättä, mikäli hänellä on samaan aikaan valmius työnhakuun ja työn vastaanottamiseen.

 – Osaaminen on korkeasti koulutetun tärkein työväline ja sen kehittäminen on työttömälle hyödyllisintä ajankäyttöä työnhaun ohella. TE-toimistoilla ei useimmiten ole tarjota korkeakoulutetulle tarkoituksenmukaista työvoimakoulutusta, jolloin työllistymisenkin kannata järkevintä on tutkintoon johtava opiskelu, sanoo koulutuspoliittinen asiamies Minna Nieminen Akavan Erityisaloista.

Parhaillaan lausunnolla on luonnos hallituksen esityksestä, joka koskee lakeja julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta. Akavan Erityisalat vaatii korjauksia hallituksen esitykseen.

– Nyt lausunnolla oleva luonnos vaikeuttaisi tuntuvasti yliopisto-opintojen suorittamista työttömyyden aikana, jollei jopa estäisi niitä kokonaan. Emme voi hyväksyä sitä, että yliopisto-opinnot kategorisesti suljettaisiin pois keinovalikoimasta, joka korkeasti koulutetulla työttömällä on käytettävänään osaamisensa kehittämiseen, Minna Nieminen sanoo.

– Työttömän passivointi ja omaehtoisen opiskelun vaikeuttaminen on järjenvastaista tilanteessa, jossa pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa myös korkeasti koulutettujen parissa. 

Lisätietoja: asiamies Minna Nieminen, Akavan Erityisalat, puh. 0201 235 368, minna.nieminen@akavanerityisalat.fi

Yhteyshenkilöt

Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, 040 525 8582, anna.joutsenniemi@akavanerityisalat.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Akavan Erityisalat
Maistraatinportti 4 A
00240 HELSINKI

http://www.akavanerityisalat.fi

Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 20 jäsenjärjestöä. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat

Yhdistelmätehtävät ovat kuntien kulttuurialan asiantuntija- ja esihenkilötehtävien ongelmana20.3.2024 17:42:48 EET | Tiedote

Oripään kunta julkaisi rekrytointi-ilmoituksen, jossa haettiin alle 3 000 euron kuukausipalkalla kirjastonjohtajaa vastuunaan kirjasto,- museo- ja kulttuuritoimi, kunnan markkinointi, maahanmuuttotyö sekä hyvinvointilautakunnan esittelijän tehtävät. Rekrytointi kuvastaa yleistymässä olevaa yhdistelmätehtävien ongelmaa. Ammattijärjestöjen kyselyssä 42 % kirjasto,- museo,- ja kulttuurialan esihenkilöistä ja asiantuntijoista kertoi oman vastuualueensa kasvaneen uusilla tehtäväkokonaisuuksilla.

Akavan Erityisalat: Pienten humanistialojen rahoitusta parannettava20.2.2024 15:22:14 EET | Tiedote

Yliopistojen rahoitusmalli ohjaa yliopistoja luopumaan pienistä yksiköistään ja keskittymään suuriin. Suurten mittaluokkien tehokkuuslogiikkaa ei kuitenkaan voi soveltaa monialaista sivistystä tavoiteltaessa. On sivistysyhteiskuntamme kannalta ensiarvoisen tärkeää, että esimerkiksi pienet humanistialat pysyvät elinvoimaisina, korostaa Akavan Erityisalat. Liitto jäsenyhdistyksineen antoi lausuntonsa yliopistojen rahoitusmallista 19.2.2024.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye