Lapin ELY-keskus

Työttömiä joulukuussa lähes 3 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin

Jaa
Tyypillisen kausivaihtelun mukaisesti työttömien määrä nousi Lapissa joulukuun aikana, mutta työttömiä oli vähemmän kuin vuotta aiemmin. Joulukuussa työvoiman kysyntä jatkui vahvana. Lappilaisille työnhakijoille on tarjolla monipuolisesti mahdollisuuksia osaamisensa kehittämiseen.
Työttömät työnhakijat kuukausittain 2014-2021. Kuva vapaasti käytettävissä.
Työttömät työnhakijat kuukausittain 2014-2021. Kuva vapaasti käytettävissä.

Joulukuun lopussa työttömiä oli Lapissa 9 235 ja työttömien osuus työvoimasta 11,4 %. Työttömiä oli lähes 900 enemmän kuin kuukautta aiemmin, mutta kuitenkin lähes neljännes vähemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa. Marras-­joulukuussa työttömyys laski jo lähes koronapandemiaa edeltäviin lukuihin ja työttömiä oli enää alle 200 enemmän kuin vuonna 2019.

Joulukuussa TE-palveluihin ilmoitettiin 3 490 avointa työpaikkaa Lapissa. Työvoiman kysynnässä näkyi aiempien kuukausien tapaan erityisesti matkailun ja laajemminkin palvelualan sekä rakentamisen työvoimatarpeet.

Epidemiatilanteen mukaan muuttuvat rajoitustoimet luovat epävarmuutta matkailuun ja siihen kytkeytyville toimialoille. Tämä heijastuu työvoiman tarpeen muutosten kautta työllisyyskehitykseen.  

TE-palveluihin osallistuminen aktiivista

Lappilaisille työnhakijoille on tarjolla runsaasti mahdollisuuksia kehittää osaamistaan. Aktivointiasteeseen laskettaviin TE-palveluihin osallistui joulukuun lopussa yli 3 550 lappilaista, mikä on lähes 280 enemmän kuin vuotta aiemmin. Palveluihin osallistuvista yli 1 470 oli koulutuksessa ja työllistettynä lähes 1 100 henkilöä.

Työelämän muutokset edellyttävät jatkuvaa osaamisen kehittämistä. Palveluilla ja koulutuksilla luodaan edellytyksiä lappilaisten työllistymiselle ja tuetaan työvoiman saatavuutta. Ajantasainen tieto haussa olevista työvoimakoulutuksista ja valmennuksista löytyy TE-palvelujen verkkosivuilta.

Tutustu Lapin työvoimakoulutustarjontaan ja valmennuksiin.

Lapin ELY-keskuksen joulukuun 2021 työllisyyskatsaus löytyy kokonaisuudessaan selainversiona ja pdf-muodossa osoitteesta: http://www.temtyollisyyskatsaus.fi/Lappi.aspx

Seuraava työllisyyskatsaus (tammikuu 2022) julkaistaan 22.2.2022.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus:


Johtaja Marja Perälä, 0295 037 050
Yksikön päällikkö Satu Huikuri, 0295 037 049


Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:


Johtaja Tiina Keränen, 0295 039 636

Kuvat

Työttömät työnhakijat kuukausittain 2014-2021. Kuva vapaasti käytettävissä.
Työttömät työnhakijat kuukausittain 2014-2021. Kuva vapaasti käytettävissä.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lapin ELY-keskus
Lapin ELY-keskus
Rovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28

0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus

Kylmä sää hidastaa tulvakauden alkua Lapissa19.4.2024 14:05:59 EEST | Tiedote

Lapissa valmistaudutaan hiljalleen kevään tulvakauteen. Lumen sulanta käynnistyi Lapin alueella viime viikolla, mutta kuluvana viikkona sulaminen on hiipunut kylmän sääjakson seurauksena. Sään ennustetaan pysyvän kylmänä kuun loppuun asti. Vesistöjen virtaamien arvioidaan kääntyvän nousuun toukokuun puoliväliin mennessä. Sään lämmetessä jokien jäät heikkenevät nopeasti, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye