YTK

Työttömyys kääntyi nousuun

Jaa
YTK:n työttömyysaste oli marraskuussa 7,0 %. Lokakuun luku oli 6,4 %, eli työttömyys kääntyi nousuun seitsemän kuukauden laskun jälkeen. Oulussa työttömyys on noussut suurista kaupungeista eniten.

Yleinen työttömyyskassa YTK:n jäsenistöntyöttömyysaste oli marraskuussa 7,0 %. Työttömyyden lasku siis pysähtyi. Työttömyys nousi 0,6 prosenttiyksikköä edellisestä kuusta. Lokakuun työttömyysaste oli YTK:lla 6,4 %. Tiedot käyvät ilmi ytkbarometri.fi tuoreimmista luvuista. 

Työttömyyden laskun pysähtyminen koskee kaikkia ikäryhmiä. Selvimmin nousussa on 56–68-vuotiaiden työttömyys, joka nousi edellisestä kuukaudesta 1,1 prosenttiyksikköä. 17–30-vuotiaiden työttömyys kohosi 0,6 prosenttiyksikköä ja 31–55-vuotiaiden 0,5 prosenttiyksikköä.  

”Pitkän työttömyyden laskun jälkeen pienikin nousu on selkeä käänne. Silti työttömyys on edelleen paljon alemmalla tasolla kuin vaikkapa vuosi sitten. Luvuista näkyy, että kun työttömyys alkaa nousta, se iskee ensimmäisenä vanhempiin työntekijöihin”, sanoo YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen. 

YTK maksoi marraskuussa etuuksia yhteensä 57 044 055 euroa. Lokakuussa etuuksia maksettiin 51 667 398 euroa, eli summa nousi edellisestä kuusta 5,3 miljoonalla eurolla. Toisaalta vuoden 2020 marraskuuhun verrattuna etuuksia maksettiin yli 10 miljoonaa euroa vähemmän.  

   

Työttömyysaste   

Hakemusmäärä   

Maksetut etuudet 

2021 marraskuu 

 7,0 % 

 51 404 

57 044 055 € 

2020 marraskuu 

 8,7 %    

 67 587 

67 370 439 € 

Oulussa suurista kaupungeista eniten nousua 

Kaupunkien välillä on selviä eroja työttömyyden kehityksessä. Oulussa työttömyysaste nousi marraskuussa 1,1 prosenttiyksikköä, eli lähes kaksinkertaisesti koko maan keskiarvoon nähden. Espoossa nousua oli puolestaan vain 0,2 prosenttiyksikköä. 

Keskisuurista kaupungeista Kotkassa työttömyys hyppäsi 1,7 prosenttiyksikköä edellistä kuukautta ylemmäs. Rovaniemellä työttömyysaste puolestaan laski 0,2 prosenttiyksikköä.  

Yleinen työttömyyskassa YTK edustaa yli puolella miljoonalla jäsenellään joka neljättä suomalaista palkansaajaa. YTKBarometri pohjautuu YTK:n jäsendataan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

YTK
Teollisuuskatu 4
32200 Loimaa

02 760 7620http://www.ytkpalvelut.fi

YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista. www.ytkkassa.fi 

YTK Työttömyyskassan jäsenet voivat halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:hyn. YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. YTK Työelämä tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen. www.ytkpalvelut.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta YTK

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye