Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö

Työttömyys kasvaa yhä osalla aloja

Jaa
Teollisten alojen työttömyyskassat uskovat, että työttömyyden pohjakosketus on nähty ja työllisyystilanne paranee kuluvana vuonna. Julkisen puolen työttömyys näyttää kuitenkin kasvavan ja muun muassa opettajien ja sairaanhoitajien työttömyys on yhä kasvussa. Myöskään palvelualoilla ei ole vielä havaittu selkeää työttömyyden vähentymistä.

Kassat ovat arvioineet työttömyyden kehitystä ansiopäivärahan hakemusmäärien perusteella.

Hakemusten määrä on laskenut alkuvuonna kaikkiaan 6 % viime vuodesta niiden hakijoiden kohdalla, jotka eivät ole aiemmin olleet työttömänä, tai jotka ovat edellisen työttömyysjaksonsa jälkeen olleet työssä vähintään puoli vuotta. Näiden hakemusten perusteella voidaan seurata uusien työttömien määrää.

Kaikkien saapuneiden hakemusten kohdalla laskua on 1 %.

Hakemusmäärien lasku ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti alojen kesken. Esimerkiksi kuljetusalalla uusien työttömien tekemien hakemusten määrä on laskenut 14 %. Terveydenhuoltoalalla kasvua vastaavassa hakemustyypissä on 20 %.

Työttömyys kasvaa opetusalalla, terveydenhuoltoalalla ja laajemmin julkisella kentällä. Julkisilla aloilla myös odotetaan yhä uusia lomautuksia. Vähenemistä on tapahtunut muun muassa metalli- ja kuljetusalalla ja teollisuuden toimihenkilöillä. Palvelualoilla kehityksen suunta ei ole vielä selvä – merkkejä on sekä tilanteen paranemisesta että huononemisesta.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Kumpulantie 3
00520 Helsinki

http://www.tyj.fi

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on työttömyyskassojen yhteistoimintaelin. Kaikki Suomessa toimivat 14 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye