Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö

Työttömyyskassojen ennusteen mukaan ansioturvamenojen kasvu taittuu ensi vuonna

Jaa
Kassojen oman arvion mukaan etuusmenot sekä maksettujen etuuspäivien määrä kasvaa vielä ensi vuonna. Kasvua on kuitenkin vain 3-4 %. Monella alalla työttömyys jopa laskee.

Useat teollisuusalojen työttömyyskassat ennakoivat työttömyyden vähenevän ensi vuonna. Esimerkiksi metalli-, sähkö- ja rakennusalan sekä teollisuuden toimihenkilöiden työttömyyden ennakoidaan laskevan vuonna 2016. Työttömyyden odotetaan kasvavan edelleen voimakkaasti terveydenhuoltoalalla ja osalla akateemisia aloja.

Vuorottelukorvausmenot laskivat 6 % vuonna 2015 ensimmäisten vuorotteluvapaata koskevien tiukennusten jälkeen. Vuodenvaihteessa voimaan tulevien lakimuutosten odotetaan laskevan vuorottelukorvausmenoja vielä 13 %. Vuorottelukorvauspäivien määrän ja menojen lasku johtuu sekä vapaiden vähentymisestä että vapaan enimmäiskeston lyhentymisestä.

Ansiopäivärahamenot ja -päivät

 201320142015 *2016 *
Menot 2 356,3 milj. € 2 704,2 milj. € 2 871,0 milj. € 2 990,8 milj. €
Muutos suhteessa 
viime vuoteen
+ 18 % + 15 % + 6 % + 4 %
Päivät 35,2 milj. päivää 39,7 milj. päivää 42,6 milj. päivää 43,9 milj. päivää
Muutos suhteessa 
viime vuoteen
+ 14 % + 13 % + 7 % + 3 %

* kassan arvio

Vuorottelukorvausmenot ja -päivät

 201320142015 *2016 *
Menot 115,1 milj. € 122,8 milj. € 113,5 milj. € 98,0 milj. €
Muutos suhteessa 
viime vuoteen
- 4 % + 7 % - 8 % - 14 %
Päivät 2,0 milj. päivää 2,1 milj. päivää 2,0 milj. päivää 1,7 milj. päivää
Muutos suhteessa 
viime vuoteen
- 7 % + 6 % - 6 % - 13 %

* kassan arvio

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Kumpulantie 3
00520 Helsinki

http://www.tyj.fi
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry (TYJ) on työttömyyskassojen edunvalvonta- ja koulutusjärjestö sekä yhteistoimintaelin. TYJ kehittää työttömyysturvaa ja kassojen toimintaa sekä ylläpitää niiden tietotaitoa. Kaikki Suomessa toimivat 29 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye