YTK

Työttömyyskassojen henkilöstön lapset voivat osallistua lähiopetukseen

Jaa
Valtioneuvosto ilmoitti 16.3.2020 sulkevansa koulut ja keskeyttävänsä lähiopetuksen 18.3.2020 alkaen koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi.

Linjauksen mukaan kouluissa kuitenkin järjestetään poikkeuksellisesti esiopetus sekä perusopetuksen 1-3 luokkien lähiopetus niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. 

Yleinen työttömyyskassa YTK ja myös muut työttömyyskassat on todettu kriittisiksi yhteiskunnan toimintojen kannalta. YTK:n henkilökunnan lapset voivat siis osallistua lähiopetukseen esiopetuksessa sekä perusopetuksen 1-3 luokilla. 

YTK:lla on 155 työntekijää. Suurin osa työskentelee Loimaalla. YTK:lla on ollut käytössä joustava etätyömahdollisuus jo ennen epidemiaa ja sitä on nyt hyödynnetty laajasti. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

YTK
Teollisuuskatu 4
32200 Loimaa

02 760 7620http://www.ytkpalvelut.fi

YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista. www.ytkkassa.fi 

YTK Työttömyyskassan jäsenet voivat halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:hyn. YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. YTK Työelämä tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen. www.ytkpalvelut.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta YTK

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye