Ilmarinen

Työuraeläkettä voi saada huomisesta 1.2. lähtien

Jaa

Työuraeläke on eläkeuudistuksen mukanaan tuoma eläkelaji, jota voi saada huomisesta 1.2. alkaen. Toistaiseksi Ilmarinen on myöntänyt työuraeläkkeen vain yhdelle henkilölle. Ilmarisen ylilääkäri Seppo Kettunen arvioi työuraeläkkeen merkityksen ja hakijamäärien kasvavan lähivuosina, kun vanhuuseläkkeen yläikäraja nousee.

Työuraeläke on tarkoitettu raskaan työn tekijöille, joilla on takanaan vähintään 38 vuoden työura sekä työhön vaikuttava sairaus.  Työuraeläkkeen ikäraja on 63 vuotta.

Työuraeläkkeen hakuaika alkoi viime syksynä, ja eläkettä voi saada 1. helmikuuta 2018 alkaen. Ilmarinen on toistaiseksi myöntänyt työuraeläkkeen vain yhdelle henkilölle.

Ilmarisen ylilääkäri Seppo Kettunen arvioi, että tänä vuonna hakemuksia ei tule paljoa.

–  Työuraeläkkeen kriteerit ovat tiukat. Lisäksi työuraeläkkeen ikäraja on tänä vuonna vain kolme (3) kuukautta matalampi kuin vanhuuseläkkeen alaikäraja, Kettunen sanoo ja jatkaa: 

– Nyt meille on tullut muutamia sellaisia tapauksia, että työuraeläkkeestä kiinnostunut on päässyt ikänsä puolesta jo vanhuuseläkkeelle. Mutta kun vanhuuseläkkeen alaraja nousee seuraavina vuosina, työuraeläkkeen merkitys ja hakijamäärä alkaa kasvaa, Kettunen uskoo.

Jatkossa työuraeläkkeen hakijoissa erityisesti henkisen työn tekijöitä?

Kettusen mukaan työuraeläke perustettiin eläkeuudistuksessa sitä varten, että vanhuuseläkeiän lähtiessä nousuun työuraeläke turvaa raskasta työtä tekeville aiemman siirtymisen eläkkeelle.

–  Työn raskaus arvioidaan aina yksilöllisesti. Fyysisinä kuormitustekijöinä pidetään esimerkiksi fyysisesti raskasta työtä, kuormittavia työasentoja ja toistuvia, voimaa vaativia työliikkeitä. Henkisiä kuormitustekijöitä ovat puolestaan vaativa vuorovaikutteinen työ tai jatkuva varuillaan olo.  Kuormittavina lisätekijöinä työssä voi olla lisäksi epäsäännöllinen työaika, suojavarusteet ja pitkät työvuorot, Kettunen sanoo.

Työelämä ja työn tekemisen välineet ovat muuttuneet. Perinteiset, fyysisesti raskaat työt ovat vähentyneet ja jo osin poistuneetkin. Kettunen arvioi, että jatkossa työuraeläkkeen hakijoita voi löytyä enemmän raskaan henkisen työn tekijöistä.

–  Henkisesti raskaissa töissä tekniikan kehittyminen ei yleensä kevennä työn raskautta, hän pohtii.

Työuraeläkkeen saajalla pitää olla myös työkykyyn vaikuttava sairaus. Tällaisia sairauksia voivat olla esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinsairaudet, pitkäaikaiset mielenterveyden häiriöt sekä hengitys- ja verenkiertoelimen sairaudet.

–  Työuraeläkkeessä sairauden ei tarvitse olla niin vaikea kuin työkyvyttömyyseläkkeessä. Ilmarinen arvioi kuitenkin aina työuraeläkkeen hakijan mahdollisuuden myös työkyvyttömyyseläkkeeseen, Kettunen sanoo.

Työuraeläkkeenä maksetaan se eläke, joka on kertynyt työuraeläkkeelle jäädessä. Siksi se on lähtökohtaisesti pienempi kuin vanhuuseläke tai työkyvyttömyyseläke.

Ilmarisen ensimmäisen työuraeläkkeen saajan tarinan voi lukea osoitteessa https://www.ilmarinen.fi/uutishuone/arkisto/2018/tyouraelake-edessa/ 
Jutussa kerrotaan myös ohjeita työuraeläkkeen hakemiseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme lähes 1,1 miljoonaan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on yli 45 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä kasvoi viime vuonna 6,1 prosenttia20.2.2018 14:45Tiedote

Työntekijämäärät suomalaisissa yrityksissä olivat viime vuonna vahvassa kasvussa, kertoo Ilmarisen suhdanneindeksi. Indeksin seurannassa olevat yritykset työllistivät vuoden aikana 6,1 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Työntekijämäärä henkilöstövuokrausalalla kasvoi voimakkaasti koko vuoden, ja satama-alalla työntekijämäärät kääntyivät nousuun loppuvuonna viennin kasvun myötä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme