Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Työvälineiden käyttöohjeet puuttuvat usein – työpaikkojen tapaturmariski kohonnut

Jaa
Kuluvan vuoden aikana työsuojeluviranomaiset ovat tehneet yli 500 työvälineiden turvallisuuteen liittyvää tarkastusta. Tarkastuksilla on havaittu, että työpaikalta puuttuvat varsin usein työssä käytettävän koneen käyttöohjeet.

”Mikäli käyttöohjeet puuttuvat, työpaikan työturvallisuudesta vastuussa oleva työnantaja ei voi varmistua, että konetta käytetään ja huolletaan valmistajan tarkoittamalla tavalla turvallisesti”, kertoo ylitarkastaja Kati Tikkanen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.

Tikkanen painottaa, että myös koneen käyttö pitää ohjeistaa työntekijälle, ja ilman käyttöohjeita se on haastavaa. Käyttöohjeita tarvitaan myös työvälineen vaarojen arvioinnin tekemisessä.

”Myös koneen takuu voi raueta, mikäli valmistajan käyttöohjeita ei noudateta”, ylitarkastaja Kati Tikkanen toteaa.

Muita työsuojeluvalvonnassa havaittuja lakisääteisiä puutteita ovat mm. se, ettei työvälineiden toimintakuntoa ole varmistettu ja työvälineiden vaarojen arviointi on jätetty tekemättä.

Työsuojeluviranomainen muistuttaa, että työssä saa käyttää vain sellaisia koneita ja työvälineitä, jotka ovat niitä koskevien vaatimusten mukaisia sekä sopivia kyseiseen työhön. Koneiden ja työvälineiden käytössä on noudatettava valmistajan antamia ohjeita. Ne on pidettävä kunnossa koko käyttöiän ajan.  Lisäksi koneiden käyttämisen pitää olla työntekijöille turvallista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylitarkastaja Kati Tikkanen, p. 0295 018 733, kati.tikkanen@avi.fi
Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueiden työvälineiden turvallisuushanke

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Den övergripande säkerheten och totalförsvaret var teman för den regionala samarbetsgruppen i Vasa, Jyväskylä och Tammerfors28.3.2024 14:00:39 EET | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland ordnade ett hybridmöte för den regionala samarbetsgruppen för övergripande säkerhet onsdagen 27.3 i tre städer: Vasa, Jyväskylä och Tammerfors. Under mötet diskuterades totalförsvaret och mental kristålighet med regionalt fokus. Dessutom jämfördes strukturerna inom den nordiska säkerhetsförvaltningen.

Kokonaisturvallisuus ja kokonaismaanpuolustus alueellisen yhteistoimintaryhmän teemoina Vaasassa, Jyväskylässä ja Tampereella28.3.2024 14:00:00 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjesti keskiviikkona 27.3. alueellisen kokonaisturvallisuuden yhteistoimintaryhmän hybriditapaamisen kolmella paikkakunnalla Vaasassa, Jyväskylässä ja Tampereella. Tapaamisessa keskusteltiin kokonaismaanpuolustuksesta, henkisestä kriisinkestävyydestä ja etsittiin alueellisia näkökantoja teemoihin. Lisäksi vertailtiin pohjoismaisia turvallisuuden hallinnan rakenteita.

Radanvarsifoorumi tarttuu lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen – ensimmäinen tilaisuus 5.4. Järvenpäässä27.3.2024 12:40:02 EET | Tiedote

Lasten ja nuorten pahoinvointi näkyy erityisesti kasvukeskuksissa esimerkiksi nuorten tekemien rikosten lisääntymisenä. Etelä-Suomen aluehallintovirasto kutsuu tänä vuonna koolle Radanvarsifoorumiin laajan toimijaverkoston suunnittelemaan konkreettisia toimia tilanteen ratkaisemiseksi. Media on tervetullut Radanvarsifoorumin ensimmäiseen tilaisuuteen Järvenpäähän 5.4.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye