KT Kuntatyönantajat - KT Kommunarbetsgivarna

Työvoima- ja työllisyyspalveluja on vahvistettava ennen eläkeputken

Jaa

KT pitää myönteisenä työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden poistamista, jolla on suurin työllisyyttä lisäävä vaikutus. Hallituksen päättämien toimien yhteisvaikutuksena työllisyyden arvioidaan kasvavan noin 10 300 henkilöllä vuoden 2029 loppuun mennessä.

Uudistuksen siirtymävaihe on tärkeä toteuttaa niin, että työvoimapalvelujen resursointi ja työllisyyspalvelujen rakenneuudistus voidaan sovittaa yhteen. Palveluja tulee vahvistaa hyvissä ajoin ennen lisäpäiväoikeuden poistamista. 

Uudistuksen kustannuksia kompensoitava työnantajille

Nyt päätettyjen toimien yhteisvaikutus julkiseen talouteen olisi noin 165 miljoonaa euroa julkista taloutta vahvistava. KT korostaa, että julkisen talouden vaikutukset ovat kuitenkin erilaiset valtion, kuntien ja sosiaalirahastojen osalta. Kuntatalouteen vaikuttavat veroperustemuutokset ja muut kustannustekijät tulee kompensoida täysimääräisesti kunnille.
Muutosturvaratkaisu ja uusi irtisanomiskorvaus lisäävät työnantajien kustannuksia. Niiden vaikutusta työnantajien ja työntekijöiden käyttäytymiseen on vaikea ennakoida.

Työnantajille mallin pitäisi olla hallinnollisesti mahdollisimman kevyt. On varmistettava, että osaamista kehitetään työelämän tarpeiden mukaan ja etenkin joustavan lyhytkestoisen koulutuksen tarjontaa lisätään.

Valtiovarainministeriön vaikutusarvioiden perusteella lisäpäiväoikeuden poistuminen lisää kuntien työllistämisvelvoitteen määrää. Kuntien työllistämisvastuut ja kustannukset lisääntyvät.

Järjestämisvastuu työllisyyspalveluista kunnille

Työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden poistuminen ja pitkäaikaistyöttömyyden lisääntyminen korostavat entisestään tarvetta siirtää työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu kunnille.

KT painottaa jatkovalmistelussa kuntien lisävastuiden ja työllisyyspalveluiden yhteensovittamisen parempaa huomioimista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710
Neuvottelupäällikkö Jorma Palola, puh. 050 512 5300

Tietoja julkaisijasta

KT Kuntatyönantajat - KT Kommunarbetsgivarna
KT Kuntatyönantajat - KT Kommunarbetsgivarna
Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711https://www.kt.fi/

KT Kuntatyönantajat on työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kuntia ja kuntayhtymiä sekä valtakunnallisissa työmarkkinaneuvotteluissa että kolmikantayhteistyössä. KT neuvottelee ja sopii kunnallista henkilöstöä koskevat valtakunnalliset virka- ja työehtosopimukset. Sopimusneuvottelujen ohella KT:n tärkeimpiin tehtäviin kuuluu työelämän laadun, tuloksellisuuden ja yhteistoiminnan kehittäminen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KT Kuntatyönantajat - KT Kommunarbetsgivarna

Sovintoratkaisu Eksoten palkkakiistaan19.8.2020 09:00:00 EESTTiedote

KT Kuntatyönantajien ja pääsopijajärjestöjen edustajat ovat neuvotelleet Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen piiriin (KVTES) kuuluvan henkilöstön tehtäväkohtaisten palkkojen harmonisointia ja perusteettomia palkkaeroja koskevan erimielisyyden ratkaisemisesta sovinnollisesti. Neuvottelut on aloitettu pääsopijajärjestöjen pyytämien keskusneuvottelujen perusteella syksyllä 2019.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme