Oulun yliopisto

Työvoimapulaa helpottava ICT-alan muuntokoulutus alkaa

Jaa
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Oulun yliopiston koordinoimiin muuntokoulutushankkeisiin yhteensä lähes viisi miljoonaa euroa. Summa on liki puolet koko Suomeen jaetusta kymmenestä miljoonasta eurosta. Koulutuksiin eri paikkakunnille voidaan ottaa yli 300 opiskelijaa.

Rahoitettavilla hankkeilla turvataan työvoiman saantia etenkin rakennemuutoksen kokeneella tieto- ja viestintätekniikan (ICT) alalla. Pelkästään ohjelmistoalalla arvioidaan olevan valtakunnallisesti noin 7000 osaajan vaje.

”ICT-alan tarpeet muuttuvat nopeasti. On ilahduttavaa, että pääsemme heti toteuttamaan Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiota 2030, joka painottaa elinikäisen oppimisen mahdollisuuksia”, sanoo Oulun yliopiston koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä.

Muuntorahoituksesta neljä miljoonaa euroa on osoitettu Väli-Suomen ICT-alan verkostomaiseen koulutusyhteistyöhön, jossa ovat mukana Oulun yliopiston lisäksi Jyväskylän, Itä-Suomen, Vaasan ja Turun yliopistot, Aalto-yliopisto sekä Tampereen ja Lappeenrannan teknilliset ylipistot.

Koulutuksiin suunnitellaan otettavaksi 250 muuntokoulutettavaa. Oulun yliopisto tarjoaa muunto-ohjelmissa opintokokonaisuuksia sulautetuista järjestelmistä, tekoälystä, tuotantotaloudesta ja tietojärjestelmätieteestä sekä sovelletusta ICT:stä. Koulutuskokonaisuuksia tarjotaan maantieteellisesti laajalla alueella hyödyntäen etäopetusta ja paikallista ohjausta.

Ministeriön rahoituksesta 960 000 euroa tuli muuntokoulutukseen, joka tukee Pohjois-Suomen ICT-teollisuuden kasvua. Tähän POST-IT-muuntokoulutukseen otetaan 60 opiskelijaa. Koulutuksen toteuttaa Oulun yliopisto yhteistyössä Oulun, Kajaanin ja Lapin ammattikorkeakoulujen sekä Centria-ammattikorkeakoulun kanssa.

Muuntokoulutukset johtavat yliopiston alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon tai ammattikorkeakoulututkintoon. Ne on tarkoitettu aiemman osaamisen uudistamiseen henkilöille, jotka ovat jo aiemmin suorittaneet korkeakoulu- tai opistoasteen tutkinnon tai joilla on muutoin edellytyksiä suorittaa korkeakoulututkinto enintään kahdessa vuodessa.

Avustuksilla rahoitettavat koulutukset alkavat vuoden 2018 aikana ja kestävät korkeintaan kaksi vuotta.

Yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat hakeneet rahoitusta myös lyhyisiin täydennyskoulutuksiin, joissa jo valmistuneet diplomi-insinöörit ja AMK-insinöörit voivat päivittää osaamistaan. Ratkaisuja näihin hakemuksiin odotetaan tammi-helmikuussa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä, puh. 02944 84981, helka-liisa.hentila@oulu.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin johtoryhmä Suomeen ensi kertaa 22.–24.4. – tiedotusvälineet tervetulleita tapaamaan johtoryhmän jäseniä17.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (eng. International Astronomical Union, IAU) on yksi vanhimmista ja suurimmista ammattitieteilijöiden unioneista. Sen johtoryhmä kokoontuu ensi kertaa historiassaan Suomessa; Helsingissä ja Rovaniemellä. Oulun yliopiston isännöimä kokous on merkittävä hetki suomalaiselle tähtitieteelle ja maailmanlaajuiselle yhteistyölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye