Kustannusosakeyhtiö Parvs

"Überhund – Taiteen kiehtovat koirat" -kirja on riemukkaan syvällinen esitys ihmisen parhaan ystävän eri rooleista taiteessa

Jaa
Uutuuskirja "Überhund –Taiteen kiehtovat koirat" esittelee monipuolisesti koiraa ja sen eri rooleja suomalaisessa kuvataiteessa viimeisen 150 vuoden aikana. Ihmisen paras ystävä on noussut statistin roolista parrasvaloihin ja esittää nykyään usein pääosaa sellaisten kuuluisien taiteilijoiden kuin Elina Brotheruksen ja Jouko Lehtolan teoksissa. Samalla nämä koirakuvat kertovat jotain oleellista ajastamme ja meistä itsestämme.

Kuvataiteessa koirasta, ihmisen parhaasta ystävästä, on tullut myös tulkinnan väline, joka viestii kulttuuristamme ja peilaa yhteiskuntaamme. Perinteisesti koiraa kuvaavaan taiteeseen on liitetty turvan, uskollisuuden, kumppanuuden, avun sekä sentimentaaliselta näyttävän, ylitsevuotavan suloisuuden määreet. Näiden stereotypioiden toisto on yksipuolistanut koiran kuvan taiteessa ja samalla ohjannut tulkintaamme ja käsitystämme koirasta elävänä, tuntevana olentona. "Überhund" avaa perinteisten koiraan liitettyjen teemojen lisäksi koiran poliittista roolia, jalostuseettisiä kipukohtia sekä tutkii koiran materiaalisuutta.

Taidekriitikko Sini Mononen valottaa artikkelissaan koiran kuvaa taiteessa sekä sitä, kuinka se heijastelee emäntänsä tai isäntänsä rakentamaa kuvaa tai ihmisen rakentamaa elinympäristöä. Toisinaan koira on jo itsekin kokonaan ihmisen koristelemalla ja jalostamalla muokkaama olento, ja kuva siitä kertoo enemmän ihmisestä itsestään kuin koirasta. Kuvassa koira on aina joka tapauksessa tavalla tai toisella suhteessa ihmiseen. Taidekriitikko Sanna Lipponen kirjoittaa puolestaan kokemusperäisesti ihmisen ja koiran suhteesta.

Kirjaan liittyvä näyttelykokonaisuus on syksystä 2022 alkaen nähtävissä Salon taidemuseon lisäksi Kouvolan, Jyväskylän, Mikkelin ja Kuopion taidemuseoissa. Näyttelyn on kuratoinut museonjohtaja Susanna Luojus.

Überhund –Taiteen kiehtovat koirat -kirja
Kirjoittajat: Sini Mononen, Sanna Lipponen, Heidi Grahn, Susanna Luojus (esipuhe)
96 sivua, Parvs 2022

Überhund –Taiteen kiehtovat koirat -näyttely
Salon taidemuseo Veturitalli, 24.9.2022–8.1.2023

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Überhund – Taiteen kiehtovat koirat. Parvs 2022
Überhund – Taiteen kiehtovat koirat. Parvs 2022
Lataa
Tiitus Petäjäniemi: Koira ja makkara, 2019, akryyli kankaalle, 50 × 61 cm, yksityiskokoelma. Kuva: Tiitus Petäjäniemi
Tiitus Petäjäniemi: Koira ja makkara, 2019, akryyli kankaalle, 50 × 61 cm, yksityiskokoelma. Kuva: Tiitus Petäjäniemi
Lataa
Maija Astikainen: Heku, Helsinki, 2016, digitaalinen silisec-vedos ed. 5+2 AP, 29 × 25 cm, taiteilijan omistuksessa. Kuva: Maija Astikainen
Maija Astikainen: Heku, Helsinki, 2016, digitaalinen silisec-vedos ed. 5+2 AP, 29 × 25 cm, taiteilijan omistuksessa. Kuva: Maija Astikainen
Lataa
Elina Brotherus: My Dog Is Cuter Than Your Ugly Baby, 2013, 70 × 53 cm sarjasta Carpe Fucking Diem. Kuva: Elina Brotherus
Elina Brotherus: My Dog Is Cuter Than Your Ugly Baby, 2013, 70 × 53 cm sarjasta Carpe Fucking Diem. Kuva: Elina Brotherus
Lataa
Noora Schroderus: Elefantti 1, 2016, pigmenttivedos, fotosec, 41 × 33 cm, taiteilijan omistuksessa. Kuva: Noora Schroderus
Noora Schroderus: Elefantti 1, 2016, pigmenttivedos, fotosec, 41 × 33 cm, taiteilijan omistuksessa. Kuva: Noora Schroderus
Lataa
Jouko Lehtola: Koira punaisella taustalla, 2004, kromogeeninen värivedos alumiinille, 150 × 184 cm, Turun taidemuseo. Kuva: Jouko Lehtola
Jouko Lehtola: Koira punaisella taustalla, 2004, kromogeeninen värivedos alumiinille, 150 × 184 cm, Turun taidemuseo. Kuva: Jouko Lehtola
Lataa
Maija Astikainen: Kerttu, Helsinki, sarjasta One-Dog-Policy, 2016, sublimaatiovedos kankaalle, ed 1+2 Ap, 175 × 150 cm, yksityiskokoelma. Kuva: Maija Astikainen
Maija Astikainen: Kerttu, Helsinki, sarjasta One-Dog-Policy, 2016, sublimaatiovedos kankaalle, ed 1+2 Ap, 175 × 150 cm, yksityiskokoelma. Kuva: Maija Astikainen
Lataa
Emma Ainala: A Girl With a Lot on Her Plate, 2020, öljy kankaalle, 150 × 150 cm, yksityiskokoelma. Kuva: Jussi Tiainen / Helsinki Contemporaryn luvalla
Emma Ainala: A Girl With a Lot on Her Plate, 2020, öljy kankaalle, 150 × 150 cm, yksityiskokoelma. Kuva: Jussi Tiainen / Helsinki Contemporaryn luvalla
Lataa
Stiina Saaristo: Tyttö ja koira, 2021, keramiikka, 50 × 70 × 50 cm, HAM Helsingin taidemuseo. Kuva: HAM Helsingin taidemuseo / Kirsi Halkola
Stiina Saaristo: Tyttö ja koira, 2021, keramiikka, 50 × 70 × 50 cm, HAM Helsingin taidemuseo. Kuva: HAM Helsingin taidemuseo / Kirsi Halkola
Lataa
Pentti Sammallahti: Solovki, Venäjä sarjasta Venäjäntie, 1992, hopeagelatiinivedos paperille, 35 × 47 cm. Kuva: Pentti Sammallahti
Pentti Sammallahti: Solovki, Venäjä sarjasta Venäjäntie, 1992, hopeagelatiinivedos paperille, 35 × 47 cm. Kuva: Pentti Sammallahti
Lataa
Susanna Autio: Yorkshiret, PelinPalat – Pieces of the Game, 2006–2008, käsinleikatut palapelinpalat, 21 × 30 cm, yksityiskokoelma. Kuva: Susanna Autio
Susanna Autio: Yorkshiret, PelinPalat – Pieces of the Game, 2006–2008, käsinleikatut palapelinpalat, 21 × 30 cm, yksityiskokoelma. Kuva: Susanna Autio
Lataa
Tove Jansson: Möbelarkitekten, 1945, öljy kankaalle, 133 × 77 cm, Stiftelsen Pro Artibus. Kuva: Erica Wulff / Pro Artibus
Tove Jansson: Möbelarkitekten, 1945, öljy kankaalle, 133 × 77 cm, Stiftelsen Pro Artibus. Kuva: Erica Wulff / Pro Artibus
Lataa
Akseli Gallen-Kallela: Pariisin bulevardi, 1885, öljy mahonkilevylle, 52,5 × 40,5 cm. Kuva: Kari Lehtinen
Akseli Gallen-Kallela: Pariisin bulevardi, 1885, öljy mahonkilevylle, 52,5 × 40,5 cm. Kuva: Kari Lehtinen
Lataa
Alvar Cawén: Metsästäjiä, 1921, öljy kankaalle, 129 × 141 cm, yksityiskokoelma. Kuva: Rauno Träskelin
Alvar Cawén: Metsästäjiä, 1921, öljy kankaalle, 129 × 141 cm, yksityiskokoelma. Kuva: Rauno Träskelin
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Parvs
Kustannusosakeyhtiö Parvs
Uudenmaankatu 26 A 3a
00120 HELSINKI

https://parvs.fi/

Kustannusosakeyhtiö Parvs on taidekirjoihin ja arkkitehtuurijulkaisuihin erikoistunut helsinkiläinen kustantamo, joka on perustettu vuonna 2006.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Parvs

Uutuuskirja Devan Shimoyaman taiteesta27.3.2024 11:23:39 EET | Tiedote

Yhdysvaltalainen Devan Shimoyama (s. 1989) tutkii karnevalistisissa teoksissaan seksuaalisuuteen, rotuun ja sukupuoleen liittyviä teemoja. Hänen taiteessaan sulautuvat yhteen niin taiteilijan lapsuuden kokemukset, queer-identiteetti, mytologiat kuin taidehistoriakin. Tekniikoiltaan teokset ovat leikitteleviä: taiteilija yhdistelee maalauksiinsa ennakkoluulottomasti erilaisia materiaaleja, kuten kimalletta, kangasta ja strassikiviä, ja työstää myös isoja installaatioita.

Uutuuskirja Helene Schjerfbeckistä ja muodista6.2.2024 10:35:00 EET | Tiedote

Uusi taidekirja ja Villa Gyllenbergissä avautuva näyttely avaavat rakastetun taiteilijan Helene Schjerfbeckin (1862–1946) vähemmän tunnettua puolta: kiinnostusta muotiin ja vaatteisiin. Schjerfbeck rakasti paitsi maalaustaidetta myös muotia ja muodikkaita vaatteita. Asut ja tekstiilit olivatkin usein keskeisessä osassa hänen maalauksissaan. Pinnalliseksi ja ohimeneväksi mielletty muoti on yleensä nähty vastakohtana syvälliselle ja kestävälle taiteelle, eikä taiteen ja muodin yhteyttä ei ole aiemmin juurikaan tutkittu. Moderni taide ja muoti kietoutuivat kuitenkin toisiinsa monin tavoin. Schjerfbeckin lisäksi monet muutkin aikakauden taiteilijat – esimerkiksi Albert Edelfelt, Jalmari Ruokokoski ja Olga Gummerus-Ehrström – kuvasivat muotia teoksissaan. Etenkin ranskalaista muotia seurattiin tuon ajan Suomessa.

Teemu Mäki pohtii esseekirjassaan taiteen tehtävää19.12.2023 17:45:35 EET | Tiedote

Miksi taidetta tehdään? Miten sitä nautitaan? Mikä on taiteen yhteiskunnallinen tehtävä? Mikä on taiteen julkisen rahoituksen oikeutus ja päämäärä? Mitä on avantgarde ja mitä on kriittinen taide? Onko taiteella todellista yhteiskunnallista merkitystä ja pitääkö sellaista vaikuttavuutta taiteelta vaatia? Mitä on viime vuosina yliopistoissa omaksi oppiaineekseen noussut taiteellinen tutkimus? Entä mikä on taiteen suhde tietoon, filosofiaan, politiikkaan, kuolemaan, ilmastonmuutokseen ja posthumanismiin?

Parvs-kustantamolta uusi esseekirjasarja ”Kirjoituksia taiteesta ja arkkitehtuurista”19.12.2023 17:08:46 EET | Tiedote

Parvs-taidekirjakustantamon uudessa kirjasarjassa ”Kirjoituksia taiteesta ja arkkitehtuurista” julkaistaan ansioituneiden taiteen ja arkkitehtuurin tutkijoiden esseitä ja muita valikoituja kirjoituksia. Joukossa on sekä uusia tekstejä että arkistojen helmiä. Kolmen ensimmäisen osan kirjoittajina ovat taidekriitikko Marja-Terttu Kivirinta, taidehistorian professori emerita Riitta Nikula sekä tietokirjailija ja taiteilija Harri Kalha.

Helena Hännisen teos ”Nimeään kantava” käy läpi Gösta Serlachiuksen taidesäätiön 90-vuotisen historian 1910-luvulta nykypäivään13.12.2023 13:40:42 EET | Tiedote

Gösta Serlachiuksen taidesäätiö perustettiin vuonna 1933 hoitamaan, ylläpitämään ja kartuttamaan vuorineuvos Gösta Serlachiuksen (1876–1942) keräämää taidekokoelmaa. Säätiön tehtäviksi määriteltiin myös museon rakentaminen ja ylläpito sekä Mäntän kaunistaminen taiteella. Säätiö syntyi teollisuusmiehenä uransa tehneen Gösta Serlachiuksen taideharrastuksen vuoksi ja on vähitellen kasvanut arvostetuksi toimijaksi suomalaisessa taidemaailmassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye