Finnboat

Uiva 2020 Flytande vauhditti loppukesän venekauppaa

Jaa
Aurinkoinen ja lämmin sää suosi viime viikon lopulla Helsingin Lauttasaaressa järjestettyä Uiva 2020 Flytande -venenäyttelyä. Kokonaiskävijämäärä oli tänä vuonna yli 10 000 henkilöä. Määrä putosi odotetusti jonkin verran, mutta paikalle saapuneet olivat tosimielellä liikkeellä ja venekauppa kävi hyvin. Poikkeuksellinen aika toi lisähaasteita järjestelyihin, mutta kokonaisuutena näyttelyyn oltiin tyytyväisiä.

“Tämän vuoden Uiva oli kaupallisesti todella hyvä. Odotusten mukaisesti kokonaiskävijämäärä jäi jonkin verran edellisvuodesta ja selkeästi veneitä vain katselevat ja näyttelyyn viihtymään tulijat olivat jääneet kotiin. Sen sijaan tosiostajat olivat liikenteessä”, iloitsi näyttelyn järjestävän Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.

Uiva venenäyttely järjestettiin tuttuun tapaan kokonaisuudessaan ulkotiloissa: HSK:n laitureilla ja kerhosataman alueella veneisiin pääsi tutustumaan turvallisesti ja veneisiin mentiin vain oman seurueen kesken.

Poikkeusolot aiheuttivat lisätoimia järjestelyihin, mutta valvonta alueella toimi ja näyttelyvieraat toimivat ohjeistuksen mukaisesti. Normaalitilanteesta poiketen kerättiin mm. kaikkien näyttelyssä kävijöiden yhteystiedot, jotta mahdollisen altistumisen tapahtuessa kaikki alueella olleet tavoitetaan.

“Ihmiset noudattivat ohjeita todella hienosti: etäisyyksiä pidettiin ja tarjolla olleita käsidesiä, maskeja ja suojahansikkaita myös käytettiin. Suuri osa kävijöistä ymmärsi hyvin myös tarpeen koota kävijöiden yhteystiedot mahdollisen altistuksen varalta. Alueella olevien henkilöiden kokonaismäärä oli koko ajan tiedossamme, eikä määrättyä henkilölukua ylitetty”, Pajusalo jatkaa.

Venekauppa kävi hyvin

Venekauppa on käynyt tällä kaudella erittäin hyvin ja veneilyn suosio ja venekaupan kasvu näyttävät jatkuvan vielä pitkään.

“Kävijöitä oli aiempaa vähemmän, mutta kaikki kävijät olivat todella kiinnostuneita veneistä ja veneilystä. Kävijöiden joukossa oli myös useita ensimmäisen veneen hankkijoita, joiden kokemukset vesillä liikkumisesta oli hankittu esimerkiksi vesijetillä. Kauppaa tehtiin laidasta laitaan kaikenkokoisista veneistä ja jälleenmyyjämme olivat tosi tyytyväisiä. Moni haluaa veneensä vielä tälle kaudelle, eli kausi jatkuu – ja veneilyn suosion kasvu näyttää jatkuvan myös ensi kesänä”, totesi Janne Mäkelä Bella-Veneet Oy:stä.

“Kausi näyttää jatkuvan pidempään ja ihmiset ovat todella löytäneet veneilyn ja Suomen hienot veneilykohteet tänä kesänä. Kävijämäärän pieni notkahdus ei haitannut, sillä tänä vuonna näyttelyvieraat olivat tosissaan joko ostamassa tai vaihtamassa veneitä. Ensi keväälle onkin jo enemmän ennakkotilauksia kuin mitä oli tämän vuoden keväälle. Etenkin yli 26-jalkaisia veneitä on myyty hyvin ennakkoon”, kertoi puolestaan Bike & Boat Worldin toimitusjohtaja Erkan Fere.

Kalastus kiinnostaa

Kalastusharrastus on myös kasvattanut suosiotaan luontomatkailun ja kesämökkeilyn kasvun myötä ja tämä näkyi myös kalastusvenelaiturilla.

“Näyttelyvieraat kävivät innokkaasti koeajoilla ja jututtamassa esittelijöitä. Kävimme monen kanssa pitkiä keskusteluita ja kävijät olivat tosi kiinnostuneita ja tosissaan hakemassa tietoa ja ideoita oman veneensä varusteluun”, kertoi Kalastajan kanavan Jyri Kuusisalo.

Palveluille riittää kysyntää

Kaikille kävijöille itse veneen hankkiminen tai vaihtaminen ei ole ajankohtaista ja kysyntää riitti myös laajalle valikoimalle veneilyyn liittyviä varusteita ja palveluita. Inkoon Venehotellissa oltiin tyytyväisiä Uivan venenäyttelyn kysyntään talvisäilytyksistä:

”Saimme mukavasti tarjouspyyntöjä moottoriveneiden lämpimästä hyllysäilytyksestä kausihuoltoineen. Tämä on hyvin ajankohtaista, sillä syyskuussa valmistuvan uuden hallin myötä voimme nyt ottaa uusia asiakkaita aiemmin loppuunmyytyyn Venehotelliin”, sanoi Kristian Räme Inkoon Venehotellista.

Seuraava Uiva Flytande -venenäyttely järjestetään elokuussa 2021. Venealan seuraava suurtapahtuma Suomessa on helmikuussa Helsingin messukeskuksessa 12.–21.2.2021 järjestettävä hallinäyttely Vene 21 Båt.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnboat
Finnboat
Käenkuja 8 A 47
00500 Helsinki

http://www.finnboat.fi/

Finnboat on maamme venealan teollisuuden ja kaupan toimialajärjestö. Finnboatin jäsenkunta vastaa lähes sataprosenttisesti alan kotimaan liikevaihdosta ja Suomen veneviennistä. Sivulta www.suomiveneilee.fi löydät nopeasti ajan tasalla olevat tiedot jäsenyritysten uusista ja käytetyistä veneistä ja moottoreista sekä tarvikkeista ja muista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnboat

Utmanande år för Finlands båtsektor, trots ökning i exportvärdet9.2.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Konsumenternas försvagade köpkraft och den osäkra situationen återspeglades i båtsektorns försäljningssiffror. Enligt statistik över registrering och leveranser i grossistledet minskade antalet sålda nya båtar med nästan trettio procent jämfört med föregående år, och omsättningen för båtbranschens företag sjönk med 7 procent. Båtbranschen sysselsätter cirka 3 500 personer i Finland. Medlemsföretagen i Finnboat genererade en omsättning på över 800 miljoner euro.

Challenging year for Finnish boating industry, but value of exports rise9.2.2024 06:00:00 EET | Press release

The weakened purchasing power of consumers and the uncertain economic situation were reflected in the sales of the Finnish boating industry in 2023. According to statistics for registrations and wholesale deliveries, the number of new boats sold decreased by almost thirty percent from the previous year, while the net sales of boating industry companies decreased by 7 percent. The boating industry employs approximately 3500 people in Finland, and according to preliminary estimates, the net sales of Finnboat’s member companies exceeded EUR 800 million in 2023.

Suomen venealalla haastava vuosi, vaikka viennin arvo kasvoi9.2.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Kuluttajien heikentynyt ostovoima ja epävarma tilanne heijastui venealan vuoden 2023 myyntiin. Myytyjen uusien veneiden määrä väheni rekisteröinti- ja tukkutoimitustilastojen mukaan lähes kolmekymmentä prosenttia edellisestä vuodesta ja venealan yritysten liikevaihto laski 7 prosenttia. Veneala työllistää Suomessa noin 3500 henkeä ja Finnboatin jäsenyritysten liikevaihto ylitti alustavan arvion mukaan 800 miljoonaa euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye