UKKO.fi

UKKO-kysely: Itsenäisten yrittäjien suhtautuminen tulevaan positiivinen – talouden epävarmuus herättää hintojen nousupainetta

Jaa

UKKO.fi toteuttaman Kevytyrittäjyys -kyselyn mukaan itsenäiset yrittäjät suhtautuvat positiivisesti tulevaan talouden heikoista näkymistä huolimatta. Jopa 57,3 % kyselyyn vastanneista kertoo, että taloustilanne ei ole vaikuttanut omaan liiketoimintaan tai toimeksiantojen määrään.

Inflaatio ja energian hintojen nousu on heijastunut kevytyrittäjien hinnoitteluun maltillisesti. Vain 14,4 % vastaajista on nostanut hintoja ja 18,2 % puolestaan suunnittelee hintojen nostoa. Kyselyn mukaan yli 66 % kevytyrittäjistä ei ole tarkastanut hinnoitteluaan taloustilanteesta johtuen.

-       Kyselyyn vastanneiden mukaan suuri osa asiakkaista (79,5 %) ei ole edes kiinnittänyt huomiota hintojen nousuun. Kustannustaso on noussut merkittävästi vuoden aikana ja kannustamme yrittäjiä pyytämään osaamisestaan riittävän palkkion ja tunnistamaan oman työnsä arvon, kertoo Ukko-konsernin toimitusjohtaja Lauri Timgren. 

Epävarmuus ja yleinen taloustilanne kuitenkin heikentää myös kevytyrittäjien toimeksiantojen ennakoitavuutta ja jopa 49,1 % kertoi, että heillä ei ole sovittuna toimeksiantoja. 18,5 prosentilla vastaajista on jatkuvia toimeksiantoja ja 23,3 prosentilla on sovittuja toimeksiantoja seuraavalla puolelle vuodelle (toimeksiantoja sovittuna seuraaville 2-6 kk). 

-       Yhteiskunnan eri toimijoiden täytyy seurata yrittäjien tilannetta tarkasti ja olla valmiina auttamaan, jotta mahdollisuudet yrittämiseen säilyvät epävarmoinakin aikana, lisää Lauri Timgren.

Itsenäiseltä yrittäjyydeltä haetaan lisäansioita ja helppoutta  

Itsenäisen yrittäjyyden yleistyminen on ollut viime vuosien merkittävin työelämän trendi. Suomessa noin kaksi kolmasosaa yrittäjistä on jo nyt yksinyrittäjiä. UKKO Kevytyrittäjien keskuudessa suosituimmat alat ovat rakentaminen ja remontointi, kulttuurialat sekä viestintä ja markkinointi.

Kevytyrittäjyydessä kyselyyn vastanneita kiinnostaa etenkin mahdollisuus ansaita lisäansioita päivätyön tai opintojen rinnalla, itsensä työllistäminen ja helppous ja vapaus byrokratiasta. 52,6 % vastaajista kertoo tekevänsä palkkatöitä kevytyrittäjyyden rinnalla, mikä tuo joustavuutta arkeen. 

-       Kiinnostus yrittäjyyttä kohtaa ei ole kadonnut. Tällaisina hetkinä ihmiset miettivät työn mielekkyyttä ja haluavat tehdä omannäköisen työelämän. Kysely vahvistaa, että kevytyrittäjyys on helppo tapa ottaa ensiaskeleita yrittäjyyteen ja testata omaa yritysideaa, kertoo Lauri Timgren. 

53,6 % kyselyyn vastanneista haaveilee oman yrityksen perustamisesta ja 81 % on sitä mieltä, että kokemus kevytyrittäjyydestä madaltaa kynnystä oman yrityksen perustamiseen. Reilu puolet vastaajista kertoo, että myös jatkossa kevytyrittäjyys on heille sopivin tapa yrittää tulevaisuudessa, mutta etenkin 21-30-vuotiaissa kevytyrittäjissä toiminimiyrittäjyyttä pidetään kiinnostavana vaihtoehtona jatkaa yrittäjyyttä. 

Yrittäjät arvostavat omaa jaksamistaan ja hyvinvointiaan. Tänäkin vuonna itsenäinen yrittäjä haaveilee lyhyemmästä työajasta ja ideaali työviikon pituus olisi useammalla 4 päivää ja 5–7 tuntia päivässä.

-       Kevytyrittäjät arvioivat olevansa suht’ tyytyväisiä työhönsä kevytyrittäjinä, tyytyväisimpiä työhönsä ovat kyselyn nuorimmat, 18-20-vuotiaat, ja vanhimmat, yli 65-vuotiaat, vastaajat. Arvioimme, että yrittäjyyden joustavuus ja vapaus lisäävät tyytyväisyyttä juuri näissä ryhmissä, lisää Lauri Timgren. 

UKKO Kevytyrittäjyys kyselystä: 

Teetimme vuodenvaihteessa UKKO Kevytyrittäjyys -palvelun
käyttäjille kyselyn, johon vastasi yhteensä 1951 henkeä valtakunnallisesti. Kysely toteutettiin  20.12.22—10.1.23.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

UKKO.fi
UKKO.fi
Itämerenkatu 1
00180 HELSINKI

https://ukko.fi

Työelämä on muuttunut ja yrittäjyys on murroksessa. UKKO.fi mahdollistaa yrittäjyyden kaikille ja tekee yrittämisestä helppoa. Yhdeksän vuoden aikana UKKO.fi on saattanut yli 140 000 kevytyrittäjää yrittäjyyden polulle, heidän tekemästään työstä on maksettu veroja yli 115 miljoonaa euroa ja työtä on tehty yli 500 000 toimeksiannon verran. UKKO.fi on ollut tärkeässä roolissa myös harmaan talouden ehkäisemisessä. Tänä päivänä UKKO.fi auttaa myös toiminimiyrittäjiä ja lisäksi tarjoaa helppotajuista ja ymmärrettävää tietoa yrittäjyydestä kaikille avoimessa Yrittäjyyskoulussa. Koska aina kannattaa yrittää ja ilman yrittämistä UKKO.fikin olisi ollut vain yksi baarissa keksitty idea muiden joukossa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta UKKO.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme