Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Ukrainalaiset halukkaita työllistymään ja opiskelemaan

Jaa

Etelä-Pohjanmaan maakunnassa toimivat maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalvelut MONI-info ja Welcome2EP toteuttivat yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa kyselytutkimuksen Ukrainasta Etelä-Pohjanmaalle saapuneille asiakkailleen 19.4. -10.6.2022. Tämän kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa alueelle Ukrainasta saapuneiden palvelutarpeita ja auttaa kehittämään maahanmuuttajille suunnattuja palveluita edelleen.

Vastauksia kyselyyn saatiin yhteensä 107 kpl. Vastaajista suurin osa (93) oli naisia. 70 % vastaajista oli iältään 26–45 vuotiaita. Vastauksia saatiin hyvin laajasti maakunnan eri alueilta. Eniten vastauksia tuli alueilta, joihin ukrainalaisia on saapunut lähtökohtaisesti eniten eli Seinäjoelta, Kauhavalta, Lapualta ja Kurikasta.

52 % vastaajista ilmoitti halustaan jäädä pysyvästi Suomeen. 63 % kyselyyn vastanneista ilmoitti toiveestaan työllistyä. 26 % oli jo vastaushetkellä töissä. Vastaajat olivat valmiita tekemään mitä tahansa työtä, mutta alueelle jäädäkseen toiveissa monella oli vakituinen työ ja oman aikaisemman tutkinnon tunnistaminen. Etelä-Pohjanmaalle saapuneet ukrainalaiset ovat pääsääntöisesti korkeasti koulutettuja ja heidän joukossaan on laajasti eri alojen osaamista. Vastaajista lähes 60 %:lla oli korkeakoulu/yliopistotutkinto. Ammatillinen koulutus löytyi yhteensä yli 40 %:lta vastaajista.

Alueen yritykset ovat olleet aktiivisia ukrainalaisten palkkaamisessa, mutta yhteisen kielen puuttuminen on vaikeuttanut työllistymistä. 76 % kyselyyn vastanneista on kiinnostunut kieli ja kotoutumiskoulutuksista ja haluavat oppia Suomen kieltä. 45 % on kiinnostunut työllistymistä tukevista koulutuksista, 29 % ammatillisesta koulutuksesta.

TE-toimistoon ukrainalaisia on tähän mennessä ilmoittautunut työnhakijaksi n. 190. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen hankkimaa kotoutumiskoulutusta on ollut tarjolla jo keväällä TE-toimistoon asiakkaaksi ilmoittautuneille. Kesäkuussa käynnistyi kaksi ryhmää ja elokuun alussa yksi. Syksyn mittaan käynnistyy uusia koulutuksia. Kouluttajana toimii Sedu. Yhteishankintakoulutuksena on lisäksi hankittavissa Työpaikkasuomi -koulututusta (palvelualusta.fi), joka tarjoaa yrityksille ja organisaatioille mahdollisuuden lisätä ammatissa tarvittavan suomen kielen osaamista jo olemassa oleville työntekijöilleen.

Kyselytutkimuksemme mukaan ukrainalaiset tarvitsevat tukea asiakirjojen täyttämiseen, tulkkaukseen, työpaikkojen ja työnantajien etsimiseen sekä kielitaidon kehittämiseen. Niin ukrainalaisia kuin alueen työnantajia näissä asioissa ohjaavat ja neuvovat alueelliset maahanmuuttokoordinaattorit. Kunnat ovat myös palkanneet henkilöitä ukrainalaisten auttamiseksi. Kyselyyn vastanneet olivat kiitollisia saamastaan tuesta ja antoivat laajasti palautetta, jonka pohjalta alueen palveluita tullaan kehittämään edelleen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Fia Hafiz, maahanmuuttajakoordinaattori Maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalvelu MONI, p. 044 425 5294, fia.hafiz@seinajoki.fi

Marja-Elina Kivisaari, kehittämisasiantuntija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 0295 027 515, marja-elina.kivisaari@ely-keskus.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

NTM-centralen i Södra Österbotten utför inventeringar av hotade lavarter i Österbotten, Mellersta Österbotten och Södra Österbotten (landskapen i Österbotten)13.9.2022 10:00:00 EEST | Tiedote

Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten (NTM-centralen) utför i september-oktober inventeringar av hotade lav- och mossarter som växer på aspar i gammal skog. Största delen av de områden som inventeras finns i Österbotten, men det finns även enstaka inventeringsobjekt i Mellersta Österbotten och Södra Österbotten.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus inventoi uhattuja jäkälälajeja Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla (Pohjalaismaakunnat)13.9.2022 10:00:00 EEST | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) inventoi vanhojen metsien haavoissa kasvavia, uhattuja jäkälä- ja sammallajeja syys-lokakuun aikana. Suurin osa inventointialueista sijaitsevat Pohjanmaalla, mutta yksittäisiä inventointikohteita sijaitsee myös Keski-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme