Satakunnan ELY-keskus

Ukrainan kriisi luo varjonsa myös Satakunnan lähiajan kehitysnäkymiin

Jaa
Viimeaikaisesta myönteisestä talous- ja työllisyyskehityksestä huolimatta Satakunnan kehitysnäkymiä leimaa suuri epävarmuus. Koronakriisistä on jo pääosin toivuttu, mutta Ukrainan sodan vaikutukset uhkaavat heikentää talouden kehitystä. Satakunnan elinkeinoelämän ja työmarkkinoiden näkymiä on arvioitu kevään Alueelliset kehitysnäkymät -raportissa.

Satakunnan talous toipui vahvasti vuoden 2021 aikana. Valtaosassa päätoimialoista liikevaihto oli viime vuoden loppupuoliskolla jo korkeampi kuin ennen koronakriisiä. Meriteollisuudessa on voimakasta kasvua, mm. Rauma Marine Constructions Oy:n tilauskanta ulottuu pitkälle kuluvan vuosikymmenen puoliväliin asti. Maakunnan teollisuuspuistoissa myös investoidaan merkittävästi. ELY-keskusten hiljattain tekemän selvityksen mukaan Satakunnassa on suunnitteilla tai jo toteutumassa yhteensä 1,2 miljardin euron investoinnit pääosin vihreään siirtymään mm. teollisuudessa ja energia-alalla.

Ukrainan sota ja siihen liittyvät Venäjän vastaiset pakotteet vaikuttavat monilla Satakunnan keskeisillä toimialoilla. Vahvan ja erikoistuneen teollisen rakenteen johdosta Satakunta on poikkeuksellisen haavoittuvainen prosesseille kriittisten raaka-aineiden ja komponenttien saatavuuden häiriintyessä. Tuotanto ja vienti ovat alttiina negatiiviselle kehitykselle. Ukrainan kriisin myötä tuotantopanosten (erityisesti energia ja lannoitteet) hinnat ovat nousseet erittäin jyrkästi, mikä yhdistettynä edellisvuoden heikkoon satotasoon ja vuosia jatkuneeseen heikkoon kannattavuuteen aiheuttaa vakavia taloudellisia vaikutuksia myös maatilayrittäjille. Lisäksi merkittävä osa maatilojen tarvitsemasta kausityövoimasta on tullut Ukrainasta ja tällä hetkellä erityisesti miestyövoiman saaminen on käytännössä mahdotonta.

Työllisyyden kehityksessä Ukrainan kriisi ei vielä suuremmin näy. Toistaiseksi vain muutamia muutosneuvotteluja lomautuksista tai irtisanomisista on käynnistynyt liittyen Ukrainan kriisiin. Työttömyys laski Satakunnassa jo viime syksynä alle vuoden 2019 tason ja myös lomautukset ovat laskeneet koronakriisiä edeltävälle tasolle. Myös pitkäaikaistyöttömyys kääntyi viime kesän lopulla laskuun.

Hyvän työllisyyskehityksen takana on ollut ennätysmäisen vilkas työvoiman kysyntä. Työvoiman kysyntä kasvoi viime vuonna kaikilla keskeisillä ammattialoilla. Nyt alkuvuonna uusia TE-toimistoon ilmoitettuja työpaikkoja on avautunut vielä viimevuotistakin enemmän. Samaan aikaan työnantajien kokemat rekrytointiongelmat ovat kasvaneet. Terveydenhuollon ja sosiaalialan lisäksi työvoiman saatavuudessa arvioidaan lähiaikoina olevan vaikeuksia erityisesti teollisuuden ja rakentamisen ammattialoilla. Lisäksi maatalouden ja elintarviketeollisuuden kausityövoimasta arvioidaan tulevan pulaa.

Katsauksen arviot on tuotettu kuluvan vuoden maalis-huhtikuussa. Alueelliset kehitysnäkymät keväällä 2022 -raportti löytyy verkosta osoitteessa https://tem.fi/alueelliset-kehitysnakymat

Alueelliset arviot talouden ja työllisyyden kehityksestä kootaan ELY-keskusten johdolla kaksi kertaa vuodessa yhteistyössä TE-toimiston ja muiden alueen kehittäjä- ja rahoittajaorganisaatioiden kanssa. Satakunnassa alueellisten kehitysnäkymien kokoamiseen osallistuvat ELY-keskuksen ja Satakunnan TE-toimiston lisäksi Satakuntaliitto, Satakunnan kunnat, Prizztech Oy, Finnvera Oyj:n Lounais-Suomen alue, Satakunnan Yrittäjät ry, Satakunnan Teknologiateollisuus ry, Satakunnan ja Rauman kauppakamarit sekä alueen oppilaitoksista WinNova, Sataedu, Satakunnan ammattikorkeakoulu ja Porin yliopistokeskus.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylijohtaja Marja Karvonen, puh. 0295 022 111
Työmarkkina-asiantuntija Hannu Ahvenjärvi, puh. 0295 022 114

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Satakunnan ELY-keskus
Satakunnan ELY-keskus
Yrjönkatu 20
28100 Pori

0295 022 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-satakunta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Satakunnan ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye