Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Ukrainatalo sai etiikkapalkinnon

Jaa

Pirkanmaan terveydenhuollon etiikan edistämisrahaston vuosittainen etiikkapalkinto on tänä vuonna myönnetty Tampereella toimivalle Ukrainatalolle. Palkinto on 6000 euroa. Vuosittain jaettavan palkinnon myöntää Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja sen hoitoeettinen neuvottelukunta.

Ukrainatalo perustettiin keväällä 2022, ja se on ensimmäinen Suomessa toimiva sotaa paenneille ukrainalaisille tarkoitettu kohtaamispaikka. Ukrainatalon tavoitteena on edistää kotoutumista, työllistymistä sekä verkostoitumista.

Avoimin ovin toimiva talo tarjoaa yhteisöllisyyden lisäksi myös käytännön tukea. Apua on mahdollista saada esimerkiksi työ- ja opiskelupaikan hakemiseen sekä asuntojen ja majoituksen etsimiseen. Lapsille järjestetään kerhotoimintaa, ja nuorille aikuisille se toimii myös oppimiskeskuksena. Tavoitteena on lisätä suomalaisten ja ukrainalaisten kulttuurin tuntemusta. Ukrainatalo toimii vapaaehtoisvoimin, ja sen käyttäjät tulevat ympäri Suomea.

Pirkanmaan etiikan edistämispalkinnon saajaksi voi esittää henkilöitä tai hankkeita, joiden voidaan katsoa edistäneen erityisesti eettisten näkökulmien esilletuomista Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella ja Pirkanmaan väestön terveydenhuollossa.

Lisätietoja

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, hoitoeettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja, hoitotyön johtaja Elina Mattila, puh. 050 313 0373

Ukrainatalo, Antti Hynynen, puh. 050 385 0525

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä psykiatrian avohoidon eri toimipisteissä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja Tays Kehitysyhtiö. Lisätietoja meistä: tays.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye