Uljas Pulkkis koodasi tietokonesovelluksen helpottaakseen orkesterille säveltämistä

Pulkkiksen tutkinto jakautuu kolmeen osaan: Score-Tool App -sovellukseen ja sen lähdekoodiin, All the truths we cannot see -oopperaan sekä kirjalliseen raporttiin. Pulkkis tarttui orkestrointiongelmaan, johon on itsekin törmännyt omien teostensa harjoituksissa. Orkestrointi tarkoittaa esimerkiksi säveltäjän tekemiä soitin- tai soitinyhdistelmävalintoja, instrumenttien äänirekistereitä ja dynamiikkaa ja soittajien istuinjärjestystä.
”Joskus tietty instrumentti tai soitinryhmä ei kuulukaan orkesterin seasta, vaikka olen ajatellut niin orkesteripartituuria kirjoittaessani. Näin voi tapahtua, vaikka noudattaisikin akateemisissa käsikirjoissa suositeltuja parhaita orkestraatiokäytäntöjä”, Pulkkis kuvailee.
Havaitsemaansa kuuluvuusongelmaa ratkaisemaan Pulkkis suunnitteli ja koodasi Score-Tool App -sovelluksen, jonka avulla säveltäjät voivat jo työskennellessään analysoida partituuria tietyn soittimen kuuluvuuden kannalta.
”Sovellus antaa tietoa siitä, mitkä instrumentit sävellyksen soitinnuksessa voivat aiheuttaa kuuluvuuden haasteita. Näin säveltäjä voi jo taiteellisen prosessin aikana arvioida orkestrointinsa toimivuutta”, Pulkkis kertoo.
Score-Tool App sisältää orkesterisoitinten äänten analyysitiedot ja analysoi yhden partituurisivun noin 10 sekunnissa. Se laskee halutun soittimen kuuluvuuden käyttäen kuulojärjestelmän psykoakustista mallia, joka on matemaattinen kuvaus ihmisen korvan toiminnasta.
Sovellus auttoi oopperan säveltämisessä
Tohtorintutkinnon taiteellinen osio on ooppera All the Truths We Cannot See, jonka Pulkkis sävelsi etsiessään uutta tietoa orkestraatiosta. Glenda D. Gossin librettoon sävelletty teos toteutettiin Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja USC Thornton School of Musicin yhteistyönä. Se sai ensi-iltansa Helsingin Musiikkitalossa 15.3.2022 ja Yhdysvaltojen ensi-iltansa Los Angelesissa 21.4.2022. Ooppera on tarina vuoden 1986 Tšernobylin ydinvoimalaräjähdyksen syistä ja seurauksista. Sen sävellystyössä Pulkkis käytti Score-Tool -ohjelmaa saadakseen laulajat kuulumaan mahdollisimman rikkaan orkestraation läpi.
Pulkkis tutkii tohtorintutkinnossaan myös sitä, mitä aiheesta opetetaan musiikkiyliopistoissa, analysoi omia kokemuksiaan säveltäjänä sekä sitä, miten konserttisali ja esiintyjien asettelu lavalla vaikuttaa kuuluvuuteen ja miten tätä kysymystä käsitellään musiikin psykologiassa.
Uljas Pulkkiksen taiteellinen tohtorintutkinto tarkastetaan Helsingin Musiikkitalon Black Box -salissa (Mannerheimintie 13) 22.4.2023 15 alkaen. Tilaisuus on englanninkielinen ja se myös striimataan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Uljas Pulkkis
uljas.pulkkis@uniarts.fi
https://uljaspulkkis.com
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Tohtorintutkinto: Pitkäkestoinen ja musiikkialan tunteva työnohjaus saattaa vähentää orkesterimuusikoiden työstressiä26.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Pauliina Valtasaari kehitti tohtorintutkinnossaan oman työnohjausmetodin orkesterimuusikoille.
Taideyliopiston viides Tutkimuspaviljonki tarjoaa tutkivaa taidetta kesäkuussa Helsingissä25.5.2023 11:39:57 EEST | Tiedote
Tutkimuspaviljongin ohjelmaan kuuluu niin näyttelyitä, keskusteluohjelmaa kuin esityksiä monelta taiteenalalta. Kokonaisuus esittelee taiteellisen tutkimuksen ajankohtaisia suuntia ja tekijöitä.
Riikka Talvitie karistaa tohtorintutkinnossaan säveltäjän työhön liittyvää mystifiointia ja laajentaa säveltämisen käytäntöjä 24.5.2023 14:00:00 EEST | Tiedote
Talvitie toteaa, että yhteiskunta on muuttunut monella tapaa, mutta säveltäjyys ei ole pysynyt perässä.
Teatterikorkeakouluun musiikkiteatterin lahjoitusprofessuuri22.5.2023 13:28:40 EEST | Tiedote
Waldemar von Frenckellin säätiön lahjoitus täyttää Taideyliopiston pitkäaikaiseen toiveen vahvistaa suomen- ja ruotsinkielistä musiikkiteatterin koulutusta.
Väitöstutkimus: gallerioiden mahdollisuudet ovat vuorovaikutuksessa15.5.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta väittelevä Lauren O’Neal keskittyy tutkimuksessaan kuva- ja esittävien taiteiden yhtymäkohtiin. Hän kysyy, mitä tapahtuu, kun kuratointiin yhdistää koreografisen ajattelun. O’Nealin opinnäyte tarkastetaan Kuvataideakatemiassa 26.5.2023 klo 12.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme