Fjällräven

Ulkoilu sallittu: Laadukkaat retkeilyvaatteet tekevät luonnossa liikkumisesta erityisen mukavaa

Jaa
Fjällräven valmistaa suosittuja retkeilyvaatteita, jotka voivat säilyä oikein hoidettuina jopa 50 vuotta. Kevään uudet Abisko Midsummer -housut palkittiin innovatiivisuudesta, vastuullisuudesta ja käytännöllisyydestä arvostetuilla urheilu- ja retkeilyalan ISPO-messuilla.
Fjällrävenillä on laaja valikoima housuja kaikkiin vuodenaikoihin. Kuva: Valtteri Hirvonen
Fjällrävenillä on laaja valikoima housuja kaikkiin vuodenaikoihin. Kuva: Valtteri Hirvonen

Näissä erikoisissa poikkeusoloissa, joissa pysytellään sisätiloissa ja vältellään sosiaalisia kontakteja, ulkoilu ja luonnossa liikkuminen ovat edelleen sallittuja. Mukavaa retkeilystä tekee paitsi kaunis sää, myös oikeanlaiset varusteet.

Laadukkaita ulkoiluvaatteita ja -varusteita valmistava Fjällräven on tehnyt retkeilyhousuja 1970-luvulta lähtien. Vuosien varrella hyväksi todetut mallit ja materiaalit ovat pysyneet pitkälti samoina. Ajattomuus onkin yksi tärkeimmistä tekijöistä Fjällrävenin mallistoissa.

”Vanhimmat aktiivisessa käytössä näkemäni housut olivat peräisin 70-luvulta. On mahtava huomata, että retkeilyvaatteet kestävät vuosikymmeniä ja näyttävät edelleen hyvältä. Parhaassa tapauksessa ne siirtyvät sukupolvelta toiselle”, sanoo Fjällrävenin maajohtaja Jouni Rajala.

Fjällrävenin laajassa valikoimassa pelkästään housuja on noin neljä sataa erilaisine malleineen, mitoituksineen ja väreineen. Retkeilijöiden suosikkihousuja myydään Suomessa yli 30 000 paria vuodessa. Ylivoimaisesti myydyin malli on Keb, jonka menekki on puolet kaikista. Niiden suosion salaisuus on monikäyttöisyydessä, kestävyydessä ja materiaalissa. Tekniset housut on valmistettu stretchistä ja G-1000 Eco -materiaalista, joka koostuu polyesterista ja luomupuuvillasta.

“Tuulenpitävä, kestävä ja vettä hylkivä G-1000 -materiaali on Fjällrävenin DNA”, Rajala sanoo.

Kuluttaja pystyy vaikuttamaan hiilijalanjälkeen

Vastuullisuus ja ympäristön kunnioittaminen ovat Fjällrävenin toiminnan keskiössä. Muun muassa materiaaleihin kiinnitetään erityistä huomiota ja yritys tekee aktiivisesti töitä tuotteiden hiilijalanjäljen pienentämisen eteen.

“Materiaalivalinnoilla on väliä, sillä tuotteen ilmastovaikutuksista peräti 79 prosenttia muodostuu materiaalista ja vaatteen valmistamisesta”, Rajala toteaa.

Vastuu ympäristöstä on myös kuluttajalla. Jokainen voi pienentää omaa hiilijalanjälkeään huoltamalla, korjaamalla ja kierrättämällä vaatteita. G-1000 -housujen käyttöikää, monikäyttöisyyttä ja säänkestävyyttä on helppo lisätä esimerkiksi vahaamalla. 

“On laskettu, että kun vaatekappaletta käyttää kymmenen vuotta, sen valmistamisesta syntynyt hiilijalanjälki nollaantuu.” 

Kevään uutuushousut valittiin maailman parhaiksi

Fjällrävenin vaellushousut ovat voittaneet vuosikymmenten aikana useita palkintoja. Viime kesänä uudet lämpimän sään vaellushousut palkittiin parhaina retkeilyhousuina arvostetuilla kansainvälisillä ulkoiluun, retkeilyyn ja urheiluun keskittyvillä ISPO-ammattilaismessuilla Saksassa. Messuilla palkitaan vuosittain innovatiivisimpia uusia tuotteita, joissa yhdistyvät laatu, käytännöllisyys ja kestävä kehitys. 

Voittaneissa Abisko Midsummer -housuissa on käytetty uutta G 1000 Air Stretch -materiaalia, joka tekee niistä kevyet, hengittävät ja helposti kuivuvat. Housut on valmistettu kierrätetystä polyesterista ja luomupuuvillasta. 

”Jousto on tehty ympäristöystävällisesti kehräämällä lankaa spiraaliksi sen sijaan, että kankaaseen olisi lisätty esimerkiksi Lycraa tai muuta materiaalia, jota on vaikea kierrättää”, Rajala sanoo.

Abisko Midsummer -housut ovat saatavilla nyt myös Suomessa. Tutustu naisten housuihin täällä ja miesten housuihin täällä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Fenix Outdoor
Noora Tuominen
044 515 1579
Noora.Tuominen@fenixoutdoor.fi

Kuvat

Fjällrävenillä on laaja valikoima housuja kaikkiin vuodenaikoihin. Kuva: Valtteri Hirvonen
Fjällrävenillä on laaja valikoima housuja kaikkiin vuodenaikoihin. Kuva: Valtteri Hirvonen
Lataa
Abisko Midsummer -housut.
Abisko Midsummer -housut.
Lataa
Keb-housut.
Keb-housut.
Lataa
Abisko Midsummer -housut.
Abisko Midsummer -housut.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Fjällräven
Fjällräven
Pakkalankuja 6
01510 Vantaa

09 877 1133http://www.fjallraven.fi

Åke Nordin perusti Fjällrävenin pienessä pohjoisruotsalaisessa Örnsköldsvikin kaupungissa vuonna 1960. Nykyään yrityksen toimivia, kestäviä ja ajattomia varusteita myydään yli 70 maassa. Koska Fjällrävenin missiona on mahdollistaa luonnosta nauttiminen yhä useammalle, kuuluu sen tuotevalikoimaan kaikki tarvittavat varusteet, joiden avulla voi tuntea olonsa kotoisaksi ulkona. Fjällrävenin tuotteet on tarkoitettu kestämään pitkään käytössä, ja ne valmistetaan sanomalla ei haitallisille kemikaaleille, ei eläinten kaltoinkohtelulle, ei resursseja kuluttaville materiaaleille ja ei ohimeneville trendeille. Fjällräven houkuttelee joka vuosi tuhansia ihmisiä retkeilemään Fjällräven Classic -tapahtumissaan. Se myös inspiroi nauttimaan luonnosta jopa arktisissa olosuhteissa Fjällräven Polarin avulla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fjällräven

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye