Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Ulkomaiset huippuosaajat: Venäjän hyökkäyssota ei syönyt Suomen vetovoimaa asuin- ja työskentelymaana

Jaa
EK selvitti Suomeen muuttaneiden kansainvälisten yritysjohtajien ja huippuosaajien näkemystä siitä, kuinka muuttunut turvallisuustilanne vaikuttaa Suomen houkuttelevuuteen asuin- ja työskentelymaana. Maabrändi on pitänyt pintansa odotettua paremmin ja Nato-jäsenyys vahvistaa vetovoimaa entisestään, selviää kyselystä.

EK:n vetovoimakyselyn tulokset:

  • Maamme turvallisuusympäristö on muuttunut Venäjän sodan myötä. Suomen maakuvaa se ei ole kuitenkaan merkittävästi vaarantanut: lähes puolet kyselyyn vastanneista Suomessa asuvista ulkomaisista huippuosaajista arvioi, että Venäjän hyökkäyssota ei ole heikentänyt heidän käsitystään Suomesta asuin- ja työskentelymaana. Neljännes arvioi Suomen vetovoiman heikentyneen sodan seurauksena.
  • Lähes 40 prosenttia arvioi Nato-jäsenyyden vahvistavan Suomen houkuttelevuutta kansainvälisten osaajien kohdemaana. Kolmannes suhtautuu Nato-jäsenyyteen neutraalisti ja neljännes arvioi sen heikentävän vetovoimaa.

Kartoitimme myös vahvuuksia ja heikkouksia kolmesta eri näkökulmasta:

  • Suomeen muuttamista koskevassa päätöksenteossa paikallinen työkulttuuri oli isoin vahvuus. Lähes 70 prosenttia arvioi sen vaikuttaneen vaakakupissa Suomen hyväksi. Merkittävin heikkous oli huoli sopivan työpaikan löytämisestä ja muun urapolun rakentamisesta Suomessa. Miinuspuolella oli myös puolison vaikea työllistyminen.
  • Suomessa työskentelyssä ja opiskelussa isoimmat vahvuudet olivat koulutuksen laatu sekä luottamus viranomaisiin ja julkiseen valtaan. Sen sijaan suomen kielitaitovaatimukset koettiin isoimpana ongelmana.
  • Asumisessa ja arjessa arvostettiin eniten yleistä turvallisuutta sekä työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Korkeat elämiskustannukset taas nähtiin heikkoutena.

Suomen maakuva on maailmalta rekrytoitujen huippuosaajien silmissä hyvinkin myönteinen, iloitsee kansainvälisiä yritysjohtajia EK:ssa edustava Genelecin toimitusjohtaja Siamäk Naghian:

”Positiivisen työkulttuurin, turvallisen arjen sekä työn ja vapaa-ajan tasapainon merkitys korostuu entisestään, kun maailmantilanne on rauhaton. Näitä valttikortteja Suomen kannattaa korostaa entisestäänkin. Yhtä tärkeää on tarttua heikkouksiin. Monessa suomalaisessa yrityksessä pystyttäisiin jo toimimaan suomen kielen lisäksi myös englanniksi, mutta todellinen haaste on kyetä tunnistamaan diversiteetti kansainvälisenä kilpailuetuna sekä johtamaan ihmisiä monikulttuurisena organisaationa”.

EK:n vetovoimakartoitus toteutettiin syyskuussa 2022 tehdyllä kyselyllä, johon vastasi noin 120 ulkomailta Suomeen muuttanutta yritysjohtajaa, huippuosaajaa ja opiskelijaa. Kartoitus toteutettiin yhteistyössä EK:n International Business Club -verkoston kanssa, joka koostuu Suomessa uraa tekevistä kansainvälisistä yritysvaikuttajista. Verkoston puheenjohtajana toimii Siamäk Naghian.

Tutustu EK:n vetovoimakyselyn tuloksiin infografiikan muodossa.

Lisätiedot yrityskyselystä:
Avustava asiantuntija Maria Naumanen, puh. 050 350 3283
Tiedottaja Satu Toivonen, puh. 040 8212 097

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Eteläranta 10
00130 Helsinki

09 420 20https://ek.fi/

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

EK: Velkaantumisen taittaminen välttämätöntä – kasvupanostukset positiivisia16.4.2024 16:33:34 EEST | Tiedote

Hallitus on päättänyt kehysriihessä yhteensä noin kolmen miljardin euron sopeutuksesta, josta 1,6 miljardia toteutetaan menoleikkausten ja loput veronkorotusten kautta. EK pitää sopeutuksen kokoluokkaa oikeana ja velkaantumisen taittamista välttämättömänä. Sopeutuksen rinnalla hallitus teki myös merkittäviä kasvuun kannustavia päätöksiä mm. T&K-panostusten, investointikannusteen ja Tesi-konsernin pääomittamisen myötä.

Elinkeinoelämän viestit EU-vaaleihin: Euroopan on herättävä kilpailukykyhaasteeseen8.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Eurooppa on vedenjakajalla. Vihreän talouden kilpailukyky, sisämarkkinoiden pelastaminen sekä turvallisuuden vahvistaminen tulee EK:n vaalitavoitteiden mukaan nostaa EU:n prioriteeteiksi seuraavalla viisivuotiskaudella. Ukrainan tuen jatkuminen on sekä Euroopan että Suomen ehdoton etu. Tulevalla vaalikaudella ratkaistaan EU:n talouden suunta - otammeko kilpailukykyhaasteen tosissamme vai näivetymmekö. Kilpailukyvyn varassa ratkeaa myös Euroopan kyky vastata ympäristön, turvallisuuden ja kansalaisten hyvinvoinnin tarpeisiin, korostaa EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies: ”Meillä Suomessa on jo vuosia sitten lyönyt läpi ajatus siitä, että kunnianhimoiset ilmastotavoitteet voivat toimia kestävän kasvun ajureina ja synnyttää innovaatioita, työtä ja hyvinvointia. On siis myös ympäristön etu, että kestävästi toimivat yritykset pärjäävät ja niiden kilpailukyky vahvistuu. Nyt on syytä vaikuttaa sen puolesta, että sama ajattelutapa saataisiin EU-politiikan johtoajatukseksi”. Valtiontukisääntöjä o

Vihreissä investoinneissa yli 30 prosentin vuosikasvu – seuraavat 6–9 kuukautta ratkaisevat jatkon3.4.2024 14:30:00 EEST | Tiedote

Suomen vihreän siirtymän investointiaikeiden euromääräinen summa kasvoi vuonna 2023 lähes kolmanneksella edellisvuoteen verrattuna. Hankkeita on kaikkiaan vireillä noin 260 miljardin euron edestä. Konkreettisia askelia on otettu lähes 19 miljardin euron arvosta. Hyvän vireen jatkuminen edellyttää, että sähköä käyttävien teollisuusinvestointien aalto siirtyisi suunnitelmista toteutukseen – seuraavat 6–9 kuukautta ovat ratkaisevia. EK:n on seurannut yhden vuoden ajan vihreiden investointien etenemistä verkkosivuiltamme löytyvän dataikkunan kautta (http://www.ek.fi/dataikkuna). ataikkunan tuoreimpien lukujen valossa Suomessa on vireillä yli 500 investointihanketta, jotka liittyvät energiasiirtymään tai puhtaaseen teollisuuteen ja siihen liittyvään palveluliiketoimintaan. Niiden arvo on kasvanut vuoden aikana 31 prosenttia ollen nyt 259 miljardia euroa. Investoinnit toisivat toteutuessaan varovaisestikin arvioiden 20 000 uutta työpaikkaa. Alavireinen suhdanne ja vaikea rahoitustilanne huom

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye