Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: EU ja Meksiko löysivät yhteisymmärryksen vapaakauppasopimuksen uudistamisesta

Jaa
EU ja Meksiko pääsivät 21. huhtikuuta 2018 poliittiseen yhteisymmärrykseen voimassaolevan vapaakauppasopimuksen uudistamisesta.

”Tuleva sopimus on tervetullut, sillä se päivittää osin jo vanhentuneita kauppasääntöjä yritysten tarpeita vastaaviksi, poistaa tulleja ja parantaa suomalaisten yritysten mahdollisuuksia Meksikon markkinoilla”, toteaa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen. ”Sopimus on erityisen merkityksellinen aikana jolloin kaupan avoimuus ja sitä koskeva yhteistyö on kyseenalaistettu monilla rintamilla.”

Uusi sopimus korvaa aiemman, vuodesta 2000 voimassa olleen vapaakauppasopimuksen, joka on osa laajempaa EU:n ja Meksikon välistä globaalisopimusta. Pääosa sopimuksen sisällöstä on valmiina, mutta neuvotteluja teknisistä yksityiskohdista jatketaan. Lopullisen sopimuksen odotetaan valmistuvan loppuvuodesta 2018.

Uudistettu sopimus kattaa voimaantullessaan laajalti tavarakaupan, siihen liittyvän sääntelyn ja kaupan esteet, sekä palvelukaupan ja investoinnit. Sopimus poistaa pääosan jäljellä olevista tulleista. Myös palvelutarjoajien markkinoillepääsy helpottuu monilla aloilla. Kyseessä on myös ensimmäinen EU:n kauppasopimus, joka sisältää korruption torjuntaa koskevia määräyksiä.

Suomen tavarakaupan viennin arvo Meksikoon vuonna 2017 oli 309 miljoonaa euroa ja tuonnin arvo 218 miljoonaa euroa. Palvelukaupan viennin arvo oli noin 129 miljoonaa euroa ja tuonnin arvo 91 miljoonaa euroa vuonna 2016.

Lisätietoja: ulkomaankauppa- ja kehitysministerin diplomaattiavustaja Tuuli-Maaria Aalto, puh. 040 352 0463 ja kaupallinen neuvos Johanna Ala-Nikkola, kauppapolitiikan yksikkö, puh. 040 847 2178.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Utrikesministeriets enkätundersökning: ryssarna förhåller sig negativare till Finland, ungdomarna har positivare inställningar13.10.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Enligt den av Finlands ambassad i Moskva beställda enkätundersökningen förhåller sig en dryg tredjedel av de ryssar som svarade på enkäten positivt till Finland. För ett år sedan uppgav ungefär hälften att de är positiva till Finland. Enligt enkätundersökningen har Finlands rykte försämrats främst av att ryska medier har gett en felaktig och negativ bild av Finlands Natomedlemskap. Ungdomarnas inställningar till Finland är positivare.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye