Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: EU:n ulkoministerit keskustelevat itäisen Välimeren tilanteesta ja Valko-Venäjästä

Jaa
Euroopan unionin jäsenmaiden ulkoministerien ylimääräinen, epävirallinen videokokous järjestetään 14.elokuuta. Suomesta kokoukseen osallistuu ulkoministeri Haavisto. Keskustelun pääaiheita ovat tilanne itäisellä Välimerellä ja Valko-Venäjän tilanne. Lisäksi esillä ovat Libanonin ja Venezuelan tilanteet.

Ulkoministerit keskustelevat itäisen Välimeren jännittyneestä tilanteesta. Vastakkainasettelu Turkin ja Kreikan välillä on lisääntynyt. Suomi korostaa, että diplomaattisia ponnisteluja ratkaisujen etsimiseksi tulee jatkaa. Tilanteessa tarvitaan vuoropuhelua ja yhteistyötä.

Kokouksessa keskustellaan myös Valko-Venäjän tilanteesta. Suomi katsoo, että Valko-Venäjällä 9.8. pidetyt presidentinvaalit eivät noudattaneet maan kansainvälisiä sitoumuksia ja yleisesti tunnustettuja demokratian ja oikeusvaltion normeja, eivätkä vaalit olleet vapaat ja oikeudenmukaiset. Valko-Venäjän tulee kunnioittaa kansainvälisiä ihmisoikeuksia ja kansalaisten perusoikeuksia mukaan lukien sanan- ja kokoontumisvapaus.

Lisätietoja: Eurooppa-kirjeenvaihtaja Matti Nissinen, puh. +358 295 351 780
Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Utrikesministeriets enkätundersökning: ryssarna förhåller sig negativare till Finland, ungdomarna har positivare inställningar13.10.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Enligt den av Finlands ambassad i Moskva beställda enkätundersökningen förhåller sig en dryg tredjedel av de ryssar som svarade på enkäten positivt till Finland. För ett år sedan uppgav ungefär hälften att de är positiva till Finland. Enligt enkätundersökningen har Finlands rykte försämrats främst av att ryska medier har gett en felaktig och negativ bild av Finlands Natomedlemskap. Ungdomarnas inställningar till Finland är positivare.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye