Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: Suomi isännöi Euroopan neuvoston ulkoministerikokouksen Helsingissä

Jaa

Suomen puheenjohtajakausi Euroopan neuvoston ministerikomiteassa huipentuu 17. toukokuuta järjestettävään ulkoministerikokoukseen, jonka päätteeksi puheenjohtajuus siirretään Ranskalle. Kokoukseen osallistuu yli 30 ministeriä Euroopan neuvoston jäsenmaista. Kokouksen puheenjohtajana toimii ulkoministeri Timo Soini.

Helsingin ulkoministerikokouksessa nousevat esiin Euroopan neuvoston poliittiset, taloudelliset ja institutionaaliset haasteet. Haastavan tilanteen taustalla on kysymys Venäjän maksamattomista jäsenmaksuista ja osallistumisoikeuksista parlamentaarisessa yleiskokouksessa. Lisäksi kokouksen agendalla on muun muassa järjestön uudistus, taloudellinen kestokyky sekä kansalaisyhteiskunnan toiminnan turvaaminen.

”Kokouksessa käsitellään erittäin merkittäviä asioita koko Euroopan kannalta. Keskustelemme myös järjestön roolista konfliktien ja kriisien ratkaisussa sekä ihmisoikeuksien turvaamisessa”, ulkoministeri Timo Soini toteaa.

Ennen ministerikokousta juhlitaan 16.toukokuuta Finlandia-talolla Euroopan neuvoston 70-vuotista taivalta. Vuonna 1949 perustetun järjestön merkittävimpiin saavutuksiin kuuluvat Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja sen noudattamista valvovan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen luominen.

Puheenjohtajakauden painopisteenä mm. radikalisoitumisen ehkäisy

Puheenjohtajakaudella Suomen prioriteetteja ovat olleet eurooppalaisen ihmisoikeus- ja oikeusvaltiojärjestelmän vahvistaminen, tasa-arvo ja naisten oikeudet, ja avoimuus ja osallistuminen, sekä nuoret ja radikalisoitumisen ehkäisy. Suomi on kaudellaan edistänyt näitä teemoja aktiivisesti.

Yksi kauden päätapahtumista, korkean tason tekoälyä, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta käsittelevä asiantuntijakonferenssi järjestettiin Helsingissä helmikuussa 2019. Konferenssissa käsiteltiin niin tekoälyn myönteisiä vaikutuksia ihmisoikeuksille kuin haasteita, joita uudet teknologiat tuovat mukanaan ihmisoikeuksien toteutumiselle. Puheenjohtajakauden tilaisuuksissa edistettiin lisäksi muiden muassa kansalaisyhteiskunnan tilaa ja ihmisoikeuspuolustajien asemaa, romaninaisten oikeuksia, tasa-arvoa, oikeusvaltioperiaatteen toteutumista, viittomakielen asemaa sekä ihmisoikeus- ja demokratiakasvatusta.

Lisätietoja: ulkoministerin erityisavustaja Riikka Taivassalo, p. +358 46923 4581, yksikönpäällikkö Nina Nordström, +358295 350 104 ja vastuuvirkamies Merja Lahtinen, +358 295 350 971.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Kanavakatu 3 C, PL 481
00023 Valtioneuvosto

0295 350 000http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme