Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: Suomi tukee 114 miljoonalla eurolla maailman köyhimpien maiden kehitystä

Jaa
Suomi osallistuu Maailmanpankkiryhmään kuuluvan Kansainvälisen kehitysjärjestön IDAn lisärahoitukseen 114 miljoonalla eurolla. Rahasto tukee maailman köyhimpiä maita.

Yli 60 avunantajamaata ja kehitysmaaedustajaa ovat päässeet sopimukseen Kansainvälisen kehitysjärjestön (International Development Association, IDA) lisärahoituksesta vuosille 2020–2023.

Avunantajamaiden kehitysyhteistyövarojen osuus noin 73 miljardin euron rahoituspaketista on noin 21 miljardia euroa. Rahoituspaketin muut osat koostuvat kehitysmaiden aikaisempien lainojen palaumista, sekä markkinarahoituksesta.

IDA myöntää pääasiassa pehmeäehtoista lainarahoitusta sekä lahjarahoitusta köyhimmille kehitysmaille. IDAn rahoituksesta sovitaan kolmen vuoden välein käytävissä lisärahoitusneuvotteluissa. Vuosien 2017–2020 rahoituskierroksella Suomi tuki rahastoa 105 miljoonalla eurolla, eli Suomen lupaaman lahja-avun määrä kasvaa noin 8,5 prosenttia.

IDA edistää kestävää kehitystä sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden poistamista. IDAssa korostuu erityisesti naisten ja tyttöjen oikeudet ja asema, kehitysmaiden työpaikkojen, elinkeinojen ja hyvinvoinnin lisääminen, hallinnon ja veronkantokyvyn vahvistaminen, ilmastonmuutoksen torjunta sekä siihen sopeutuminen, ja vammaisten asema.

”IDAn kautta Suomi pääsee vaikuttamaan merkittävän kehitysrahoituskokonaisuuden suuntaan ja sisältöön. Olen ylpeä siitä, että olemme yhdessä muiden samanmielisten maiden kanssa onnistuneet ohjaamaan järjestön työtä siten, että moni Suomelle tärkeä kehityspoliittinen tavoite korostuu. Näitä ovat esimerkiksi ilmastotoimet, naisten ja tyttöjen oikeudet sekä erityisesti vammaisten henkilöiden asema”, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari sanoo.

Lisätietoja: kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerin erityisavustaja Kirsi Airio puh. 050 574 1729 sekä kehityspoliittisen osaston kehitysrahoituksen ja yksityisen sektorin yksikön päällikkö Max von Bonsdorff puh. 050 344 1014.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Utrikesministeriets enkätundersökning: ryssarna förhåller sig negativare till Finland, ungdomarna har positivare inställningar13.10.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Enligt den av Finlands ambassad i Moskva beställda enkätundersökningen förhåller sig en dryg tredjedel av de ryssar som svarade på enkäten positivt till Finland. För ett år sedan uppgav ungefär hälften att de är positiva till Finland. Enligt enkätundersökningen har Finlands rykte försämrats främst av att ryska medier har gett en felaktig och negativ bild av Finlands Natomedlemskap. Ungdomarnas inställningar till Finland är positivare.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye