Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: Suomi tukee IAEA:n toimia koronavirustestauksen tehostamiseksi maailmanlaajuisesti

Jaa
Suomen antamalla tuella kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA toimittaa koronaviruksen tunnistamiseen tarvittavaa testausvälineistöä tukea pyytäneille IAEA:n jäsenmaille. Koronaviruspandemian torjuminen edellyttää laajamittaista testausta maailmanlaajuisesti. IAEA:n tuki auttaa lisäämään testauskapasiteettia sitä eniten tarvitsevissa maissa.

IAEA on toimittanut testausvälineistöä jo kymmeniin maihin, ja toimitukset jatkuvat nopeaan tahtiin. IAEA:n tuki mahdollistaa laboratorioille eri puolilla maailmaa ydinteknologiaan perustuvan nopean ja tarkan testausmenetelmän hyödyntämisen koronaviruksen tunnistamiseksi. Hätäapu on osa IAEA:n vastausta jo 120 jäsenvaltion pyyntöön tuesta COVID-19 -pandemian torjunnassa.

Suomi tukee tätä työtä 200 000 euron vapaaehtoisrahoituksella.

”IAEA on viime vuosina panostanut toimintaan kehittyvissä maissa ja se pystyy nyt hyödyntämään asiantuntemustaan ja verkostojaan pandemian torjumiseksi. Koronapandemia koskettaa jokaista ihmistä maapallolla. Suomi tukee IAEA:n tärkeää aloitetta lisätä testauskapasiteettia etenkin niissä maissa, joissa siihen ei tällä hetkellä ole teknistä kykyä tai tarvittavia resursseja”, toteaa ulkoministeri Pekka Haavisto.

Kymmenet laboratoriot Afrikassa, Aasiassa, Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla saavat diagnostiikkalaitteita ja laboratoriotarvikkeita, joilla voidaan tehostaa kansallista koronatestausta.

IAEA:n toimittamat laitteet ja koulutus auttavat maita käyttämään tekniikkaa, joka tunnetaan nimellä reaaliaikainen RT-PCR. Tämä on herkin tällä hetkellä saatavilla oleva menetelmä koronaviruksen havaitsemiseksi.

Tuki on osa IAEA:n teknisen yhteistyön ohjelmaa, jolla tuetaan ydinteknologian rauhanomaista hyödyntämistä muun muassa terveydenhuollossa ja maataloudessa. Yhteistyössä YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n kanssa IAEA on aiemmin tukenut maita myös Ebola- ja Zika-virusepidemioiden torjunnassa. Suomi on teknisen yhteistyön ohjelman pitkäaikainen rahoittaja.

Lisätietoja: yksikön päällikkö Leena Pylvänäinen, asevalvontayksikkö, puh. +358 50 465 0934.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Utrikesministeriets enkätundersökning: ryssarna förhåller sig negativare till Finland, ungdomarna har positivare inställningar13.10.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Enligt den av Finlands ambassad i Moskva beställda enkätundersökningen förhåller sig en dryg tredjedel av de ryssar som svarade på enkäten positivt till Finland. För ett år sedan uppgav ungefär hälften att de är positiva till Finland. Enligt enkätundersökningen har Finlands rykte försämrats främst av att ryska medier har gett en felaktig och negativ bild av Finlands Natomedlemskap. Ungdomarnas inställningar till Finland är positivare.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye