Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: Suomi valmistelee suurlähetystön avaamista Dohaan

Jaa
Ulkoministeriö valmistelee edustustoverkon laajentamista ja vahvistamista. Uuden suurlähetystön avaamista valmistellaan Qatarin Dohaan. Suurlähetystön on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2021 aikana. Myös Qatarin ulkoministeriö on ilmoittanut, että maa perustaa suurlähetystön Suomeen.

Ulkoasiainhallinnon toiminta perustuu kattavaan edustustoverkkoon. Edustustoja tulee olla riittävä määrä ja niiden on sijaittava kannaltamme keskeisissä paikoissa. Suomen etuja pitää ajaa myös uusilla alueilla ja Suomen edustustoverkon tulee heijastaa muuttuvaa maailmaa. Edustustoverkkoa jouduttiin 2000-luvun alkupuolella supistamaan säästösyistä, mutta nyt Suomen läsnäoloa maailmalla on pyritty lisäämään. Edustustoverkko vahvistui viimeksi syyskuussa 2020, kun Suomi avasi uudelleen suurlähetystönsä Manilassa, Filippiineillä.

Uuden suurlähetystön avaaminen on monitahoinen ja pitkä prosessi. Ulkoministeriön tavoitteena on kohdentaa voimavaroja maihin ja alueille, joiden poliittinen ja taloudellinen merkitys Suomelle kasvaa. Eri mahdollisuuksia on kartoitettu laajasti. Harkinnassa otetiin huomioon sekä ulkopoliittiset tarpeet että Suomen kaupalliset intressit.

Edustuston avaaminen Qatarissa mahdollistaa Suomen ja Qatarin poliittisten ja taloudellisten suhteiden edelleen kehittämisen sekä nykyistä laajemman vuoropuhelun eri teemoista. Keskustelua voitaisiin käydä muun muassa kaupankäyntiin, investointeihin, tutkimukseen, innovaatioihin, ympäristöön, alueelliseen turvallisuuteen ja demokratiaan liittyvistä teemoista. ”Nyt Dohaan avattava suurlähetystö syventää maidemme poliittisia suhteita ja antaa Suomelle paremmat mahdollisuudet seurata myös alueellista kehitystä”, ulkoministeri Pekka Haavisto painottaa.

Qatarin kaupallinen potentiaali on huomattava sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. ”Uusi suurlähetystö Qatarissa avaa suomalaisille yrityksille merkittäviä mahdollisuuksia Qatarin ja Gulfin ostovoimaisten maiden alueella”, toteaa kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.

Lisätietoja:
Alivaltiosihteeri Pekka Puustinen, puh. +358 295 350 228
Ulkoministerin erityisavustaja Joel Linnainmäki, puh. +358 295 350 466
Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerin erityisavustaja Kirsi Airio, puh. +358 50 574 1729
Ulkoasiainneuvos Hannu Ripatti, Afrikan ja Lähi-idän osasto, puh. +358 295 350 408

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Utrikesministeriets enkätundersökning: ryssarna förhåller sig negativare till Finland, ungdomarna har positivare inställningar13.10.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Enligt den av Finlands ambassad i Moskva beställda enkätundersökningen förhåller sig en dryg tredjedel av de ryssar som svarade på enkäten positivt till Finland. För ett år sedan uppgav ungefär hälften att de är positiva till Finland. Enligt enkätundersökningen har Finlands rykte försämrats främst av att ryska medier har gett en felaktig och negativ bild av Finlands Natomedlemskap. Ungdomarnas inställningar till Finland är positivare.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye