Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: Ulkoministeri Haavisto Berliiniin ydinaseriisuntakokoukseen

Jaa
Ulkoministeri Pekka Haavisto matkustaa 25. helmikuuta Berliiniin, jossa hän osallistuu Saksan ulkoministerin isännöimään ydinsulkusopimusta ja ydinaseriisuntaa käsittelevään ministerikokoukseen (Second Ministerial Meeting of the Stockholm Initiative on Nuclear Disarmament and the Nuclear Non-Proliferation Treaty). Ulkoministeri Haavistolla on Berliinissä myös erillistapaaminen Saksan ulkoministerin Heiko Maasin kanssa.

Berliinin ministerikokous on jatkoa Tukholmassa kesäkuussa 2019 pidettyyn ministerikokoukseen, jonka loppujulistuksessa ministerit sitoutuivat työskentelemään ydinaseriisunnan ja ydinsulun edistämiseksi. Ministerit ilmaisivat myös huolen kansainvälisten jännitteiden kärjistymisestä sekä sen aiheuttamasta kansainvälisen sopimusjärjestelmän rapautumisesta. Tavoitteena on turvata menestyksekäs NPT-tarkastelukonferenssi keväällä 2020 New Yorkissa.

Berliinin kokouksessa hyväksytään ministereiden julistus ydinsulkusopimuksen vahvistamiseksi ja ydinaseriisunnan edistämiseksi, sekä esitys konkreettisista askelista (Stepping Stones), joiden avulla ydinsulkusopimuksen toimeenpanossa saavutettaisiin edistystä. Aloitteessa on mukana 16 maata (Alankomaat, Argentiina, Espanja, Etelä-Korea, Etiopia, Kanada, Indonesia, Japani, Jordania, Kazakstan, Norja, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi ja Uusi-Seelanti).

Ulkoministeri Haavisto keskustelee Saksan ulkoministerin Heiko Maasin kanssa ydinaseriisuntaan liittyvien asioiden lisäksi muun muassa Suomen ja Saksan kahdenvälisistä suhteista, Lähi-idän tilanteesta ja transatlanttisista suhteista.

Lisätietoja: ulkoministerin erityisavustaja Jeri Aalto, puh.+358 50 472 0725 sekä suurlähettiläs Jarmo Viinanen, puh. +358 50 9113368

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Utrikesministeriets enkätundersökning: ryssarna förhåller sig negativare till Finland, ungdomarna har positivare inställningar13.10.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Enligt den av Finlands ambassad i Moskva beställda enkätundersökningen förhåller sig en dryg tredjedel av de ryssar som svarade på enkäten positivt till Finland. För ett år sedan uppgav ungefär hälften att de är positiva till Finland. Enligt enkätundersökningen har Finlands rykte försämrats främst av att ryska medier har gett en felaktig och negativ bild av Finlands Natomedlemskap. Ungdomarnas inställningar till Finland är positivare.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye