Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: Ulkoministeri Haavisto osallistuu Pariisin rauhanfoorumiin

Jaa
Ulkoministeri Pekka Haavisto osallistuu nyt toista kertaa järjestettävään Pariisin rauhanfoorumiin Pariisissa 12. marraskuuta.

Pariisin rauhanfoorumi on perustettu presidentti Emmanuel Macronin aloitteesta ensimmäisen maailmansodan loppumisen 100-vuosipäivänä vuonna 2018. Se on osa Macronin tavoitetta korostaa monenkeskisen toiminnan merkitystä globaalien haasteiden ratkaisemisessa. Rauhanfoorumiin osallistuu valtion päämiesten ja hallitusten edustajien lisäksi myös kansainvälisten järjestöjen sekä kansalaisyhteiskunnan edustajia.

Osana rauhanfoorumia järjestetään monenkeskistä yhteistyötä tukevan Alliance for Multilateralism -verkoston tilaisuus. Ulkoministeri Pekka Haavisto puhuu tilaisuudessa sananvapauden ja disinformaation suhteesta erityisesti demokraattisten valtioiden näkökulmasta.

”Monimuotoinen vapaa media on lähtökohta sille, että kykenemme vastaamaan disinformaation haasteisiin. Demokratioiden haavoittuvuutta ehkäisee myös yhteiskuntien sosiaalinen yhteenkuuluvuus, luottamus instituutioihin, korkea koulutuksen taso ja kansalaisten medialukutaidot”, toteaa Pekka Haavisto.

Lisätietoja: ulkoministerin erityisavustaja Jeri Aalto, puh. 050 472 0725 sekä vastuuvirkamies Markus Teir, puh. +33 6 29 45 41 46 .

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Utrikesministeriets enkätundersökning: ryssarna förhåller sig negativare till Finland, ungdomarna har positivare inställningar13.10.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Enligt den av Finlands ambassad i Moskva beställda enkätundersökningen förhåller sig en dryg tredjedel av de ryssar som svarade på enkäten positivt till Finland. För ett år sedan uppgav ungefär hälften att de är positiva till Finland. Enligt enkätundersökningen har Finlands rykte försämrats främst av att ryska medier har gett en felaktig och negativ bild av Finlands Natomedlemskap. Ungdomarnas inställningar till Finland är positivare.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye