Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: Ulkoministeriö ja Turun Eurooppa-foorumi tiivistävät yhteistyötään

Jaa

Ulkoministeriö ja Eurooppa-Foorumi Turussa ry ovat sopineet aiempaa pitkäaikaisemmasta kumppanuudesta, jossa ulkoministeriö tukee vuosittain järjestettävää Eurooppa-foorumia vuosina 2021–2023. Kumppaneiden yhteinen tavoite on edistää korkeatasoista, monipuolista ja mielenkiintoista EU-keskustelua.

"Ulkoministeriön ja Eurooppa-foorumin yhteistyösopimuksella on suuri merkitys koko suomalaisen EU-keskustelun kannalta. Sopimus tuo ennakoitavuutta ohjelmavalmisteluun korkeatasoisten puhujien osalta, vahvistaa yhteisiä verkostoja ja Eurooppa-foorumia", sanoo Eurooppa-Foorumi Turussa ry:n puheenjohtaja, valtiotieteiden tohtori Anders Blom.

"Tämän vuoden Eurooppa-foorumissa ovat edustettuna kaikki keskeiset EU-toimijat valtioneuvostosta keskuspankkiin, työmarkkinakeskusjärjestöistä korkeakouluihin sekä kansalais- ja edunvalvontajärjestöistä eduskuntaan ja Euroopan parlamenttiin. Eurooppa-foorumi antaa merkittävän panoksen myös meneillään olevaan Euroopan tulevaisuuskonferenssiin", Blom jatkaa.

"Ulkoministeriö on ollut mukana Eurooppa-foorumilla jo sen ensimmäisestä vuodesta lähtien. Mukana on ollut niin ministereitä kuin myös ministeriön vastuulla oleva Eurooppatiedotus. Halusimme kuitenkin luoda pysyvämmän kumppanuussuhteen. Suomi tarvitsee jatkuvaa Eurooppa-keskustelua. Uskon, että mm. kattavan edustustoverkkomme kautta voimme tuoda foorumille mielenkiintoisia puhujia ja tulokulmia niin Euroopan unionin jäsenmaista kuin muualtakin", toteaa alivaltiosihteeri Nina Vaskunlahti ulkoministeriöstä.

Kuluvan vuoden Eurooppa-foorumi järjestetään Turussa 25.–27.8.2021.

Eurooppa-foorumin verkkosivut: www.europeforum.fi

Lisätietoja:

Ulkoministeriön taloudellisten ulkosuhteiden alivaltiosihteeri Nina Vaskunlahti, puh. +358 50 433 7452, sähköposti nina.vaskunlahti@formin.fi

Eurooppa-Foorumi Turussa ry:n puheenjohtaja, valtiotieteiden tohtori Anders Blom, puh. 0400 523 409, sähköposti andblo@utu.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

MFA: Minister Haavisto to attend the high-level week of the 76th session of the UN General Assembly in New York, Minister Skinnari will represent Finland at meetings virtually17.9.2021 12:08:50 EEST | Press release

The high-level meetings of the 76th Session of the UN General Assembly (UNGA 76) will start in New York on Monday 20 September. Minister for Foreign Affairs Pekka Haavisto will attend ministerial events in New York and have bilateral meetings with his counterparts and with representatives of the UN. Minister for Development Cooperation and Foreign Trade Ville Skinnari will represent Finland at several high-level meetings held in virtual format during the week.

UM: Minister Haavisto reser till New York för högnivåveckan i FN:s general-församling, minister Skinnari representerar Finland vid högnivåmöten online17.9.2021 12:07:06 EEST | Tiedote

Högnivåveckan i Förenta nationernas 76:a generalförsamling inleds i New York den 20 september. Utrikesminister Pekka Haavisto deltar i evenemang på ministernivå på plats i New York. Han har också enskilda möten med ministerkolleger och träffar representanter för FN. Utvecklings- och utrikeshandelsminister Ville Skinnari representerar Finland vid flera högnivåmöten online.

UM: Ministeri Haavisto matkustaa New Yorkiin YK:n yleiskokouksen korkean tason viikolle, ministeri Skinnari edustaa Suomea korkean tason virtuaalitilaisuuksissa17.9.2021 12:05:08 EEST | Tiedote

Yhdistyneiden kansakuntien 76. yleiskokouksen korkean tason viikko alkaa New Yorkissa 20.9. Ulkoministeri Pekka Haavisto osallistuu New Yorkissa ministeritason tilaisuuksiin sekä tapaa paikan päällä kahdenvälisesti ministerikollegoja ja YK:n edustajia. Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari edustaa Suomea viikon aikana useissa korkean tason virtuaalitilaisuuksissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme