Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: YK:n naisten syrjinnän poistamista käsittelevältä komitealta ratkaisu perheväkivaltaa ja lapsen huoltajuutta koskevassa asiassa

Jaa

YK:n naisten syrjinnän poistamista käsittelevä komitea teki 5. maaliskuuta 2018 ratkaisunsa perheväkivaltaa ja lapsen huoltajuutta koskevassa valitusasiassa. Ratkaisussa todettiin tapauksessa loukatun YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamisesta tehtyä yleissopimusta.

Tapauksessa oli kyse siitä, olivatko viranomaiset laiminlyöneet valtion huolellisuusvelvoitetta ja ryhtyneet tarvittaviin toimiin suojellakseen valittajaa ja hänen lastaan perheväkivallan vaaralta.

Komitea katsoo, että tehty huoltajuusratkaisu ei sisältänyt juuri lainkaan perusteita huoltajuuden siirtämiselle valittajalta lapsen isälle eikä valittajan kohtaamalle perheväkivallalle ollut annettu enempää merkitystä päätöksentekoprosessissa. Komitean mukaan myöskään isän kykyä vanhempana ei ollut arvioitu huolimatta lukuisista lastensuojeluilmoituksista ja hänen saamasta väkivaltatuomiosta.

Komitea muistuttaa, että lapsen edun ensisijaisuus tulee olla määritelty ja perusteltu lasta koskevissa päätöksissä. Komitea katsoo, että valtio oli laiminlyönyt huolellisuusvelvoitettaan valittajan esittämien väitteiden käsittelyn osalta. Tämä oli vahingoittanut lapsen etua ja valittajan mahdollisuuksia yhdenvertaiseen kohteluun huoltajuusasiassa. Lisäksi komitea katsoo, että viranomaiset olivat soveltaneet stereotyyppistä ja täten syrjivää käsitystä perheväkivallasta.

Komitea suosittelee, että lapsen huoltajuutta koskeva asia käsitellään uudestaan viipymättä. Tässä yhteydessä suositellaan tehtäväksi perusteellinen arvio lapsen isän väkivaltaisuudesta lapsen edun arvioimiseksi. Komitea suosittelee valittajalle asianmukaista korvausta.

Lisäksi komitea antaa suosituksia yleisiksi toimenpiteiksi muun muassa perheväkivallan huomioimisesta lapsen huoltajuutta koskevissa ratkaisuissa.

Kyseessä on YK:n naisten syrjinnän poistamista käsittelevän komitean ensimmäinen Suomea koskeva ratkaisu yksilövalitusasiassa. Komitea pyytää Suomea raportoimaan komitealle kuuden kuukauden sisällä niistä toimenpiteistä, joihin ratkaisun johdosta on ryhdytty.

Lisätietoja: ihmisoikeustuomioistuin- ja -sopimusasioiden yksikön päällikkö Krista Oinonen, puh. 0295 351 172.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi

Avainsanat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Kanavakatu 3 C, PL 481
00023 Valtioneuvosto

0295 350 000http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: Suomen vireät startupit ja arktinen osaaminen This is FINLAND Magazine 2019-2020:n aiheina22.1.2019 10:00Tiedote

Suomalaista osaamista ja osaajia esittelevä englanninkielinen vuosijulkaisu This is FINLAND Magazine 2019-2020 innostuu suomalaisesta startup-yrittämisestä, jäätävästä arktisesta osaamisestamme sekä kiertotalouden laajoista näkymistä Suomessa. Suomen edustustoissa ja Team Finland -verkoston kautta erityisesti potentiaalisilla vientimarkkinoilla ja vientitapahtumissa jaettavassa lehdessä tutustutaan myös suomalaiseen ruokaan ja ruokakulttuuriin ja kaikille avoimiin kirjastoihimme Ivalosta Maarianhaminaan.

UM: Finlands vitala uppstartsföretag och arktiska kompetens är teman för This is FINLAND Magazine 2019−202022.1.2019 10:00Tiedote

Den engelskspråkiga årspublikationen This is FINLAND Magazine 2019−2020 presenterar finländsk kompetens och expertis. Den är begeistrad över uppstartsföretagsamheten, vår isande arktiska kompetens och den cirkulära ekonomins vida utsikter i Finland. Tidningen distribueras via de finska beskickningarna och Team Finland-nätverket, särskilt på potentiella exportmarknader och under olika exportevenemang. I år får man också bekanta sig med finsk mat och matkultur och med våra bibliotek från Ivalo till Mariehamn som står öppna för alla.

MFA: Topics in This is FINLAND Magazine 2019-2020 include Finland’s green start-ups and arctic expertise22.1.2019 10:00Tiedote

This is FINLAND Magazine 2018–2019, the English-language annual publication showcasing Finnish expertise and experts, gets pumped up about Finnish start-up enterprises, Finland’s superior arctic expertise and the outlook for circular economy in Finland. The magazine, which is available at Finland’s foreign missions and distributed by the Team Finland network, in particular, to potential export markets and at export events, also gives insight to Finnish food and food culture, and our public libraries from Ivalo to Mariehamn.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme