Wolfcom

UMA coworking-tilan ihmiskokeessa tutkittiin työympäristön merkitystä hyvinvointiin

Jaa
Parhaista osaajista käydään kovaa kilpailua, ja siksi yhä useampi työnantaja haluaa tarjota työntekijöilleen joustavan ja innostavan työympäristön. Technopolis vastaa kasvavaan kysyntään laajentamalla yhteisöllisten työtilojen verkostoaan, UMA Workspacea. Työympäristön vaikutusta työntekijöiden hyvinvointiin selvitettiin mittaamalla UMA Workspace -tiloissa työskentelevien henkilöiden stressi- ja palautumistasoja. Testihenkilöt kokivat vähemmän stressiä ja kokivat nukkuvansa paremmin työskenneltyään monipuolisessa työympäristössä.
UMA Workspacen markkinointipäällikkö Hanne-Mari Ahonen kertoo testiryhmälle koejakson taustoista.
UMA Workspacen markkinointipäällikkö Hanne-Mari Ahonen kertoo testiryhmälle koejakson taustoista.

Työajat ja -ympäristöt ovat muuttuneet digitalisaation myötä rajusti 2000-luvulla: työtä tehdään yhä useammin mobiilisti ja hyvin vaihtelevissa olosuhteissa. Samalla tarve erilaisille joustaville ja monipuolisille työtilaratkaisuille on kasvanut räjähdysmäisesti. UMA Workspacen työtilat on suunniteltu nykypäivän tietotyöntekijöiden tarpeisiin tehokkaan työnteon ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin näkökulmasta.  

”Hyvä työympäristö koostuu vaihteleviin työtehtäviin sopivista muuntojoustavista ratkaisuista, oikeanlaisesta ergonomiasta, inspiroivasta sisustuksesta ja tietenkin avoimesta työyhteisöstä. Optimaalisesti suunniteltu tila tukee erilaisia työasentoja, kannustaa pitämään taukoja ja verkostoitumaan päivän aikana. Olemme halunneet luoda työympäristöjä, joissa on aidosti hyvä olla ja tehdä töitä. Tästä UMA Workspacessa on kyse”, kertoo UMA Workspacen työtilan suunnittelusta vastaava Technopoliksen konseptipäällikkö Tiia Rauhamäki.

”Halusimme selvittää monipuolisen työympäristömme vaikutusta jäsentemme kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, joten teimme ajatuksia herättelevän ihmiskokeen. Osallistujien palaute oli erittäin positiivista.”

UMA Workspace keräsi helmikuussa 2019 ryhmän UMA Teurastamon jäseniä, jotka tallensivat digitaalisen anturin avulla oman työtapansa kuormitusta ja palautumisensa tehokkuutta. Mittausmenetelmänä käytettiin suomalaista Firstbeat-hyvinvointianalyysia, joka analysoi kehon stressiä ja palautumista mittaamalla sydämen sykeväliä. Mittausjakson aikana koehenkilöt pitivät päiväkirjaa mm. uni- ja työajoistaan, jolloin saatiin myös tieto siitä, mitkä tekijät vaikuttivat kehon toimintoihin. Mittaukset tehtiin kahdessa kolmen vuorokauden jaksossa.

Ensimmäisellä mittausjaksolla kukin koeryhmästä työskenteli normaaliolosuhteissa, eli kotona, kahviloissa ja toimistolla, eivätkä kiinnittäneet huomiota työhyvinvointiinsa aiempaa enempää. Toisella mittausjaksolla koehenkilöt työskentelivät UMA Teurastamolla ja kokeilivat työn ohessa erilaisia tapoja tehostaa palautumista ja rytmittää työpäivää vähemmän kuormittavaksi. UMA Teurastamon tarjoamat ergonomiset ja monipuoliset työpisteet, työhyvinvointia tukevat apuvälineet ja Neurosonicin palautumista edistävä divaani otettiin myös käyttöön. Lisäksi Fazer tarjosi koeryhmälle tietoa ja maistiaisia aivoja hellivistä ruoista.

Toisen jakson palautteen perusteella koehenkilöt kokivat itse olleensa vähemmän stressaantuneita ja nukkuivat yönsä paremmin. Myös henkilöillä, jotka saivat rytmitettyä kiireisen päivänsä paremmin ja alkoivat pitää palauttavia hetkiä hyödyntäen taukojumppaa sekä lepopaikkoja, saivat toisella mittausjaksolla paremmat pisteet stressin ja palautumisen tasapainosta.

”Huomasimme testituloksista, että arjen pienillä valinnoilla ja teoilla on todella suuri merkitys palautumisen ja stressinhallinnan kannalta. Olemme todella iloisia, että testin mukaan monipuolisella työympäristöllä on oikeasti vaikutusta hyvinvointiin ja jaksamiseen. Tulosten avulla voimme parantaa työtilojamme ja tarjoamiamme palveluja entisestään”, Rauhamäki jatkaa.  

Testi toteutettiin yhteistyössä Firstbeatin, Neurosonicin ja Fazerin kanssa.

UMA Workspace

UMA Workspace on Technopoliksen coworking-tilojen verkosto. UMA tarjoaa coworking-tiloja ja niihin liittyviä palveluita niin pienten kuin suurtenkin yritysten tarpeisiin liikekeskustoissa Pohjoismaissa ja Itämeren alueella. Asiakkaat voivat työskennellä tehokkaasti ja joustavasti joko omissa pientoimistoissaan tai osana avointa työyhteisöä. Technopoliksella on yhteensä 15 UMA-tilaa. Helsingin, Tukholman, Oslon ja Kööpenhaminan lisäksi muut UMAt sijaitsevat Technopoliksen kampuksilla Suomessa, Norjassa, Virossa, Venäjällä ja Liettuassa. Asiakkaat voivat hyödyntää yhdellä jäsensopimuksella kaikkia verkoston tiloja.

Firstbeat

Firstbeat on kansainvälinen hyvinvoinnin, huippu-urheilun ja kuluttajatuotteiden parissa toimiva yritys, jonka kehittämä sydämen sykevälianalyysi auttaa parantamaan suorituskykyä ja hyvinvointia. Monitieteiseen tutkimukseen perustuva analyysi tuottaa henkilökohtaista tietoa stressistä, palautumisesta ja liikunnan vaikutuksista. Tuotteisiimme luottavat sadat huippu-urheilijat ja joukkueet, hyvinvoinnin ammattilaiset ja miljoonat kuluttajat globaalisti.

Neurosonic

Neurosonic on kehitetty kehollisen stressitilan, kivun ja uniongelmien hoitoon. Menetelmä perustuu matalataajuisen värähtelyn kokonaisvaltaisiin vaikutuksiin aineenvaihdunnassa ja hermostossa. Kun unettomuus ja stressitila virittävät hermostomme äärimmilleen, Neurosonic auttaa rauhoittamalla hermostoa. Tuotteisiimme integroitua rentoutusmenetelmää ohjataan sovelluksen avulla. Hoidot kestävät 10-41 minuuttia riippuen siitä, mihin hoidoilla halutaan vaikuttaa: uneen, vireystilaan tai kipuun.

Fazer Brainhow

Me Fazerilla uskomme, että hyvinvointi muodostuu valinnoista, jotka ovat hyväksi meille, muille ihmisille ja ympäröivälle maailmalle. Fazer Brainhow® -tutkimusohjelmassa rakennamme tieteeseen perustuvaa ymmärrystä siitä, kuinka ravinto, uni ja liikunta vaikuttavat kognitioon, aivoihin ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tutkimustiedon perusteella Fazerilla kehitetään aivoystävällisiä Fazer Brainhow -aterioita, välipaloja ja palveluita, jotka auttavat voimaan paremmin ja pysymään pirteinä joka päivä, niin töissä kuin töiden jälkeen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tiia Rauhamäki
Konseptipäällikkö, työympäristöratkaisut
Technopolis/UMA Workspace
tiia.rauhamaki@technopolis.fi
+358 40 565 6576



Laura Salonen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy
+358 44 8966 399, laura.kyntola@wolfcom.fi

Kuvat

UMA Workspacen markkinointipäällikkö Hanne-Mari Ahonen kertoo testiryhmälle koejakson taustoista.
UMA Workspacen markkinointipäällikkö Hanne-Mari Ahonen kertoo testiryhmälle koejakson taustoista.
Lataa
UMAn järjestämään mittaukseen osallistui kaksikymmentä vapaaehtoista.
UMAn järjestämään mittaukseen osallistui kaksikymmentä vapaaehtoista.
Lataa
Yksi koeryhmään osallistunut on porilainen paino-alan yrittäjä Tommi Laaksonen.
Yksi koeryhmään osallistunut on porilainen paino-alan yrittäjä Tommi Laaksonen.
Lataa
UMAn hyvinvointimittauksen tavoite on muistuttaa ihmisiä työn tauottamisen, ravinnon, palautumisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tärkeydestä.
UMAn hyvinvointimittauksen tavoite on muistuttaa ihmisiä työn tauottamisen, ravinnon, palautumisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tärkeydestä.
Lataa
Testiryhmän tulosten julkistuksessa tarjoiltiin Fazer Brainhow -aamiainen.
Testiryhmän tulosten julkistuksessa tarjoiltiin Fazer Brainhow -aamiainen.
Lataa
Toisen jakson palautteen perusteella koehenkilöt kokivat itse olleensa vähemmän stressaantuneita ja nukkuivat yönsä paremmin.
Toisen jakson palautteen perusteella koehenkilöt kokivat itse olleensa vähemmän stressaantuneita ja nukkuivat yönsä paremmin.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Wolfcom
Korkeavuorenkatu 1 B 11
00140 Helsinki

+358400579653http://www.wolfcom.fi/

Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland

Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Wolfcom

Keväisiä elämyksiä Virossa10.4.2024 13:00:41 EEST | Tiedote

Keväällä luonto herää eloon ja ensimmäiset auringonsäteet kutsuvat ulkoilmaan pitkän ja pimeän talven jälkeen. Muuttolinnut palaavat pohjoiseen etsimään kumppania ja pesäpaikkaa tositarkoituksella. Keväisin myös viherpeukaloa syyhyttää päästä työntämään sormensa multaan ja seuraamaan uuden kasvun ihmettä. Mutta ennen varsinaisen kevään tuloa Viron alavat suomaat käyvät läpi niin kutsutun viidennen vuodenajan, joka on täynnä luonnonihmeitä. Kokosimme vinkkejä ainutlaatuisiin luontoelämyksiin keväisessä Virossa.

Menevä sähköisti Tampereen taksimarkkinan Tesloilla ja 5€ kyydeillä4.4.2024 10:00:12 EEST | Tiedote

Kotimainen Menevä taksipalvelu aloitti toiminnan Tampereella ja toi kaupungin katukuvaan sähköautoista koostuvan taksilaivueen. 12 Teslan voimin Tampereella huhtikuun 4. aloittanut Suomen suurin taksialan yhtiö on uusi vaihtoehto vähäpäästöistä ja laadukasta kyytiä arvostavalle matkustajalle. Menevän voi helpoiten tilata sovelluksella, jossa Tampereen kyytien kiinteät hinnat alkavat viidestä eurosta ja ovat kiireisimpäänkin aikaan kaupungin keskustan alueen taksitolppia edullisempi.

Ravintola Passio yllättää vuosikymmenenkin jälkeen3.4.2024 14:58:16 EEST | Tiedote

Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva ravintola Passio täyttää 5. huhtikuuta 10 vuotta. Pohjoismaiseen ruokaan ja ranskalaiseen keittiötyyliin intohimoisesti suhtautuva ravintola on kulkenut kestävästi omaa polkuaan läpi ravintolakentän ylä- ja alamäkien säilyttäen paikkansa asiakkaiden sydämissä ja ravintoloiden huipun tuntumassa. Passion menestys perustuu sesongeittain vaihtuvaan yllätysmenuun, mikä on paitsi synnyttänyt positiivisia kokemuksia, myös saanut asiakkaat palaamaan yhä uudelleen yllätettäväksi.

Suomen ensimmäinen luomuviski valmis nautittavaksi15.3.2024 13:49:40 EET | Tiedote

The Helsinki Distilling Company julkisti Nilsiässä torstaina Suomen ensimmäisen luomuviskin, joka on taidokas sekoitus perinteistä käsityötaitoa ja moderneja makutrendejä. Tahkon tislaamossa Kuopiossa tislatun ja kypsytetyn Tahko Single Malt ohramallasviskin valmistukseen on käytetty ainoastaan kotimaista luomuohramallasta, pohjavettä ja hiivaa. Sen maussa ovat tasapainossa hedelmäisyys ja tammitynnyrin hehkuva lämpö.

Maailmanympäripurjehdus: Suomalaisvenekunnat Kap Hornin valloituksessa18.2.2024 15:09:55 EET | Tiedote

Ocean Globe Race -maailmanympäripurjehduskilpailu on edennyt jo kolme osuutta, ja laivue kerääntyy paraikaa Uruguayn Punta del Esteen. Tapio Lehtisen kipparoima Galiana WithSecure saapui etapin maaliin kokonaiskilpailun kolmantena. Omassa luokkajohdossaan oleva Spirit of Helsinki on kokonaiskilpailussa viides. Kolmannen etapin kohokohta oli pitkän ja vaativan Etelämeri-jakson päättyminen tarunhohtoisen Kap Hornin kiertoon. Venekunnat tekevät Uruguayssa huoltotoimenpiteitä ja valmistautuvat kilpailun päätösosuudelle, joka starttaa 5. maaliskuuta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye