Finlandia-talo

UMOn pelastuskampanja huipentuu tukikonserttiin Finlandia-talolla

Jaa
Finlandia-talon konserttisyksy tarjoaa menovinkkejä moneen makuun. Finlandia-talon lavalla nähdään tänä syksynä suosittujen balettien lisäksi muun muassa stand upia, drag queenejä ja erilaisia konsertteja. Yksi syksyn merkkitapahtumista on Kauan eläköön UMO! -tukikonsertti maanantaina 29.10. UMO on kerännyt toukokuusta lähtien joukkorahoitusta mesenaattikampanjalla, joka huipentuu tukikonserttiin. Joukkorahoituksella pyritään turvaamaan legendaarisen jazzorkesterin toiminta. Tukeaan osoittamassa on joukko tähtisolisteja, kuten Anna Puu, Paleface ja Jimi Tenor. Konsertissa kuullaan jazzin ja soulin kaltaista rytmimusiikkia, jonka esittämiseen Finlandia-talon konserttisali sopii erityisen hyvin.

Finlandia-talon konserttisalissa vietetään maanantaina 29.10. ainutkertainen ilta, kun joukko tunnettuja solisteja nousee lavalle osoittaakseen tukensa UMOlle.

– Tukikonsertti haluttiin järjestää Finlandia-talolla, sillä se on monipuolinen konserttipaikka, joka sopii loistavasti näyttäviin tapahtumiin. Tunnelma on hieno, ja orkesteri sekä esiintyjät pääsevät loistamaan isossa salissa, toteaa tukikonserttia kokoava kapellimestari Ville Vannemaa.

Artistit talkoohengessä UMOn tukena

Solisteiksi on lupautunut joukko artisteja, joilla on yhteistä historiaa UMOn kanssa, muun muassa Anna Puu, Paleface, Jimi Tenor, Sami Pitkämö, Sami Saari, Aija Puurtinen, Jaakko Kuusisto ja Kerkko Koskinen.

– Illan aikana kuullaan jazzia, soulia ja pop-musiikkia. Kappaleet on valittu yhdessä solistien kanssa. Moni esittää kappaleen, joka on tuttu aiemmasta yhteistyöstä UMOn kanssa. Konsertissa on mahdollisuus kuulla myös vintage-UMOa, kun bigbandillinen entisiä umolaisia nousee lavalle, kuvailee Vannemaa.

Yksi illan solisteista on Anna Puu, joka on tehnyt UMOn kanssa yhteisen joulukiertueen ja Tribuutin Juicelle. Hän nousee Finlandia-talon lavalle nyt toista kertaa. Viimeksi Anna Puu esiintyi salissa yhdeksän vuotta sitten ensimmäisellä kiertueellaan, oman bändin ja puhaltimien kanssa.

– Konsertin paikka vaikuttaa paljon siihen, millaista settilistaa voi suunnitella. Konserttisaliin ihmiset tulevat keskittyneesti kuuntelemaan musiikkia. Finlandia-talon konserttisali sopii erityisesti UMOn kaltaisille, rytmimusiikkia soittaville orkestereille. Koska salissa ei ole kaikua, äänet eivät muhjuunnu. Kun olen itse istunut yleisössä, musiikin kuunteleminen on tuntunut nautinnolliselta, kertoo Anna Puu.

UMO haluaa edistää myös kotimaista sävellystyötä.  Siksi tukikonserttiin sävelletään kollektiivinen jazzbiisi, jonka tekoon ihmiset ovat voineet osallistua mesenaattikampanjan kautta.

Finlandia-talon tapahtumasyksy tiivistyy joulun alla

Finlandia-talossa on nähty tänä vuonna lukuisia maailmanluokan artisteja, kuten Björk ja Kraftwerk. Syksyn kotimaisista esiintyjistä voidaan UMOn lisäksi nostaa esille esimerkiksi Yö sekä Samuli Edelmanin ja Tapani Kansan juhlavuosien konsertit. Kansainvälisinä vierailijoina nähdään muun muassa St Petersburg Festival Ballet, Manhattan Transfer ja The Dire Straits Legacy. Joulukuussa järjestetään taas suosittuja Suomi nauraa -stand up -pikkujouluja ja Suuri joulukonsertti. Joulun alla Finlandia-talossa vierailee spektaakkelimainen Christmas Queens -drag-show. Uudenvuoden aattona Veranda-klubin show&dinner -illassa esiintyy Timo Lassy with Ricky-Tick Big Band Brass.

– Finlandia-talon konserttisali taipuu monenlaiseen tapahtumaan, baletista punkiin. Tämä näkyy esimerkiksi väliaikatarjoiluissa. Aina ei tarjota kuohuviiniä ja prinsessaleivoksia, vaan tarjoilut sovitetaan kyseiseen tapahtumaan. Keikan väliajalla voi olla tarjolla vaikkapa mallaspossuhodareita ja olutta, mainitsee Finlandia-talon toimitusjohtaja Johanna Tolonen.

Finlandia-talon kävijäprofiili on muuttunut lähivuosina nuorempaan suuntaan. Alle 35-vuotiaiden kävijöiden määrä on kasvanut merkittävästi viimeisen kolmen vuoden aikana.

– Erilaiset tapahtumajärjestäjät ovat ottaneet Finlandia-talon omakseen ja tuoneet taloon uudenlaisia esiintyjiä. He ovat puolestaan houkutelleet paikalle uudenlaista yleisöä. Monipuolinen ohjelmisto palvelee kaikenikäisiä kulttuurin ystäviä, iloitsee Tolonen.

Lisätietoja:

Finlandia-talo Oy
toimitusjohtaja Johanna Tolonen
puh. 040 551 3168, johanna.tolonen@finlandiatalo.fi

 

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finlandia-talo
Finlandia-talo
Mannerheimintie 13 e
00100 HELSINKI

09 402 41https://www.finlandiatalo.fi/fi/

Finlandia-talo tarjoaa ainutlaatuiset kokoustilat ja juhlatilat niin pienimuotoisille yritystapahtumille, upeille juhlille, maailmanluokan näyttelyille, megatähtien konserteille kuin kansainvälisille suurkongresseille. Oli kyseessä kokous, konsertti, tapahtuma tai juhla, Finlandia-talossa siitä kasvaa elämys. Maailmankuulun arkkitehdin Alvar Aallon suurtyö Finlandia-talo on myös suosittu matkailunähtävyys muotoilun ja arkkitehtuurin vuoksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finlandia-talo

Töölönlahden lintuparatiisia siistitään yhdessä Kulttuuri puhdistaa ympäristöä -tempauksessa 25.4.202324.4.2023 07:30:00 EEST | Tiedote

Finlandia-talo on jälleen haastanut Töölönlahden toimijat ja kaikki kaupunkilaiset Kulttuuri puhdistaa ympäristöä -tempaukseen 25.4.2023. Tempauksessa on mukana kulttuuritoimijoiden lisäksi ympäristöjärjestöjä. Tapahtuman avaa Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki. Töölönlahti on kaupungin keskeisin ulkoilupaikka, joten alueen siisteys lisää myös kaupunkilaisen viihtyvyyttä. Kaikki ovat tervetulleita siistimistalkoisiin. Talkoolaiset saavat tapahtumasta lainaan haravat, pihdit ja jätesäkit, omat hanskat on hyvä ottaa mukaan. Lähtö Pikku-Finlandian terassilta Töölönlahden rannalta.

Töölönlahden valkea linna juhlii tänään 50 vuotistaivaltaan16.12.2021 09:41:42 EET | Tiedote

Joulukuussa 2021 Alvar Aallon suurtyö Finlandia-talo täyttää 50 vuotta. Töölönlahden puiston valkeaksi linnaksi ja Töölönlahden valkeaksi laivaksikin kutsuttu talo on toiminut näyttämönä niin politiikan huipputapaamisille kuin viihdetähtien säihkeellekin. Viidenkymmenen vuoden aikana Finlandia-talossa on vieraillut jo lähes 18 miljoonaa kävijää. Tammikuussa 2022 tapahtumatalossa alkaa 2,5 vuoden perusparannus, ja Finlandia-talon viereen meren rantaan avautuu upea lasiseinäinen Pikku-Finlandia. Tämä puurakentamisen taidonnäyte toimii Finlandia-talon perusparannuksen aikana kaupunkilaisten olohuoneena kahviloineen ja terasseineen sekä areenana live-musiikille, juhlille ja kongresseille.

Töölönlahden puiston valkea linna täyttää 50 vuotta30.11.2021 11:01:48 EET | Tiedote

Joulukuussa 2021 Alvar Aallon suurtyö Finlandia-talo täyttää 50 vuotta. Töölönlahden puiston valkeaksi linnaksi ja Töölönlahden valkeaksi laivaksikin kutsuttu talo on toiminut näyttämönä niin politiikan huipputapaamisille kuin viihdetähtien säihkeellekin. Viidenkymmenen vuoden aikana Finlandia-talossa on vieraillut jo lähes 18 miljoonaa kävijää. Tammikuussa 2022 tapahtumatalossa alkaa 2,5 vuoden perusparannus, ja Finlandia-talon viereen meren rantaan avautuu upea lasiseinäinen Pikku-Finlandia. Tämä puurakentamisen taidonnäyte toimii Finlandia-talon perusparannuksen aikana kaupunkilaisten olohuoneena kahviloineen ja terasseineen sekä areenana live-musiikille, juhlille ja kongresseille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye