HUS

Unettomuuteen lääkkeetöntä apua omalta terveysasemalta

Jaa
Lääkkeettömien unettomuushoitojen on todettu toimivan lääkkeitä paremmin etenkin pitkäkestoisen unettomuuden hoidossa. Lääkkeettömän hoidon tarjonta on Suomessa kuitenkin ollut varsin sattumanvaraista. HUS –alueella 2016 syksystä alkaen on valmisteltu unettomuuden hoitopolkua yhteistyössä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä HUS Perusterveydenhuollon yksikön ja HYKS Psykiatrian Uni- ja traumapoliklinikan yhteisenä kehittämishankkeena. Tarve unettomuuden hoitopolun rakentamiselle on noussut alueen terveyskeskuksista, sillä unettomuus on yleistä perusterveydenhuollon potilailla. Ongelmana on ollut myös perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdessä sopimien toiminta- ja hoitokäytäntöjen puuttuminen.

Hoitomallia viedään parhaillaan käytäntöön Järvenpään, Keravan ja Lohjan terveyskeskuksiin, ja yhteistyö Raaseporin terveyskeskuksen kanssa on alkamassa. HUS:n pätevöityneet unihoitajat Soile Hällfors ja Tuula Tanskanen kouluttavat sairaanhoitajia työparityöskentelyn kautta perusterveydenhuollon unihoitajatoimintamalliin. Se koostuu jäsennetystä tiedonkeruusta ja seurannasta sekä potilaan tuesta ja ohjauksesta lääkkeettömiin hoitokeinoihin. Apuna tässä ovat mm. Mielenterveystalo.fi -palveluportaalin kaikille avoimet Unettomuuden omahoito -työkalut. Käytössä on myös unettomuuden ryhmämuotoinen hoito. Potilaita tuetaan ja ohjataan unilääkkeiden vieroitukseen Käypä hoito -suosituksen mukaisesti.

Tilapäinen univaikeus on tuttu kokemus useimmille ihmisille, eikä se ole sairaus. Unettomuudesta kärsii ajoittain noin joka kolmas aikuinen ja joka kymmenennellä ongelma on pitkäkestoinen. Unettomuusoireet ilmenevät nukahtamisvaikeutena, unessa pysymisen vaikeutena tai liian aikaisin heräämisenä. Pitkittyessään unettomuus heikentää toimintakykyä sekä aiheuttaa kärsimystä ja stressiä. Se altistaa haitallisille immunologisille ja metabolisille muutoksille sekä ahdistus- ja mielialahäiriöille ja päihdeongelmille. Väärin toteutettu unettomuuden hoito altistaa unilääkeriippuvuudelle ja lääkehaittavaikutuksille.

– Unettomuus on yleisin unihäiriö. Sen tunnistaminen ja hoito kuuluu perusterveydenhuoltoon, mutta terveysasemilla unettomuuden lääkkeettömän hoidon hoitomenetelmät puuttuivat, kertoo sairaanhoitaja Tuula Tanskanen.

– Ensisijaisesti unettomuutta pitäisi hoitaa lääkkeettömin hoitokeinoin. Unilääkkeet on tarkoitettu ainoastaan lyhytaikaiseen käyttöön, sillä niillä on myös haittavaikutuksia ja niihin voi kehittyä riippuvuus, Tanskanen toteaa.

Lääkkeetön hoito sisältää menetelmiä, jotka tähtäävät unettomuutta ylläpitävien tekijöiden selvittämiseen, unen kannalta haitallisten ajattelu- ja käyttäytymismallien muokkaamiseen, unirytmin säännöllistämiseen, elämäntapamuutoksiin ja nukkumista helpottavien ulkoisten ja sisäisten olosuhteiden luomiseen. Kognitiivis-pohjaiset psykoterapiat auttavat tutkitusti valtaosaa unettomuuspotilaista: uusien ajattelu- ja käyttäytymismallien avulla unettomuus pysyy poissa vielä hoidon loputtuakin (Järnefelt H. Psykologiset hoitomuodot tehoavat unettomuuteen Suomen lääkärilehti 2017; 72(12): 776-81, Unettomuuden Käypä hoito 2017).

Kansainvälisen kokemuksen perusteella unettomuuteen ovat toimivia ja tehokkaita hoitoja myös terapeutin tukemat, tietokoneavusteiset ja internetvälitteiset terapiat eli ns. Nettiterapiat. Niinpä mielenterveystalo.fi -palveluportaaliin on vuoden 2018 aikana tulossa unettomuuden nettiterapia.

Lisätietoja:

Tapani Hämäläinen, ylilääkäri, HUS Perusterveydenhuollon yksikkö tapani.hamalainen@hus.fi, 050 513 0273

Tuula Tanskanen, sairaanhoitaja, HYKS Psykiatria tuula.tanskanen@hus.fi, 050 4275272

Soile Hällfors, sairaanhoitaja, HYKS Psykiatria soile.hallfors@hus.fi, 040 5477026

Katinka Tuisku, osastonylilääkäri, HYKS Psykiatria katinka.tuisku@hus.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye