Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Upea luontolahja Nokia Oyj:ltä

Jaa
Nokia Oyj on hakenut ELY-keskukselta yksityisen luonnonsuojelualueen perustamista omistamalleen kiinteistölle Kuusamon Alakitkalle. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on perustanut suojelualueen päätöksellään 2.12.2022.
Rikkisaari.
Rikkisaari.

Suojelualue kattaa lähes koko Rikkisaaren. Rikkisaari on maisemallisesti merkittävä osin hiekkarantainen noin itälänsisuuntainen saari Alakitkalla. Saaren metsät ovat luonnontilaisia. Perustetun luonnonsuojelualueen pinta-ala on noin 5,6 hehtaaria. Alakitkan alueella ei ole muita luonnonsuojelualueita.

Nokia Oyj haki aluetta suojeluun osaksi luontolahja-kampanjaa, jota toteutetaan vielä tämän vuoden loppuun saakka. Kampanjassa yksityisten maanomistajien korvauksetta suojelemien alueiden vastineeksi valtio siirtää omista maistaan pinta-alaltaan vastaavan alueen suojeluun. Siirrot valtion maista toteutetaan ensi vuoden aikana.

”Rikkisaaren suojelu on pitkää jatkumoa Nokian työlle ympäristöasioiden huomioimisessa yritystoiminnassamme. Ensimmäiset kaksi suojelualuetta perustimme jo vuonna 1987 Nokian omistaman Båtvikin kartanon merialueille Siuntiossa ja vuonna 2009 suojelimme Kuusamon Harjasuon-Laurinkorven suot. Rikkisaaren rauhoittamisen jälkeen Nokian omistamien suojelualueiden pinta-ala kasvaa yhteensä 157 hehtaariin. Meille Nokiassa on tärkeää olla rakentamassa vastuullisempaa maailmaa ja näiden hienojen maa- ja vesialueiden säilyttäminen tuleville sukupolville on luonteva osa tätä jatkumoa”, sanoo Jussi Isoaho, ympäristöasiantuntija Nokiasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Nokian viestintä, sähköposti: press.services@nokia.com


Yksikön päällikkö Eero Melantie, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 0295 038 377, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Rikkisaari.
Rikkisaari.
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaan järvien happitilanne heikoin rehevissä ja matalissa järvissä17.4.2024 15:56:53 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus selvitti maalis–huhtikuussa 38 järven happitilannetta. Järvet jäätyivät varhain syksyllä ja pitkä jääpeitteinen kausi näkyi erityisesti matalien ja rehevien järvien happitilanteen heikentymisenä. Syvemmissä järvissä hapen määrä vähenee usein pohjaa kohden, koska eri lämpötilassa olevat kerrokset eivät sekoitu. Pitkä jäätalvi näkyi lievästi myös syvempien järvien happipitoisuuksissa. Kuusamossa järvien jäänpaksuus oli maalis-huhtikuussa keskimäärin 0,8 m, Taivalkoskella 0,7 m ja Pudasjärvellä 0,6 metriä. Oulun ja Rokuan järvissä jään paksuus oli 0,6 m ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosalla 0,5 metriä. Talven aikana ELY-keskuksen on ilmoitettu kalakuolemista Sievin Jyringinjärvellä, Vaalan Syväjärvellä ja Oulun Laholaisojassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye