Uudenmaan ELY-keskus

Upeita vesienhoitohankkeita meneillään Uudellamaalla

Jaa
Uudenmaan ELY-keskus on tänäkin vuonna tukenut vesienhoitohankkeiden toteuttamista myöntämällä avustuksia erityisesti vesiensuojelun tehostamisohjelmasta. Harkinnanvaraisia valtionavustuksia on myönnetty lähes 1,4 miljoonaa euroa 14 hankkeelle. Osa hankkeista toteutetaan tänä vuonna, osa hankkeista päättyy viimeistään vuonna 2022.

Yksi merkittävimmistä vesienhoitohankkeista Uudellamaalla on Ingarskilanjoen, Siuntionjoen ja Inkoonjoen valuma-alueilla meneillään oleva VALUTA-hanke (valuma-aluetason vesienhallinta). Siinä keskitytään erityisesti vedenhallintaan liittyviin toimenpiteisiin ja toteutetaan vesienhoitoa edistäviä käytännön toimenpiteitä. Näiden lisäksi tavoitellaan myös toimivan vesienhoidon toimintamallin kehittämistä – tavoitteena on kehittää malli, jonka avulla alueella voidaan jatkaa vesienhoitotyötä hankkeen päättymisen jälkeen. Toimintamallin tavoitteena on myös monistaa opittuja käytäntöjä muillekin alueille Uudellamaalla ja muualla Suomessa ja näin lisätä vaikuttavuutta.

Myös tänä syksynä 15.10.– 30.11.2020 on haettavissa avustuksia vesienhoitohankkeiden toteuttamiseen. Avustusten hakuajan alkamisesta ja hakuohjeista ELY-keskus tiedottaa, kun haku käynnistyy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja
Uudenmaan ELY-keskuksen avustukset vesienhoitohankkeisiin:
• Erikoistutkija Pasi Lempinen, pasi.lempinen(at)ely-keskus.fi, p. 0295 021 425
VALUTA-hanke:
• WWF Suomi, Jenny Jyrkänkallio-Mikkola, jenny.jyrkankallio-mikkola(at)wwf.fi, p. 040 500 6968

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Uudenmaan ELY-keskus
Uudenmaan ELY-keskus
Opastinsilta 12 A, 2. krs
00520 Helsinki

0295 021 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-uusimaa

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus

Kollektivtrafiken i Västra Nyland kommer till stor del att övergå till en modell som leds av NTM-centralen19.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

I Högfors, Vichtis, Lojo, Ingå och Hangö som hör till området för NTM-centralen i Nyland övergår man den 3 juni 2024 till modellen för kollektivtrafik som leds av NTM-centralen. Detta omfattar största delen av den interna trafiken samt förbindelserna från Nummela och Ingå mot Helsingfors, men inte till exempel turer på avsnittet Björneborg – Helsingfors längs riksväg 2 eller turer på avsnittet Lojo–Helsingfors.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye