Upouusi Pirkkolahalli on avannut ovensa

Jaa

Pääkaupunkiseudulle kauan kaivattua sisäharjoittelutilaa tuova Pirkkolahalli on avannut ovensa. Harjoitushallin toiminta on lähtenyt vauhdilla liikkeelle.

Pirkkolahalli sai käyttöönottoluvan kesäkuun lopussa. Heinäkuu kului hallia sisustaessa ja nyt ollaan valmiita avaamaan ovet isommille joukoille.

Ovia onkin kolkuteltu jo malttamattomina. Pääkaupunkiseudulla on ollut viime vuodet valtava pula asianmukaisista sisäliikuntatiloista.

Elise Gymnasticsin rytmisen voimistelijat ovat ottaneet voimistelukanveesit käyttöön jo heinäkuussa. ToPon koripalloilijat harjoittelevat yhdellä Pirkkolahallin kolmesta täysmittaisesta koriskentästä. PinkkiBasketin aikuisten vasta-alkajanaisten koriskurssit elo-syyskuussa menivät saman tien täyteen, ja elokuun lopussa parketit täyttää huimasti kasvanut junnukoristurnaus, Tallink Tournament. Myös HNMKY ja Helmi-Basket tuovat toimintaansa uuteen halliin.

Urheilupainotteisen Pohjois-Haagan Yhteiskoulun PHYKin oppilaat valtaavat hallin päivisin heti koulujen alettua. Dickenille Pirkkolasta muodostuu kotipesä, kun juniorit tulevat treenaamaan Pirkkolahallin salibandy/käsipallokentällä, aikuiset viereisen uimahallin palloilusalissa. Padel Club Finland avaa Pirkkolahalliin ensimmäisen klubinsa Helsingissä. Kahdeksan kentän kokonaisuus avautuu 16.8. alkaen.

Kaikkiaan Pirkkolahallin on arvioitu liikuttavan viikkotasolla noin 4000 eri kävijää ja keräävän jopa 30 000 liikuntakertaa kuukaudessa.

Sekaan mahtuu silti vielä. Hyviä viikonloppu- ja iltavuoroja on vielä vapaana varattavaksi.

Turvallista, laadukasta harjoittelua

Kansalaishankkeena, yksityisin ja lainavaroin toteutettu Pirkkolahalli nostaa pääkaupunkiseudun harjoittelumahdollisuudet uudelle tasolle. Hallissa on yhteensä 7 400 m2 liikuntatilaa. Materiaalit, tilat ja laitteet on valittu erityisesti laadukasta ja turvallista harjoittelua varten. Joustolattiat voimistelukanveeseissa ja kentillä, turva-alueet kenttien laidoilla ja esimerkiksi huolella mietitty valaistus vähentävät loukkaantumisriskiä. Erityisesti rytmiset voimistelijat osaavat arvostaa 12 metriä korkeata harjoittelutilaa, jota laji vaatii.

Taito- ja kamppailusali, kuntosali ja 67-metrinen sisäjuoksurata tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet fysiikkatreeneihin oman lajiharjoittelun rinnalle. Kahvilaa tullaan pyörittämään yhteistyössä naapuriuimahallin ravintolayrittäjän Jani Hyvösen kanssa.

Hallin taustayhteisönä on Lattiaa Liikkujille ry, jonka perustaja ja toimintaa pyörittävän Pirkkolan liikuntahalli Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kirsi Eräkangas sanoo: ”Alun perin meillä oli tarkoituksena vuokrata joku vanha teollisuushalli ja muokata se liikuntakäyttöön. Sopivaa vaan ei löytynyt. Hurja urakkahan tämä on ollut, 10 000 m2 hallin toteuttaminen, mutta upea siitä tuli.”

Hallin rakentaminen sujui odotusten mukaisesti, kun vauhtiin päästiin

Hallin arkkitehtuurista vastasi Siren Arkkitehdit Oy, joka on alun perin myös suunnitellut Pirkkolan Urheilupuiston. Pirkkolahalli noudattaa samaa muotokieltä kuin 1950-luvulla rakennettu uimahalli.

Hallin urakoitsijana toimi Jatke Oy, jolla on laaja kokemus liikuntahallien toteutuksesta.

”Ensimmäiset urakkaneuvottelut käytiin vuonna 2018, ja rakentamaan pääsimme vihdoin loppuvuodesta 2020. Ensimmäisistä urakkaneuvotteluista projektin aloittamiseen kuljettiin siis pitkä tie, mutta kahden vuoden odotusajan jälkeen pääsimme vihdoin tositoimiin. Olemme lopputulokseen hyvin tyytyväisiä. Halli istuu luontevasti Keskuspuiston maisemaan ja Pirkkolan liikuntapuiston ympäristöön. Pyrkimyksenämme oli rakentaa ympäröivää luontoa kunnioittaen, ja mielestäni onnistuimme tässä hyvin. Alueen muut käyttäjät antoivat rakentajille työrauhan. Myös naapuruston kanssa asiat sujuivat ongelmitta”, kertoo Jatke Toimitilat Oy:n yksikönjohtaja Esa Rautanen.

”Pirkkolahalli tarjoaa lisää liikuntatiloja alueen seuroille ja koululaisille, ennen kaikkea lapsille ja nuorille. On ollut hienoa olla mukana projektissa, joka tukee liikuntamahdollisuuksia ja avaa turvalliset ja laadukkaat harrastetilat monelle niitä tarvitsevalle”, Rautanen jatkaa.

Tervetuloa tutustumaan, soita ja sovi aika!

Yhteyshenkilöt

Kirsi Eräkangas
Pirkkolan liikuntahalli Oy
p. 040 6872888
pirkkolahalli@gmail.com

Esa Rautanen
yksikönjohtaja
Jatke Toimitilat Oy
p. 040 848 1908
esa.rautanen@jatke.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pirkkolan liikuntahalli Oy



http://www.pirkkolahalli.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.