Upseeriliitto ry

Upseeriliitto kantaa huolta sotilaiden taistelukunnosta

Jaa
Puolustusvoimissa lisätään parhaillaan sotilaiden valmiutta ja harjoituksia, jotta olemme iskussa mahdollista painostusvaihetta varten. Valmiutta ei kuitenkaan täysin saavuteta, jos sotilaat eivät pääse palautumaan. Puolustusmäärärahoja nostettaessa on muistettava, että aseet ja järjestelmät tarvitsevat osaavan henkilöstön ja riittävästi koulutettuja johtajia.

Puolustusvoimat on saamassa lisää määrärahoja muun muassa materiaalihankintoja ja kertausharjoituksia varten. Myös henkilöstöön on panostettava, sillä Ukrainassakin on nähty, että hävittäjä, laiva tai tankki ei toimi ilman huoltoa.

- Valmiudessa olemisen ja päivystyksen palvelussuhteen ehtoja on parannettava. Moni upseeri päivystää nyt omalla ajallaan ilman työaikaa. Lisäksi kun sotaharjoituksia lisätään, tarvitaan palautumisaikaa kovan työvaiheen jälkeen. Juuri nyt tätä on vaikeaa tuoda julkisuuteen, mutta kannamme vahvasti huolta sotilaiden taistelukunnosta, sanoo Upseeriliiton puheenjohtaja Ville Viita.

- Upseereita on yksinkertaisesti koulutettava lisää tällä vuosikymmenellä. Nopea lääke upseerivajeeseen on, että palveluksesta eronneita upseereita rekrytoidaan nopeasti avoimiin tehtäviin. Niiden täyttäminen auttaa parhaiden joukkojen ja esikuntien valmiuden parantamista, sanoo Upseeriliiton edunvalvontapäällikkö Mika Ylönen.

Henkilöstön kuormittaminen huolettaa myös asiantuntijoita

Suomessa on perinne, että kaikkea ei voi sanoa Puolustusvoimien virassa ollessa. Ukrainan sodan myötä keskustelu on avautunut, ja sotilaita on hyödynnetty hyvin asiantuntijoina julkisuudessa.

Upseerit pitävät tärkeänä, että asiantuntijoilta kysytään, millaisia vahvistuksia puolustuksemme suorituskyky tarvitsee. Heidänkin puheenvuoroissaan on tuotu esiin sekä henkilöstön määrän tarpeet että valmiuden kasvattamisen haasteet.

Esimerkiksi puolustusministeriön kansliapäällikön virasta pari kuukautta sitten eläköitynyt Jukka Juusti muistutti Suomen Kuvalehden haastattelussa, että "jos valmiutta nostetaan, se tarkoittaa, että pitää päivystää vuorokauden ympäri, mikä tarkoittaa henkilöstölle todella isoa rasitusta".

Upseeriliiton jäsenkyselyssä, joka tehtiin ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, jopa lähes joka toinen upseeri ilmoitti jaksamisensa huonontuneen viimeisen vuoden aikana. Kyselyn mukaan palautuminen normaalista sotaharjoituksesta kestää vuorokaudesta kahteen vuorokauteen.

Lisätietoja:

Ville Viita, puheenjohtaja, Upseeriliitto

viita@upseeriliitto.fi, p. 044 501 0378

Mika Ylönen, edunvalvontapäällikkö, Upseeriliitto

ylonen@upseeriliitto.fi, p. 050 362 2884

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Upseeriliitto ry
Upseeriliitto ry
Laivastokatu 1 B
00160 HELSINKI

https://www.upseeriliitto.fi/

Upseeriliitto edustaa suomalaisia upseereita kadetista kenraaliin. Upseeriliiton tehtävä on edistää jäsenistönsä työsuhteisiin liittyviä sopimuksia ja palkkausta. Upseeriliitto vaikuttaa myös yhteyskunnallisiin sekä maanpuolustukseen ja rajavalvontaan liittyviin kysymyksiin. Vuonna 1918 perustetussa Upseeriliitossa on jäseniä 6500 ja se on yksi Akavan jäsenliitoista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Upseeriliitto ry

Hallitus lupaa varmistaa Puolustusvoimien henkilöstön työssäjaksamisen16.6.2023 17:09:16 EEST | Tiedote

Upseeriliitto on tyytyväinen tänään julkistetun hallitusohjelman kirjaukseen, että ”Hallitus varmistaa Puolustusvoimien henkilöstön riittävyyden ja jaksamisen. Tarvittavaa henkilöstöä lisätään suunnitelmallisesti.” Työssäjaksamisen ja työaikasuojelun varmistaminen on erityisen tärkeää muuttuneessa toimintaympäristössä, jossa sotilaiden työkuorma on kasvanut merkittävästi muun muassa sotaharjoitusten määrän lisäännyttyä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye