Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Urbaani kaupunkikeidas avautuu Piha & Puutarha -messuilla

Jaa

Tiedote 19.2.2018. Turun Piha & Puutarha -messut 6.-8.4. hätkähdyttävät tänä vuonna yleisöä muun muassa vehreällä kaupunkipuutarhalla. Ammattiopisto Livian toteuttama yleiskoristelu sisältää mm. viihtyisän oleskelutilan, lyhtyjä, räsymattoja sekä upeita istutuksia. Piha & Puutarha -messut ovat kokonaisuutena jälleen omaperäinen ja uutuusarvoltaan tuore. Luvassa on mm. yllätyksellistä hyggeilyä lattiatasolta korkeuksiin.

Greencare sekä puutarhuri, arboristi Minna Toivanentoteuttavat messuilla omenapuun rakenneleikkauksia mm. säleikkömuotoon, pilariksi ja satoa tuottavaksi pikkupuuksi. Työnäytösaiheina ovat myös kurkku kasvumaassa, yhteensopivat kasvuparit kasvupussissa, puun istuttaminen, perennojen kuningatar pioni, metsäisen pihan istutus ja kesäkukkien trendit. Yksi kesäkukkaistutus toteutetaan mm. kokonaan syötävillä kukilla.

Piha & Puutarha -messujen osastoilta voi osaa jo taimia tulevaa kesää ajatellen. Myyntiin tulee uutuuksia ja erikoisuuksia. Fengshui ja pionit näkyvät nekin messuilla. Kukkasidontaa, puiden varrentamista ja paljon muuta ohjelmaa on luvassa kaikki päivinä.

Samaan aikaan Piha & Puutarha -messujen kanssa järjestetään myös Mökki & Meri -messut, jossa erityisenä teemana on tällä kertaa kalastus.

www.pihapuutarhamessut.fi
http://www.turunmessukeskus.fi/tapahtuma/mokki-ja-meri/

Tiedote ja kuvat:
http://www.turunmessukeskus.fi/urbaani-kaupunkikeidas-avautuu-piha-puutarha-messuilla/

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:

Turun Messukeskus Oy
projektijohtaja Tiina Heiskari
puh. 050 487 2015
tiina.heiskari@turunmessukeskus.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Messukentänkatu 9-13
20210 Turku

vaihde 02 337 111http://www.turunmessukeskus.fi

Turun Messukeskus Oy on messu- ja näyttelytoimintaa harjoittava palveluyritys, jonka liiketoimintaan kuuluvat messujen ohella tilojen vuokraus erilaisia tapahtumia, kongresseja ja messuja varten sekä näihin liittyvän tekniikan ja osaamisen markkinointi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Venexpo on yleisölle maksuton näyttämö - vapaaehtoiset pääsymaksut Saaristomeren hyväksi5.9.2018 13:13Tiedote

Veneilykesä 2018 alkaa olla takana ja odotukset kohdistuvat jo ensi kesään. Venexpossa Turun Messukeskuksessa tehdään tuttuun tapaan laadukkaita venehankintoja tulevaan kesään. Ajankohta on osoittautunut oivalliseksi hetkeksi tehdä hyviä ostopäätöksiä. Moottoriveneisiin painottunut tapahtuma esittelee sekä uusia että laadukkaita käytettyjä veneitä. Esillä on muutamia klassikkoveneitä. Luvassa on myös aiheeseen sopivaa ohjelmaa. Messut järjestetään isänpäiväviikonloppuna 8.-11.11.

Kirjavuoden helmet ja puheenaiheet messuilla Turun Kirjamessuilla Viro tutuksi 5.-7.10.3.9.2018 11:00Tiedote

Tiedote 3.9.2018, klo 11. Turun Kirjamessut esittelee tänä vuonna vahvasti muun muassa Viron kirjallisuutta ja kulttuuria 5.- 7.10. Turun Messukeskuksessa nähdään Viron nykykirjallisuuden huippunimet, kuten Kai Aareleid, Jaak Jõerüüt, Andrei Ivanov, Paavo Matsin ja Valdur Mikita. Viron ohjelmaa tuottavat mm. Viro-instituutti Suomessa, Viron Suomen-suurlähetystö, Tuglas-seura ja Suomen Viro-yhdistysten liitto.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme