Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Urheilulehdon ympäristön katuremontti jatkuu vuodelle 2019

Jaa

Peruskorjaus alkoi Töölön Urheilulehdon kaduilla toukokuussa 2017 ja töiden oli määrä valmistua marraskuun lopussa 2018. Remontoitavaa on ollut kuitenkin runsaasti ennakoitua enemmän, jonka vuoksi kadut saadaan täysin valmiiksi vasta vuoden 2019 puolella.

Reijolankatu peruskorjauksen jälkeisessä kuosissaan. Kuva: Seppo Kaunisto
Reijolankatu peruskorjauksen jälkeisessä kuosissaan. Kuva: Seppo Kaunisto

Rakentamisen aikana on tehty paljon urakkaan kuulumattomia muutostöitä. Pääosa muutostöistä koskee poikkeamia maaperässä.

Koko urakka-alueella on tehty yllätyksellisiä louhintoja ja Nordenskiöldinkadulla on poistettu pilaantunutta maata. Nordenskiöldinkadulla Urheilukadun ja Mannerheimintien välillä tällä hetkellä tehtävät kaivutyöt johtuvat siitä, että uusittava, vuonna 1914 rakennettu vesijohto ei ole sijainnut arvioidussa paikassaan.

Urakoitsijan arvion mukaan työt valmistuvat alkuvuodesta 2019 paitsi vesijohtotyöt ja osa viimeistelytöistä, jotka valmistuvat keväällä 2019. Työt haittaavat liikennettä erityisesti ajettaessa Nordenskiöldinkatua pitkin kohti Mannerheimintietä. Haittaa pyritään vähentämään ohjelmoimalla liikennevaloja.

Urheilulehdon ympäristön työt tähän mennessä:

Reijolankadulle on rakennettu raitiotiekiskot ja yksisuuntaiset pyörätiet. Nordenskiöldinkadulla on uusittu raitiotiekiskot ja rakennettu yksisuuntaiset pyörätiet. Reijolankadulla on uusittu hulevesiviemäri ja vaihdettu kaukolämpöputket. Urheilukadulla on saneerattu osa kaukolämpölinjasta. Alueelle on rakennettu uusia vesijohtoja ja uudet kaukojäähdytysputket. Myös Mannerheimintien ja Reijolankadun risteyksessä on uusittu kunnallistekniikkaa. Kaikilla ympäristön kaduilla on uusittu kilometreittäin maanalaisia kaapeleita.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Taneli Kärkkäinen, NCC Infrastructure, puh. 044 244 7978
Mertsi Mäkinen, Helsingin kaupunkiympäristön toimiala, puh. 09 310 38565
etunimi.sukunimi@hel.fi

Kuvat

Reijolankatu peruskorjauksen jälkeisessä kuosissaan. Kuva: Seppo Kaunisto
Reijolankatu peruskorjauksen jälkeisessä kuosissaan. Kuva: Seppo Kaunisto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 14.6.201914.6.2019 16:21:42 EESTTiedote

Kokouksen päätöstiedote on luettavissa osoitteessa: https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkiymparistolautakunnan_ymparisto-_ja_lupajao/Suomi/Paatostiedote/2019/Kymp_2019-06-14_Ylja_10_Pt/index.html Jaosto kokoontuu seuraavan kerran 16.8.2019 Lisää tietoa ympäristö- ja lupajaoston toiminnasta: https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/paatoksenteko/Ymparisto-ja-lupajaosto/ Matti Miinalainen viestintäsuunnittelija Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala puh. 09 310 31520 matti.miinalainen@hel.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme