SDP EDUSKUNTA

Urpilainen: Kaikille nuorille samat edellytykset elämään – tarvitaan aidosti maksuton toinen aste ja nuorisotakuu 2.0

Jaa
Suomi on pitkään ollut maa, jossa kenestä tahansa on voinut tulla mitä tahansa. Työelämän ja koko yhteiskunnan muuttuessa tarvitaan kuitenkin uudistuksia, jotta myös jatkossa kaikilla nuorilla on samat mahdollisuudet hyvän elämän edellytyksiin.

- Ajattelemme herkästi, että Suomessa jokainen lapsi ja nuori saa sellaiset eväät elämään, joilla kehittyy yksilönä, pärjää muuttuvassa työelämässä ja yhteiskunnassa. Valitettavasti tämä ei täysin toteudu. Nuorten syrjäytyminen on suuri ongelma ja sitä on pyritty ehkäisemään pitkään. Kuitenkin edelleen joka kuudennen osaaminen jää pelkän peruskoulutuksen varaan ja heidän työllisyysasteensa jää myös selvästi muita alhaisemmaksi, muistuttaa kansanedustaja Jutta Urpilainen.
 
SDP:n mielestä syrjäytymisen ehkäisemiseksi tulisi tehdä ensi vaalikaudella erityisesti kaksi asiaa. Ensinnäkin oppivelvollisuus tulisi pidentää kattamaan toisen asteen ammatillinen tai lukiokoulutus. Samalla oppimateriaaleista tulisi tehdä maksuttomia. Toiseksi tulisi toteuttaa nuorisotakuun uudistus, eli nuorisotakuu 2.0.
 
- Pelkällä peruskoulutuksella ei enää pärjää, ja sen vuoksi jokainen nuori ansaitsee toisen asteen koulutuksen. Oppivelvollisuuden pidentäminen on rakenteellinen uudistus, jonka avulla varmistetaan, että jokaiselle nuorelle löytyy paikka opintojen parissa peruskoulun jälkeen. Tarvittaessa nuorille tarjotaan valmistavaa koulutusta ennen toisen asteen opintoja. Samalla oppimateriaalien maksuttomuuden avulla taataan, ettei kenenkään opiskelu jää kiinni perheen varallisuudesta. 
 
- On kuitenkin tuettava myös niitä nuoria, jotka ovat ylittäneet 18 vuoden iän, mutta joilla on korkea riski syrjäytyä. SDP haluaa vahvistaa ja uudistaa nuorisotakuuta niin, että nuorisotakuun rahoitus taataan ja nuorta tuetaan myös elämän taitekohdissa. Kaikki on pidettävä mukana, sanoo Urpilainen. 
 
Nuorisotakuu on suomalainen keksintö, jonka tavoitteena on tarjota jokaiselle nuorelle paikka yhteiskunnassa. Se voi olla työ-, työharjoittelu- tai työkokeilupaikka, tai esimerkiksi oppisopimus- tai kuntoutuspaikka. Ympäri Suomea toimivat Ohjaamo-palvelut ovat osa nuorisotakuun käytännön toteutusta. Niistä nuoret saavat apua työhön, koulutukseen tai arkeen liittyvissä asioissa.
 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Filatov: Omaishoitajille on taattava yhdenvertaiset tuet ja palvelut18.4.2024 17:42:36 EEST | Tiedote

Omaishoidon tukemisen vastuulliset tahot ovat vähentyneet hoivavastuun siirryttyä kunnilta hyvinvointialueille, mutta eduskunnan II varapuhemies, kansanedustaja Tarja Filatov (sd) peräänkuuluttaa tukeen yhdenvertaisuutta: – Omaishoidon tukien suuruudessa ja rakenteessa on merkittäviä eroja eri alueiden ja hoitoisuusryhmien välillä. Näiden erojen vertailu on tärkeää, jotta voidaan varmistaa oikeudenmukainen tuki omaishoitajille ja heidän hoidettavilleen eri puolilla maata. Tarvitaan avointa ja helposti saatavilla olevaa tietoa omaishoidon tuesta, jotta omaishoitajat voivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä ja pitää puolensa saadakseen tuen, johon heillä on oikeus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye