Pohjois-Savon ELY-keskus

Useita vesistökunnostushankkeita käyntiin Pohjois-Savossa

Jaa
Järvimaisema. Kuva: Saara Sonninen.
Järvimaisema. Kuva: Saara Sonninen.

Valtion harkinnanvaraiset kunnostusavustukset vesistökunnostushankkeisiin olivat haettavissa vuoden 2020 loka-marraskuussa. Pohjois-Savon ELY-keskukselle tuli hakuaikana kaikkiaan 18 avustushakemusta ja näistä 16 hankkeelle myönnettiin avustusta. Avustuksia myönnettiin järvi- ja virtavesikunnostuskohteiden suunnitteluun sekä toteutukseen. Avustusta saaneissa hankkeissa toteutetaan aiempaa enemmän hoitokalastusta erikokoisilla kohteilla. Lisäksi käynnistyy virtavesi- ja järvikunnostuksia, joissa pyritään vesien tilan parantamiseen mm. valuma-alueella tehtävien toimien avulla. Vuosien 2020 ja 2021 avustusta saaneet kunnostuskohteet käyvät ilmi liitteenä olevasta kartasta sekä hankelistauksesta.

Avustusta myönnettiin yhteensä n. 243 000 € sekä ympäristöministeriön että maa- ja metsätalousministeriön avustusmäärärahoista. Ympäristöministeriön Vesiensuojelun tehostamisohjelman tavoitteena on lisätä vesistökunnostushankkeita sekä tukea asiantuntijaverkostojen toimintaa ja näin saada aikaan vaikuttavia vesien tilaa parantavia hankkeita. Vesiensuojelun tehostamisohjelma jatkuu vuoden 2023 loppuun saakka.

Nyt on aika suunnitella tulevia hankkeita!

Seuraava vesistökunnostusten hakuaika on syksyllä 2021. Kesä on oivaa aikaa tarkkailla omaa koti- tai mökkivesistöä. Nyt on oikea aika aktivoitua, yhdistää voimavarat ja käynnistää kunnostushankkeen ideointi yhdessä mökkiläisten, rannan asukkaiden ja vesialueen käyttäjien sekä asiantuntijoiden kanssa. Näin aloitat kunnostushankkeen ja haet avustusta (ym.fi)

Yhteistyökokeilu kunnostushankkeiden edistämiseksi

Pohjois-Savon ELY-keskus ja Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys yhdistivät voimavaransa järvikunnostusten tehostamiseksi Pohjois-Savossa. Yhteistyössä tuetaan vesistökunnostusaktiivisuutta Pohjois-Savon vesienhoidon toimenpideohjelmakohteissa ja vesiympäristön käyttöä parantavissa kohteissa. Tavoitteena on helpottaa hankkeiden käynnistymistä ja suunnata toimenpiteet heti alkuvaiheessa keskeisimpiin asioihin ja ongelmallisimpiin kohteisiin. Yhteistyö mahdollistaa nykyistä tehokkaamman kunnostustarpeen selvittelyn ja kehittämisen hankkeeksi. Yhteistyökokeilu on alkanut 1.6.2021 ja ulottuu vuoden 2022 loppuun. Lue lisää yhteistyöstä tiedotteesta: Yhteistyöllä tehoa järvikunnostuksiin, Pohjois-Savon ELY-keskus (sttinfo.fi)

Lisätietoja:

Virtaa vesienhoitoon - vesistökunnostuksen sekä maa- ja metsätalouden vesienhallinnan rahoitushaku (ym.fi)

Kartta: avustusta saaneet vesistökunnostushankkeet Pohjois-Savossa 2020-2021 (pdf)

Listaus: avustusta saaneet vesistökunnostushankkeet Pohjois-Savossa 2020-2021 (pdf)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yhteyshenkilöt Pohjois-Savon ELY-keskuksessa:


Johtava vesienhoidon asiantuntija Veli-Matti Vallinkoski, veli-matti.vallinkoski@ely-keskus.fi, p. 0295 026 854


Vesienhoidon asiantuntija Arja Saarelainen, arja.saarelainen@ely-keskus.fi , p. 0295 016 201


Vesitalousasiantuntija Sanna Katajamäki, sanna.katajamaki@ely-keskus.fi , p. 0295 026 804

Kuvat

Järvimaisema. Kuva: Saara Sonninen.
Järvimaisema. Kuva: Saara Sonninen.
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savon ELY-keskus
PL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio

0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus

Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 28.3.202428.3.2024 10:49:04 EET | Tiedote

Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,00. Taso on 8 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon ja vedenpinta on pysynyt muuttumattomana viimeisen kuukauden. Lisäjuoksutus Konnuksen tulvakanavasta on aloitettu 13.3 ja nyt tapahtuu vaiheittainen juoksutuksen aloittaminen Naapuskosken padosta. Tarkoituksena on lisätä juoksutusta vähitellen siinä tahdissa, että Kallaveden pinta pysyy nykyisellä tasolla mahdollisimman pitkään. Iisalmen reitillä juoksutukset ovat pieniä ja vedenpinnat silti kesäkorkeuksissa. Lyhyet lämpimät jaksot eivät ole vielä saaneet vesiä liikkeelle vesistöihin asti. Nyt alkavaksi ennustettu lämpöaalto todennäköisesti saa vedet liikkeelle ja juoksutukset lisääntyvät jo viikonvaihteessa. Nilsiän reitin alaosassa Syvärin vedenpinta on ajankohdan keskimääräistä ylempänä, mutta Vuotjärven vedenpinta ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvossa. Juojärvi on 5 cm ajankohdan keskimääräistä ylemmällä tasolla. Varkauden alapuolella Haukiveden pinta on 38 cm yli ajankohdan

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye