Alko Oy

Uuden sadon viinit saapuvat 16.11.

Jaa
Ranskan Beaujolais’n alueen nuorta viiniä kilistellään ympäri maailman perinteisesti marraskuun kolmannesta torstaista alkaen.

Odotetut beaujolais nouveau -viinit saapuvat jälleen Alkon hyllyille ja verkkokauppaan. Ainutlaatuisen viinivuoden uutukaisesta tekee se, että sadonkorjuusta viinin saapumiseen kuluttajien käsiin menee vain kuudesta kahdeksaan viikkoa. Eteläisimmältä Burgundin ala-alueelta tuleva juoma tarjoaakin kiinnostavan kurkistusikkunan tulevan vuosikerran viineihin. Vuoden 2017 sato ja viinit Beaujolais'ssa näyttävät lupaavilta, vaikka volyymissa on jääty edellisvuosien tasosta.

Beaujolais nouveaulle on ominaista kepeys sekä hedelmäisyys, usein pehmeän raikkaiden aromien, kuten mansikan ja banaanin tähdittämänä. Alkon tuoteviestintäpäällikkö Taina Vilkuna sanoo viinin tyylin muuttuneen vuosien varrella. ”Banaanisuus on jäänyt nouveaussa taka-alalle, kun viinintuotanto on entisestään kehittynyt. Nyt nouveaussa on pyritty korostamaan myös viinin muita vivahteita.”

Tänä vuonna Alkoon saapuu kaksi beaujolais nouveau’ta, joista toinen on Beaujolais Nouveau ja toinen Beaujolais-Villages Nouveau. Molemmissa viineissä korostuu viehättävä punamarjaisuus. Viinejä tulee yhteensä 53 640 pulloa.

422997 Georges Duboeuf Beaujolais Nouveau
keskitanniininen, villivadelmainen, kirsikkainen, mustikkainen, hennon lakritsinen

405307 Albert Bichot Beaujolais-Villages Nouveau
keskitanniininen, karpaloinen, hapankirsikkainen, hennon karhunvatukkainen, kevyen mausteinen

Toimii jopa sushin seurana

Beaujolais nouveau on parhaimmillaan, kun se nautitaan hieman viilennettynä, 12–14-asteisena. Viini säilyttää hedelmäisen luonteensa ja parhaat ominaisuutensa noin kuuden kuukauden ajan. Beaujolais nouveaun seuraan sopivat kevyet juustot, salaatit, pastat, mansikat ja muut marjat, kanaruoat sekä kasvisherkut. ”Beaujolais toimii yllättäen hyvin myös runsasmakuisen sushin seurana”, vinkkaa Vilkuna. ”Ehkä juuri tästä syystä Japanissa nautitaan vuosittain seitsemän miljoonaa pulloa nouveauta.”

Tarkkaan säännelty valmistusmenetelmä

Beaujolais nouveau valmistetaan käsin poimituista gamay-rypäleistä. Poiminta voidaan aloittaa vain paikallisten viranomaisten määrittämänä päivänä, jolloin rypäleiden katsotaan olevan valmiita poimittavaksi. Valmistuksessa käytetään macération carbonique -menetelmää, jossa rypäletertut pannaan käymisastiaan kokonaisina. Massan painosta astian pohjalla olevat tertut murskaantuvat ja niistä valuva mehu alkaa käydä rypäleiden pinnalla olevan luonnonhiivan avulla. Käymisessä syntyvä hiilidioksidi yhdessä käymisastiaan lisättävän hiilidioksidin kanssa työntää hapen pois ja imeytyy ylempänä oleviin rypäleterttuihin. Rypäleiden sisällä alkaa hiilidioksidikäyminen, joka saa lopuksi rypäleet puhkeamaan. Maseraatio kestää 4–5 vuorokautta, minkä jälkeen viini käy normaalin punaviinin tavoin. Tämä menetelmä tuottaa hedelmäistä ja runsasaromista punaviiniä.

Yhteyshenkilöt

Taina Vilkuna, tuoteviestintäpäällikkö, puh. 020 711 5107
Elina Tompuri, viestintäasiantuntija, puh. 020 711 5449

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Alko Oy
Arkadiankatu 2
00101 Helsinki

020 711 11http://www.alko.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alko Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye