Uudenkaupungin palvelukortteli yhdistää eri-ikäiset ihmiset ja palvelut

Jaa

Santtion kaupunginosaan rakentuu uusi palvelukorttelikokonaisuus, jossa samassa pihapiirissä ovat päiväkoti, lähikauppa sekä kehitysvammaisten palvelukoti. Palvelukorttelin harjannostajaisia vietetään 4.lokakuuta.

Uudenkaupungin palvelukorttelin harjannostajaisia vietetään 4. lokakuuta.
Uudenkaupungin palvelukorttelin harjannostajaisia vietetään 4. lokakuuta.

Kasvava Uusikaupunki tarvitsi uusia palveluita. Santtion kaupunginosaan rakentuu uusi palvelukorttelikokonaisuus, jossa samassa pihapiirissä ovat päiväkoti, lähikauppa sekä kehitysvammaisten palvelukoti. Kaupan liiketiloissa aloittava K-Market avaa ovensa lokakuun aikana ja palvelukoti Attendo Merimetsossa toiminta alkaa myös lokakuussa. Liikuntapainotteinen päiväkoti Touhula Uusikaupunkiavasi ovensa jo elokuussa 2017 neljälle lapsiryhmälle. Palvelukorttelin harjannostajaisia vietetään 4.lokakuuta.

– Palvelukodeissamme eletään mielekästä, turvallista ja aktiivista arkea, joka pohjautuu osallisuuteen ja välittämiseen. Näin monimuotoinen ympäristö kuin mitä Santtioon rakentuu, on suuri rikkaus kaikille osapuolille, Attendon aluejohtaja Erja Kaksonen sanoo.

– Touhulalla on ilo palvella nyt myös Uudenkaupungin lapsiperheitä. Touhula Uusikaupunki on herättänyt runsaasti kiinnostusta ja meidät on otettu hyvin vastaan Uudessakaupungissa. Niin lapset kuin aikuisetkin nauttivat uusista, lasta liikkumaan innostavista tiloista, aluejohtaja Katarina Helander Touhulasta kertoo.

– Uusikaupunki on voimakkaassa kehityksessä. Haluamme lisätä palvelutarjontaa kaupungin asukkaille ja meillä onkin useita hankkeita käynnissä: Tämä Hiuntien uusi K- Market tuo modernit lähikauppapalvelut Santtion alueelle. Kauppaan on helppo tulla ja se toteutetaan vastaamaan lähialueen asiakkaiden tarpeita. Lisäksi Kesko saa valmiiksi vielä vuoden lopussa laajennetun K-Supermarket Itäpoijun sekä avaa kaupungin keskustaan uuden upean K-Marketin, Keskon Lounais-Suomen aluejohtaja Olli Setänen kertoo.

– Palvelukortteli kootaan aina asiakkaan palvelutarpeiden mukaisesti. Se mahdollistaa hyvin myös uusien sosiaalisten verkostojen syntymisen. Palvelukorttelin koostamisessa rajana onkin vain asiakkaan mielikuvitus ja lähialueen palveluiden tarve, Hoivatilojen myyntijohtaja Antti Kurkela korostaa.

Uuden palvelukorttelin toteuttamisesta vastaa valtakunnallisesti toimiva Suomen Hoivatilat Oyj, joka on erikoistunut päiväkoti- ja hoivakiinteistöjen sekä palvelukortteleiden ja koulujen tuottamiseen, omistamiseen ja vuokraamiseen. Viime vuosien aikana Hoivatilat on käynnistänyt jo yli 100 hanketta 50 kunnassa eri puolella Suomea. Urakoitsijana Uudenkaupungin hankkeessa toimii Rakennusurakointi S. Tikakoski Oy.

Toimitukset ovat lämpimästi tervetulleita tutustumaan kortteliin harjannostajaisten merkeissä!

Aika
keskiviikko 4.10.2017, klo 11.00 alkaen. Aloitamme harjannostajaislounaalla kaupan tiloissa.
Paikka
Hiuntie 120, 23500 Uusikaupunki

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Antti Kurkela, myyntijohtaja, 040 734 9431, antti.kurkela@hoivatilat.fi, Suomen Hoivatilat Oyj
Katarina Helander, aluejohtaja, 044 033 3388, katarina.helander@touhula.fi, Touhula Varhais-kasvatus Oy
Erja Kaksonen, aluejohtaja, 050 355 4453, erja.kaksonen@attendo.fi, Attendo Oy
Olli Setänen, aluejohtaja,010 532 1300, olli.setanen@kesko, Kesko Oyj

Kuvat

Uudenkaupungin palvelukorttelin harjannostajaisia vietetään 4. lokakuuta.
Uudenkaupungin palvelukorttelin harjannostajaisia vietetään 4. lokakuuta.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Attendo
Attendo
PL 750
00181 HELSINKI

030 634 2000http://www.attendo.fi/

Attendo on Pohjoismaiden johtava julkisten hoiva- ja terveyspalveluiden yksityinen palveluntuottaja. Yritys on perustettu vuonna 1985, ja olimme ensimmäinen julkisia hoivapalveluja ikäihmisille tarjonnut yksityinen yhtiö Ruotsissa.  Ikäihmisille suunnattujen palvelujen lisäksi Attendo tarjoaa hoivapalveluja kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille, sekä apua tarvitseville ihmisille ja perheille. Suomessa tarjoamme myös terveys- ja hammaslääkäripalveluja. Meillä on yli 20 000 työntekijää noin 500 toimipisteessä yli 200 kunnassa Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. www.attendo.fi

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi.

Suomen Hoivatilat Oyj on erikoistunut päivä- ja hoivakotikiinteistöjen sekä palvelukortteleiden ja koulujen tuottamiseen, omistamiseen ja vuokraamiseen. Hoivatilat on tehnyt yhteistyötä jo 50 kunnan kanssa ja tuottanut yli sata hoiva- tai päiväkotihanketta. www.hoivatilat.fi


Touhula
on yksityinen päiväkotiperhe, joka tarjoaa lapsille laadukasta, monipuolista ja virikkeellistä varhaiskasvatusta sekä esiopetusta iloisessa, turvallisessa ja oppimaan innostavassa ympäristössä. Jokainen Touhula-päiväkoti on profiloitunut tietynlaiseen toimintaan ja päiväkotimme voidaankin jakaa neljään eri teemaan: liikunta, kieli sekä taide ja kulttuuri. www.touhula.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Attendo

Aino Health yhteistyöhön Attendo Terveyspalveluiden kanssa13.4.2018 14:37Tiedote

Aino Health ja Attendo Terveyspalvelut ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen koskien Ainon työkykyjohtamisen toiminnanohjausjärjestelmää HealthManageria. Ainon HealthManagerin avulla Attendo laajentaa portfoliotaan työkykyjohtamisen järjestelmän osalta. Yhteistyö Attendo Terveyspalveluiden kanssa mahdollistaa Ainolle skaalautumisen ja kasvun kumppaniverkoston avulla. Yhteistyö alkaa huhtikuusta 2018 alkaen.

Nuori, oletko vielä vailla kesätöitä? Attendo palkkaa n.300 nuorta kesätöihin hoivakoteihinsa ympäri Suomen29.3.2018 11:32Tiedote

Vielä ehtii hakea kesätyötä, sillä Attendo haluaa tukea nuorten työllistämistä ja työelämään tutustumista, ja palkkaa nuoria kesätyöntekijöitä hoivakoteihinsa ympäri Suomen Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelun kautta. Hakuaika Attendolle on käynnistynyt ja päättyy 15. huhtikuuta. Attendo tarjoaa kesätyöpaikan noin 300 nuorelle. Kesätyötä voivat hakea 15 – 18 -vuotiaat nuoret.

Tilaelementtirakentamisena toteutettu Attendo-palvelukoti kohoaa reipasta vauhtia Raumalla28.3.2018 09:12Tiedote

Raumalle Rantasentielle tulee uusi mielenterveyskuntoutujien palvelukoti. Tontin perusteella ei arvaisi, miten pitkälle palvelukodin rakennustyöt ovat edenneet, sillä kiinteistö on valmis toukokuussa ja asukkaat pääsevät muuttamaan jo alkukesästä. Attendo rekrytoi Raumalle toiminnan käynnistyessä 11 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista. Rakennustapana kohteessa käytetään tilaelementtiratkaisua, joka kuuluu kiinteistön urakoivan Mediset Hoivarakentajat Oy:n osaamisalueisiin.

Pyhtään asiakastyytyväisyys edelleen huippuluokkaa23.3.2018 13:15Tiedote

Attendon tuottamat Pyhtään sosiaali- ja terveyspalvelut saavat pyhtääläisiltä hyvää palautetta. Viime vuoden asiakastyytyväisyyskyselyn tulos oli 4,81 asteikolla 1-5, joka on tuloksena erinomainen. Edellisvuoden tulos oli 4,72/5. Myös henkilöstötyytyväisyys on hyvä, kysymykseen ”Kuinka hyvin viihdyt työssäsi” vastaajien keskiarvo oli 4 asteikolla 1-5. Palvelujen käyttö oli myös laajaa, Pyhtään terveyspalvelujen asiakkaana vuonna 2017 oli miltei kolme neljäsosaa pyhtääläisistä. Asiakastyytyväisyystutkimuksen toteutti Kuulas Oy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme