Uudenlaisia paikkatieto- ja tilastomenetelmiä hyödynnetty asuinrakennuspalon riskin mallintamisessa

Jaa
Asuinrakennuspalojen määrä ja vahingot ovat jo pitkään olleet Helsingissä laskusuuntaiset, mutta asuinrakennuspalot aiheuttavat kaupungissa edelleen merkittävän henkilö- ja omaisuusvahinkoriskin. Helsinkin kaupungin pelastuslaitoksen julkaisusarjassa on julkaistu suomenkielinen tiivistelmä filosofian maisteri Sara Todorovićin pro gradu -tutkielmasta. Tutkielma valmistui kesällä 2020 ja sen aiheena olivat asuinrakennuspalon riski ja siihen vaikuttavat tekijät Helsingissä.

Tulipalojen syttymisen on tutkimuskirjallisuuden perusteella havaittu muualla maailmassa olevan yhteydessä naapurustojen ja niiden asukkaiden ominaispiirteisiin; esimerkiksi sosioekonomiseen asemaan. Suomessa aihetta on kuitenkin tutkittu suhteellisen vähän. Yhteydet asuinrakennuspalon riskin ja sitä selittävien tekijöiden välillä ovat monitulkintaisia, mikä vaikeuttaa ennakointia ja pelastuslaitoksen palveluiden optimointia. Riskien maantieteellinen mallintaminen sekä paikkatietoanalyysit tarjoavat kuitenkin hyviä mahdollisuuksia ilmiön tutkimiseen.

Filosofian maisteri Sara Todorovićin pro gradu -tutkielma valmistui kesällä 2020 ja sen aiheena olivat asuinrakennuspalon riski ja siihen vaikuttavat tekijät Helsingissä. Sara työskenteli pelastuslaitoksella korkeakouluharjoittelijana touko-heinäkuussa 2019 ja kiinnostui valitsemastaan teemasta harjoittelunsa myötä. Tutkielman tulosten perusteella asuinrakennuspalojen keskittymiä havaittiin erityisesti kantakaupungin alueella sekä pienempinä esiintyminä itäisessä Helsingissä. Erilaiset sosioekonomiset ja muut naapurustojen piirteet vaikuttivat riskiin eri tavoin kaupungin eri osissa. Saran pro gradu sai erinomaiset arvostelut ja se on myös valittu vuoden 2020 Helsingin kaupungin gradukilpailun voittajaksi. Pro gradu saa myös kansallisen ProGIS ry:n opinnäytetyöpalkinnon myöhemmin talvella.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupungin pelastuslaitos
Helsingin kaupungin pelastuslaitos
PL 112
00099 Helsingin kaupunki

Helsingin kaupungin pelastuslaitos tuottaa turvallisuutta ja auttaa hädän hetkellä. Palvelumme ovat onnettomuuksien ehkäisy, pelastustoiminta ja ensihoito sekä väestönsuojelu ja varautuminen. Yhdellätoista pelastusasemallamme ja neljällä meriasemallamme työskentelee noin 800 henkeä, joista noin 600 pelastus- ja ensihoitopalveluissa.Vuonna 2022 pelastuslaitoksella oli 8632 pelastustoimen ja 64000 ensihoidon hälytystehtävää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupungin pelastuslaitos

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye