Uudenmaan ELY-keskus

Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelma vuosille 2022-2025 on valmistunut

Jaa

Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelma (TLS) vuosille 2022–2025 esittelee tienpidon nykytilan ja näkymän tuleville vuosille.

Suunnitelma on laadittu vain digitaalisessa muodossa ja se on luettavissa kokonaisuudessaan internetosoitteessa www.tienpidonsuunnitelma.fi suomeksi ja ruotsiksi.

Uudenmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue kattaa Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnat, joihin kuuluu vuonna 2021 47 kuntaa. Vuoden 2021 alusta Päijät-Hämeeseen on liittynyt uutena kuntana Iitti.

Suunnitelmassa kuvataan toimialueemme tienpidon talouden ja toiminnan reunaehdot ja painopisteet ja siinä on esitetty kiireellisimmät hanketarpeet tulevien vuosien oletettavaan perustienpidon rahoitustasoon pohjautuen. Suunnitelmassa ei esitetä isompia useiden miljoonien eurojen kehittämishankkeita, jotka eduskunta päättää valtion talousarvion laadinnan yhteydessä erikseen nimettyinä hankkeina toteutettaviksi. Suunnitelman yhteydessä esitetään myös kuluvana vuonna 2021 käynnissä olevat tai käynnistyvät aiemmin päätetyt hankkeet.

Nelivuotinen tienpidon ja liikenteen suunnitelma päivitetään vuosittain ja siitä pyydetään kommentit Uudenmaan ELYn sidosryhmiltä. Suunnitelman laadinta ja esittely toimii vuorovaikutteisena prosessina. Sen yhteydessä kuullaan sidosryhmien näkökulmat ja ne sovitetaan yhteen tienpidolle ja liikenteelle asetettujen tavoitteiden kanssa.

Suunnitelmaan on koottu kattavasti tietoa Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen ajankohtaisista asioista, joten sitä voi käyttää myös muuten toimintaamme tutustumiseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

johtaja Päivi Nuutinen p. 0295 021 228 (29.6. - 9.7.2021),
tienpitoyksikön päällikkö Timo Karhumäki p. 0295 021 289 (29.6.-9.7.2021, 26.7.-30.7.2021)
ja tienpidon johtava asiantuntija Eini Hirvenoja p. 0295 021 279 (12. - 23.7.2020)

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Uudenmaan ELY-keskus
Uudenmaan ELY-keskus
Opastinsilta 12 A, 2. krs
00520 Helsinki

0295 021 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-uusimaa

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus

Långtidsarbetslösheten bland unga har mer än fördubblats jämfört med året innan (Nyland)27.7.2021 08:00:00 EEST | Tiedote

I kommunerna inom Nylands närings-, trafik- och miljöcentrals (NTM-centralens) område fanns det i slutet av juni sammanlagt 112 947 arbetslösa arbetssökande, av vilka 96 760 var utan anställning och 16 187 permitterade. Det totala antalet arbetslösa minskade med 27 754 (-19,7 %) personer jämfört med ett år tidigare. I Nyland var minskningen lägst i hela landet. I slutet av juni utgjorde andelen arbetslösa arbetssökande 12,8 % av arbetskraften, vilket är 3,4 procentenheter färre än året innan.

Nuorten pitkäaikaistyöttömyys yli kaksinkertainen edellisvuoteen verrattuna (Uusimaa)27.7.2021 08:00:00 EEST | Tiedote

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskuksen) kuntien alueella oli kesäkuun lopussa yhteensä 112 947 työtöntä työnhakijaa, joista ilman työsuhdetta olevia oli 96 760 ja lomautettuja 16 187. Työttömien kokonaismäärä laski 27 754 (-19,7 %) henkilöllä verrattuna vuotta aikaisempaan. Uudellamaalla lasku oli koko maan alhaisinta. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli kesäkuun lopussa 12,8 %, joka on 3,4 prosenttiyksikköä vuotta aikaisempaa vähemmän.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme