Helsingin seudun kauppakamari

Uudenmaan yritykset ennakoivat tulevaisuutta varovaisesti  

Jaa
Uudellamaalla toimivat yritykset arvioivat tulevaisuuden suhdannenäkymänsä heikommiksi kuin vielä viime syksynä. Myös muihin maakuntiin verrattuna Uudellamaalla odotukset ovat varovaisemmat. Tämänhetkistä suhdannetilannetta pidetään kuitenkin normaalia suotuisampana.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tammikuussa tekemän suhdannekyselyn mukaan yritykset kertovat tuotannon, investointien ja työntekijöiden määrän kasvavan. Sen sijaan tulevaisuuden odotukset ovat aiempaa heikommat.

Palveluja tuottavista yrityksistä 16 prosenttia odottaa suhdanteiden vahvistuvan, neljä prosenttia ennakoi hiipumista eli saldoluku painui lukemaan 12. Teollisuus- ja rakennusalan saldoluku painui kahteen; yrityksistä 17 prosenttia odottaa suhdanteiden paranevan, 15 prosenttia ennakoi heikkenemistä.

Saldoluku kertoo, kuinka monta prosenttia suhdanteiden paranemiseen uskovia yrityksiä on enemmän kuin niitä, jotka ennustavat tuotantonsa supistuvan.

Yritysten viesti ammattitaitoisen työvoiman puutteesta otettava tosissaan

Yritysten pahin pulma on ammattitaitoisen työvoiman puute. Teollisuuden ja rakentamisen yrityksistä joka viides ja palvelualojen yrityksistä joka neljäs pitää rekrytoinnin hankaluutta kasvun esteenä.

-Sama ongelma toistuu kyselystä toiseen ja viesti on selvä. Pula ammattitaitoisesta työvoimasta on todellinen Uudellamaalla ja se muodostaa yritysten ripeämmälle kasvulle todellisen esteen. Tämä viesti kannattaa ottaa tosissaan, painottaa Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Tatu Rauhamäki.  

Teollisuuden ja rakentamisen kapasiteetin käyttöaste on varsin korkealla. 85 prosentilla vastaajista se on jopa kokonaan hyödynnettynä.

-Investointien odotetaankin jatkavan kasvuaan, mikä on tulevan kasvun kannalta erinomaisen tärkeää. Uudenmaan elinkeinorakenne on palveluvaltainen, joten myönteistä on sekin, että palvelualojen yritykset odottavat myyntinsä vauhdittuvan alkuvuonna, Rauhamäki kertoo.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kyselyyn vastasi 407 uusmaalaista teollisuuden ja rakentamisen sekä palvelualan yritystä, jotka työllistävät yhteensä yli 133 500 henkeä.

Lisätietoja:

Tatu Rauhamäki

johtaja, Helsingin seudun kauppakamari

tatu.rauhamaki@chamber.fi

p. 050 521 2907

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Essi Lindqvist
viestintäpäällikkö, Helsingin seudun kauppakamari
essi.lindqvist(at)chamber.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin seudun kauppakamari
Helsingin seudun kauppakamari
Kalevankatu 12
00100 Helsinki

http://helsinki.chamber.fi/fi/

Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä osallistumalla aktiivisesti Helsingin seudun kehittämiseen. Kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 7000 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari

Uudellamaalla yhä liian vähän korkeakoulupaikkoja alueen tarpeeseen nähden – ”Uusimaalaiset nuoret selkeästi huonommassa asemassa kuin koko Suomessa keskimäärin”13.3.2024 00:10:00 EET | Tiedote

Suomessa on 0,93 korkeakoulun aloituspaikkaa yhtä toisen asteen tutkinnon suorittanutta kohti. Uudellamaalla suhdeluku on 0,76, selkeästi pienempi kuin suurissa tai keskisuurissa korkeakoulumaakunnissa, selvitti Helsingin seudun kauppakamari. Tilanne ei ole korjaantunut edellisestä selvityksestä vuonna 2022.

Helsingin seudun kauppakamari arvioi: Pääkaupunkiseudulla lopetti viime vuonna ennätysmäärä yrityksiä – ”Kaupan alan yritysten määrän väheneminen huolestuttavaa”21.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Pääkaupunkiseudulla lopetti toimintansa 9 450 yritystä vuonna 2023, arvioi Helsingin seudun kauppakamari Tilastokeskuksen alkuvuoden lukuihin perustuen. Lopettaneita yrityksiä olisi arvion mukaan 17 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Luvuissa ei ole huomioitu alkutuotantoa ja kiinteistöalan yrityksiä. Kaupan alalla lopettaneiden yritysten määrä on ollut suuri kahtena edellisvuonna. Lopettaneiden kaupan alan yritysten määrä pääkaupunkiseudulla oli suurempi kuin aloittaneiden tammikuusta 2022 syyskuuhun 2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye