Helsingin seudun kauppakamari

Uudenmaan yritysten yhä vaikeampaa löytää osaavaa työvoimaa

Jaa

Joka kolmas Uudellamaalla toimivasta yrityksestä kuvaa tämänhetkistä suhdannetilannettaan normaalia paremmaksi. Samoin joka kolmas yritys kertoo kärsivänsä työvoimapulasta. Rekrytointivaikeudet ovat vaikeutuneet vuoden alusta selvästi.

Osaavan ammattityövoiman palkkaaminen on yhä useamman uusmaalaisen yrityksen kasvua rajoittava ongelma. Vuoden alussa teollisuuden ja rakentamisen yrityksistä joka viides ja palvelualojen yrityksistä joka neljäs kertoi rekrytointivaikeuksistaan. Nyt määrä on jo 31 prosenttia, selviää Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tuoreesta Suhdannebarometristä.

-Uudellamaalla yritykset suunnittelevat syksylläkin uusien työpaikkojen perustamista, mutta rekrytointivaikeudet ovat tänä vuonna lisääntyneet selvästi. Lähes kolmannes uusmaalaisista yrityksistä kärsii ammattityövoiman pulasta. Erityisen vaikea tilanne on rakennusalalla, kertoo Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja Heikki J. Perälä.

Hänen mukaansa tilanteen korjaamiseksi tarvitaan nopeita toimenpiteitä.

-Työvoiman liikkuvuutta on lisättävä, ja ulkomailta tulevan työvoiman käyttöä helpotettava. Myös yritysten olemassa olevan henkilöstön osaamisen päivittämiseen tarvitaan lisää resursseja. Täydennyskoulutusta onkin vahvistettava, Perälä sanoo.

Suhdannetilanne suosii Uudenmaan yrityksiä

Uudenmaan yritykset arvioivat suhdannetilanteensa kohentuneen kevään ja alkukesän aikana. Tämänhetkistä tilannetta kuvaava saldoluku oli heinäkuussa 24 (huhtikuussa

18). Saldoluku kertoo, kuinka monta prosenttia suhdanteiden paranemiseen uskovia yrityksiä on enemmän kuin niitä, jotka ennustavat tuotantonsa supistuvan.

Heinäkuussa tehdyssä tiedustelussa 32 prosenttia vastaajista arvioi tilanteensa normaalia paremmaksi, kahdeksan prosenttia kuvasi suhdannetilannettaan tavanomaista heikommaksi.

Sen sijaan suhdanneodotukset ovat hieman keväistä tiedustelua varovaisemmat, mutta tilanteen uskotaan edelleen kohenevan. Suhdannenäkymien heinäkuun saldoluku oli 6, kun vastaava lukema oli huhtikuussa 19. Uudenmaan yritysten arviot tulevaisuudesta ovat lähellä koko maan keskiarvoa.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kyselyyn vastasi yli 350 uusmaalaista teollisuuden ja rakentamisen sekä palvelualan yritystä, jotka työllistävät yhteensä 111 400 henkeä.

Lisätietoja:

Heikki J. Perälä

toimitusjohtaja, Helsingin seudun kauppakamari

heikki.perala@chamber.fi

p. 050 66773

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Essi Lindqvist
viestintäpäällikkö, Helsingin seudun kauppakamari
essi.lindqvist(at)chamber.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin seudun kauppakamari
Helsingin seudun kauppakamari
Kalevankatu 12
00100 Helsinki

http://helsinki.chamber.fi/fi/

Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä osallistumalla aktiivisesti Helsingin seudun kehittämiseen. Kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 7000 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme