Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Uudet aikataulut ja lipputuotteet käyttöön osassa Jokilaaksojen kuntien välistä joukkoliikennettä

Jaa
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen hankkima joukkoliikenne Jokilaaksojen kuntien välillä käynnistyy talviaikataulukauden alkaessa viikolla 32. Linja-autovuorojen määrä lisääntyy useilla yhteysväleillä, ja ELY-keskuksen hankkimissa vuoroissa otetaan käyttöön aiempaa edullisempia matkalippuja. Talviaikataulut ovat voimassa 5.6.2022 asti. Osa Jokilaaksojen kuntien välisestä joukkoliikenteestä toteutuu jatkossakin markkinaehtoisesti.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on kilpailuttanut osan Jokilaaksojen kuntien välisestä joukkoliikenteestä kahdeksi vuodeksi. Liikenne käynnistyy viikon 32 aikana. Alkamisaika voi hieman vaihdella sen mukaan, minä päivänä reitin varrella sijaitsevien oppilaitosten opetus käynnistyy.Ensimmäisten vuorojen liikennöinti alkaa 9.8.2021.

Matkalippujen hinnat laskevat ELY-keskuksen liikenteessä nykyiseen verrattuna. Kertalipuista myönnetään alennus opiskelijoille, eläkeläisille sekä varus- ja siviilipalvelushenkilöille. Käytössä ovat myös toisen asteen opiskelijoiden Kela-liput sekä 44 matkan sarjalippu. Lisäksi Alavieskan, Kalajoen, Oulaisten, Sievin ja Ylivieskan alueella otetaan käyttöön kausilippu, joka oikeuttaa tekemään rajattomasti matkoja 30 päivän ajan tietyissä linja-autovuoroissa. Kausilipun hinta riippuu siitä, kuinka monen kunnan alueella lippu on voimassa. Kausi-, sarja- ja Kela-liput ladataan uudelle Matkahuollon matkakortille. Matkakortin ja sille ladattavia lipputuotteita voi hankkia Matkahuollon toimipisteistä tai verkkokaupasta. Verkkokaupasta ei kuitenkaan voi hankkia Kela-lippuja.

ELY-keskuksen liikenteen aikataulut tulevat saataville Matkahuollon aikatauluhakuun, Google Mapsiin ja liikennöitsijöiden verkkosivuille. Lisätietoja lipputuotteista löytyy Matkahuollon verkkokaupasta. Aikatauluja ja tietoa lipputuotteista on saatavilla myös linja-autoista.

ELY-keskuksen liikenne järjestetään pääsuunnittain siten, että kullakin pääsuunnalla kelpaavat samat lipputuotteet. Joillakin yhteysväleillä osa liikenteestä säilyy edelleen markkinaehtoisena. Markkinaehtoisessa liikenteessä aikatauluista ja matkalipuista vastaavat liikenteenharjoittajat. Alla on lueteltu ELY-keskuksen liikenteen pääsuunnat sekä niiden liikenne pääpiirteissään talviaikataulukaudella. Luettelo ei sisällä markkinaehtoista liikennettä, ellei tätä ole erikseen mainittu. Osalla vuoroista voi olla vaihtoyhteyksiä markkinaehtoiseen tai ELY-keskuksen liikenteeseen.

Kalajoki–Oulainen

Arkipäivisin liikennöidään opiskelu- ja asiointiyhteyksiä kumpaankin suuntaan. Osa vuoroista ajetaan Oulaskankaalle, ja lisäksi osalla vuoroista voi olla vaihtoyhteyksiä junaliikenteeseen. Viikonloppuisin liikennöidään asiointi- ja liityntäliikennettä. Sunnuntai-iltaisin reitti jatkuu Ylivieskaan asti. Vuoroja liikennöi Oulaisten Liikenne Oy.

Oulainen–Haapavesi

Arkipäivisin liikennöidään opiskelu- ja asiointiyhteyksiä kumpaankin suuntaan. Vuoroja liikennöi Oulaisten Liikenne Oy.

Haapavesi–Nivala

Arkipäivisin liikennöidään opiskeluyhteyksiä Haapavedeltä Nivalaan. Haapavedelle saapuvien ja Haapavedeltä lähtevien vuorojen aikataulut on sovitettu lukion ja peruskoulun työaikoihin. Vuoroja liikennöi Oulaisten Liikenne Oy.

Pyhäntä–Piippola–Pulkkila–Haapavesi–Ylivieska

Arkipäivisin liikennöidään opiskeluyhteyksiä Pyhännältä, Piippolasta ja Pulkkilasta Haapavedelle, Haapavedeltä Piippolaan sekä Haapaveden ja Ylivieskan välillä kumpaankin suuntaan. Keskellä päivää, iltaisin ja viikonloppuisin liikennöidään asiointi- ja liityntäyhteyksiä. Useimmilla Ylivieskaan saapuvilla tai Ylivieskasta lähtevillä vuoroilla on vaihtoyhteys junaliikenteeseen. Vuoroja liikennöi Paakinahon Liikenne Oy.

Pyhäsalmi–Kärsämäki–Haapavesi, Kärsämäki–Nivala, Kärsämäki–Haapajärvi

Arkipäivisin liikennöidään opiskeluyhteyksiä Pyhäsalmelta ja Kärsämäeltä Haapavedelle, Pyhäsalmelta ja Kärsämäeltä Nivalaan sekä Kärsämäeltä Haapajärvelle. Pyhäsalmelta lähtevät ja Pyhäsalmelle saapuvat vuorot ajavat Ruotasen kautta. Vuoroja liikennöi Oulun Taksipalvelut Oy.

Reisjärvi–Sievi–Ylivieska, Nivala–Reisjärvi

Ylivieskan ja Sievin välillä liikennöidään arkipäivisin työmatka-, opiskelu-, asiointi- ja liityntäyhteyksiä. Osa vuoroista ajetaan ympyräreittinä Sievin asemakylän kautta. Reisjärven ja Ylivieskan välillä taas liikennöidään arkisin opiskeluyhteyksiä (autonvaihto Sievissä). Iltaisin ja viikonloppuisin liikennöidään Reisjärveltä Sievin kautta Ylivieskaan asiointi- ja liityntäyhteyksiä.

Reisjärveltä Nivalaan on arkiaamuisin vaihdollinen opiskeluyhteys siten, että Sievissä vaihdetaan ELY-keskuksen Reisjärveltä saapuvasta vuorosta markkinaehtoiseen Nivalaan lähtevään vuoroon. Iltapäivisin ajetaan ELY-keskuksen hankkima suora paluuyhteys Nivalasta Sievin kautta Reisjärvelle.

Vuoroja liikennöi Liikenne Huovari Oy, ja vuoroissa käyvät kausiliput. Kausilippuja on saatavilla Sievin ja Ylivieskan sisäisille sekä Sievin ja Ylivieskan välisille matkoille.

Kalajoki–Ylivieska

Kalajoen ja Ylivieskan välillä liikennöidään arkipäivisin opiskelu-, asiointi- ja liityntäyhteyksiä molempiin suuntiin. Lisäksi liikennöidään aamuisin työmatkayhteyksiä Kalajoelta Ylivieskaan ja näiden paluuvuoroja iltapäivisin. Iltaisin ja viikonloppuisin liikennöidään asiointi- ja liityntäliikennettä. Osa vuoroista ajetaan Alavieskan ja osa Raution kautta, ja lisäksi Kalajoella vuoroja ajetaan Hiekkasärkille. Useimmilla Ylivieskaan saapuvilla tai Ylivieskasta lähtevillä vuoroilla on vaihtoyhteys junaliikenteeseen.

Vuoroja liikennöi Liikenne Huovari Oy, ja vuoroissa käyvät kausiliput. Kausilippuja on saatavilla yhden kunnan (Alavieska, Kalajoki, Ylivieska) sisäisille, kahden kunnan (Alavieska + Kalajoki, Alavieska + Ylivieska) välisille sekä kolmen kunnan (Kalajoki + Alavieska + Ylivieska) välisille matkoille.

Ylivieska–Oulainen, Nivala–Oulainen

Ylivieskan ja Oulaisten välillä liikennöidään arkipäivisin työmatka-, opiskelu- ja asiointiyhteyksiä molempiin suuntiin. Keskellä päivää ajettavat vuorot täydentävät junaliikenteessä olevia aukkoja. Osa vuoroista ajetaan Oulaskankaalle ja Savariin. Lisäksi Nivalasta on aamuisin opiskeluyhteys Ylivieskan kautta Oulaisiin ja paluuyhteys iltapäivällä.

Vuoroja liikennöi Liikenne Huovari Oy, ja vuoroissa käyvät kausiliput. Kausilippuja on saatavilla Sievin ja Ylivieskan sisäisille sekä Sievin ja Ylivieskan välisille matkoille.

Pyhäntä–Kärsämäki

Pyhännältä Kärsämäelle liikennöidään arkipäivisin opiskeluyhteyksiä. Pyhännälle saapuvien ja Pyhännältä lähtevien vuorojen aikataulut on sovitettu peruskoulun työaikoihin. Vuoroja liikennöi Oy Rytkönen & Co.

Kalajoki–Kokkola

Kalajoen ja Kokkolan välillä liikennöidään arkiaamuisin yhteysvälin markkinaehtoista liikennettä täydentävä vuoropari. Kokkolaan liikennöidään liityntäyhteys Helsinkiin klo 7.27 lähtevälle junalle, ja vuoroa voi käyttää myös aikaisena työmatkayhteytenä. Vuoroja liikennöi Kamusen Liikenne Oy.

Oulu–Oulainen

Oulusta Oulaisiin liikennöidään arkipäivisin työmatka- ja opiskeluyhteyksiä, Oulaisista Ouluun puolestaan junaliikennettä täydentäviä asiointiyhteyksiä. Liikenteessä on käytössä edullinen sarjalippu. Vuoroja liikennöi Saaga Travel Oy. Osalla vuoroista on Vihannissa vaihtoyhteys Raahen ja Piippolan välisestä liikenteestä. Vaihtoyhteyden myötä syntyy vaihdollinen opiskeluyhteys Raahen ja Oulaisten välillä.

Raahe–Piippola

Raahen ja Piippolan välillä liikennöidään arkipäivisin opiskelu-, liityntä- ja asiointiyhteyksiä. Vuoroja liikennöi Oulaisten Liikenne Oy. Osalla vuoroista on Vihannissa vaihtoyhteys Oulun ja Oulaisten väliseen liikenteeseen. Vaihtoyhteyden myötä syntyy vaihdollinen opiskeluyhteys Raahen ja Oulaisten välillä.

Reisjärvi–Haapajärvi–Kärsämäki

Reisjärven ja Haapajärven välillä liikennöidään arkipäivisin opiskelu- ja asiointiyhteyksiä. Osa vuoroista liikennöidään Haapajärven rautatieasemalle, josta on vaihtoyhteys junaliikenteeseen. Vuoroja liikennöi Mantelan Liikenne Oy. Reisjärveltä Haapajärven kautta Kärsämäelle liikennöidään arkipäivisin lisäksi asiointi- ja liityntäyhteyksiä. Vuoroja liikennöi Oulun Taksipalvelut Oy.

Pyhäsalmi–Haapajärvi

Pyhäsalmen ja Haapajärven välillä liikennöidään arkipäivisin opiskelu- ja asiointiyhteyksiä. Pyhäsalmelta lähtevät ja Pyhäsalmelle saapuvat vuorot ajavat Ruotasen kautta. Vuoroja liikennöi Kamusen Liikenne Oy.

Ylivieska–Nivala–Haapajärvi

Suurin osa Ylivieskan ja Haapajärven välisestä liikenteestä on markkinaehtoista. ELY-keskus on hankkinut yhteysvälille vain yksittäisiä markkinaehtoista liikennettä täydentäviä vuoroja.

Arkipäivisin liikennöidään Nivalasta Ylivieskan kautta Oulaisiin opiskeluyhteys. Vuoro palaa iltapäivällä Oulaisista Ylivieskan kautta Nivalaan, ja jatkaa edelleen Haapajärvelle. Vuoroja voi hyödyntää myös työmatkayhteytenä Nivalan ja Ylivieskan välillä. Haapajärveltä liikennöidään lisäksi iltavuoro Nivalaan. Vuoroja liikennöi Liikenne Huovari Oy.

Haapajärven ja Nivalan välillä liikennöidään aamupäivällä asiointi- ja liityntäyhteys. Vuoroja liikennöi Kamusen Liikenne Oy.

Nivalan ja Ylivieskan välillä liikennöidään aamupäivällä asiointi- ja liityntäyhteys. Vuoroja liikennöi Oulun Taksipalvelut Oy.

Selitteet

työmatkayhteys: yhteys työpaikalle ja takaisin, perilläoloaika n. 7.00–15.00 tai 8.00–16.00

opiskeluyhteys: yhteys oppilaitokseen ja takaisin, perillä n. 7.30–9.00 ja paluu n. klo 15.00–16.30

asiointiyhteys: yhteys asiointipaikkakunnalle päivällä, perilläoloaika 2–4 h

liityntäyhteys: yhteys kaukoliikenteen linja-autoreitin varteen tai rautatieasemalle

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

joukkoliikennevastaava Samuli Kallio
samuli.kallio@ely-keskus.fi, 0295 038 252
joukkoliikenneasiantuntija Johannes Miesmaa
johannes.miesmaa@ely-keskus.fi, 0295 038 537

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaan järvien happitilanne heikoin rehevissä ja matalissa järvissä17.4.2024 15:56:53 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus selvitti maalis–huhtikuussa 38 järven happitilannetta. Järvet jäätyivät varhain syksyllä ja pitkä jääpeitteinen kausi näkyi erityisesti matalien ja rehevien järvien happitilanteen heikentymisenä. Syvemmissä järvissä hapen määrä vähenee usein pohjaa kohden, koska eri lämpötilassa olevat kerrokset eivät sekoitu. Pitkä jäätalvi näkyi lievästi myös syvempien järvien happipitoisuuksissa. Kuusamossa järvien jäänpaksuus oli maalis-huhtikuussa keskimäärin 0,8 m, Taivalkoskella 0,7 m ja Pudasjärvellä 0,6 metriä. Oulun ja Rokuan järvissä jään paksuus oli 0,6 m ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosalla 0,5 metriä. Talven aikana ELY-keskuksen on ilmoitettu kalakuolemista Sievin Jyringinjärvellä, Vaalan Syväjärvellä ja Oulun Laholaisojassa.

Kasviplanktonin kevätkukinta värjäsi vettä Oulun edustalla merialueella12.4.2024 15:57:19 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus selvitti Oulun edustan merialueelta Kuivasmereltä Taskisenrannasta tehtyä vesistöhaittailmoitusta. Ilmoituksen mukainen ruskea vesi, haju ja verkkojen limoittuminen johtui todennäköisesti kasviplanktonin kevätkukinnasta. Kasviplanktonlevät voivat lisääntyä massoittain jään alla, kun valon määrä lisääntyy ja ravinteita on riittävästi. Kevätkukinta voi värjätä veden ruskeaksi tai punertavaksi ja sotkea verkkoja. Maalis- ja huhtikuun alun näytteissä vedenlaatu oli talviajalle tyypillinen. Pitkästä jäätalvesta huolimatta happitilanne oli syvemmillä alueilla hyvä. Matalaa ranta-aluetta on kuitenkin paljon ja vedenvaihtuvuudeltaan rajoitetuilla alueilla happitilanne on voinut heikentyä, mikä on voinut aiheuttaa hajuja ja kuplimista avannosta. Voimakkain kasviplanktonin kevätkukinta lienee ajoittunut maalis- ja huhtikuun näytteenottojen väliin. Vesinäytteiden ja vedenlaatutulosten osalta täytyy huomioida, että ne kertovat aina näytteenottohetken tilanteen. Vesist

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye