Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Uudet aikataulut ja lipputuotteet käyttöön osassa Raahen ja Oulun välistä sekä Raahen seudun joukkoliikennettä

Jaa
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen hankkima joukkoliikenne Raahen ja Oulun välillä sekä Raahen seudulla käynnistyy talviaikataulukauden alkaessa viikolla 32. Linja-autovuorojen määrä lisääntyy joillakin yhteysväleillä, ja ELY-keskuksen hankkimissa vuoroissa otetaan käyttöön aiempaa edullisempia matkalippuja. Talviaikataulut ovat voimassa 5.6.2022 asti. Osa alueen joukkoliikenteestä toteutuu jatkossakin markkinaehtoisesti.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on kilpailuttanut osan Raahen ja Oulun välisestä sekä Raahen seudun joukkoliikenteestä kahdeksi vuodeksi. Liikenne käynnistyy viikon 32 aikana. Alkamisaika voi hieman vaihdella sen mukaan, minä päivänä reitin varrella sijaitsevien oppilaitosten opetus käynnistyy.Ensimmäisten vuorojen liikennöinti alkaa 9.8.2021.

Matkalippujen hinnat laskevat ELY-keskuksen liikenteessä nykyiseen verrattuna. Kertalipuista myönnetään alennus opiskelijoille, eläkeläisille sekä varus- ja siviilipalvelushenkilöille. Käytössä ovat myös toisen asteen opiskelijoiden Kela-liput sekä 44 matkan sarjalippu. Lisäksi Raahen ja Siikajoen alueella otetaan käyttöön kausilippu, joka oikeuttaa tekemään rajattomasti matkoja 30 päivän ajan tietyissä linja-autovuoroissa. Kausilipun hinta riippuu siitä, kuinka monen kunnan alueella lippu on voimassa. Raahen ja Oulun välisessä, valtatien 8 kautta ajettavassa liikenteessä taas voi käyttää edullista 30 matkaa/30 päivää-lippua. Lippu kelpaa määrättyjen liikennöitsijöiden vuoroissa, ja lipulla voi tehdä 30 matkaa 30 päivän aikana. Lippu on yhteiskäyttöinen markkinaehtoisen liikenteen vuorojen kanssa.

Kausi-, sarja- ja Kela-liput ladataan uudelle Matkahuollon matkakortille. Matkakortin ja sille ladattavia lipputuotteita voi hankkia Matkahuollon toimipisteistä tai verkkokaupasta. Verkkokaupasta ei kuitenkaan voi hankkia Kela-lippuja tai 30 matkaa/30 päivää-lippuja.

ELY-keskuksen liikenteen aikataulut tulevat saataville Matkahuollon aikatauluhakuun, Google Mapsiin ja liikennöitsijöiden verkkosivuille. Lisätietoja lipputuotteista löytyy Matkahuollon verkkokaupasta. Aikatauluja ja tietoa lipputuotteista on saatavilla myös linja-autoista.

ELY-keskuksen liikenne järjestetään pääsuunnittain siten, että kullakin pääsuunnalla kelpaavat samat lipputuotteet. Joillakin yhteysväleillä osa liikenteestä säilyy edelleen markkinaehtoisena. Markkinaehtoisessa liikenteessä aikatauluista ja matkalipuista vastaavat liikenteenharjoittajat. Alla on lueteltu ELY-keskuksen liikenteen pääsuunnat sekä niiden liikenne pääpiirteissään talviaikataulukaudella. Luettelo ei sisällä markkinaehtoista liikennettä, ellei tätä ole erikseen mainittu. Osalla vuoroista voi olla vaihtoyhteyksiä markkinaehtoiseen tai ELY-keskuksen liikenteeseen.

Raahe–Revonlahti–Oulu

Suurin osa yhteysvälin liikenteestä on markkinaehtoista. ELY-keskus on hankkinut yhteysvälille vain yksittäisiä markkinaehtoista liikennettä täydentäviä vuoroja. Arkipäivisin liikennöidään työmatkayhteyksiä siten, että työssäkäynti Raahessa on mahdollista n. klo 7–15 ja 8–16 sekä Oulussa n. klo 8–16 ja 9–17. ELY-keskuksen hankkimia vuoroja liikennöi Oulaisten Liikenne Oy.

Raahe–Siikajoenkylä–Oulu

Arkipäivisin liikennöidään opiskelu- ja asiointiyhteyksiä kumpaankin suuntaan. Myös Lumijoelta on suora opiskeluyhteys Raaheen. Lauantaisin liikennöidään asiointiyhteyksiä kumpaankin suuntaan. Vuoroja liikennöi Oulaisten Liikenne Oy, ja vuoroissa käyvät kausiliput. Kausilippuja on saatavilla Raahen ja Siikajoen sisäisille sekä Raahen ja Siikajoen välisille matkoille.

Paavola–Ruukki–Raahe

Arkipäivisin liikennöidään työmatka-, opiskelu- ja asiointiyhteyksiä Paavolasta ja Ruukista Raaheen. Lisäksi liikennöidään opiskeluyhteyksiä Raahesta Ruukin luonto- ja hevoskeskukselle. Lauantaisin liikennöidään asiointiyhteyksiä Raaheen. Vuoroja liikennöi Kamusen Liikenne Oy.

Oulu–Oulainen

Oulusta Oulaisiin liikennöidään arkipäivisin työmatka- ja opiskeluyhteyksiä, Oulaisista Ouluun puolestaan junaliikennettä täydentäviä asiointiyhteyksiä. Liikenteessä on käytössä edullinen sarjalippu. Vuoroja liikennöi Saaga Travel Oy. Osalla vuoroista on Vihannissa vaihtoyhteys Raahen ja Piippolan välisestä liikenteestä. Vaihtoyhteyden myötä syntyy vaihdollinen opiskeluyhteys Raahen ja Oulaisten välillä.

Raahe–Piippola

Raahen ja Piippolan välillä liikennöidään arkipäivisin opiskelu-, liityntä- ja asiointiyhteyksiä. Vuoroja liikennöi Oulaisten Liikenne Oy. Osalla vuoroista on Vihannissa vaihtoyhteys Oulun ja Oulaisten väliseen liikenteeseen. Vaihtoyhteyden myötä syntyy vaihdollinen opiskeluyhteys Raahen ja Oulaisten välillä.

Selitteet

työmatkayhteys: yhteys työpaikalle ja takaisin, perilläoloaika n. 7.00–15.00, 8.00–16.00 tai 9.00–17.00

opiskeluyhteys: yhteys oppilaitokseen ja takaisin, perillä n. 7.30–9.00 ja paluu n. klo 15.00–16.30

asiointiyhteys: yhteys asiointipaikkakunnalle päivällä, perilläoloaika 2–4 h

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

joukkoliikennevastaava Samuli Kallio
samuli.kallio@ely-keskus.fi, 0295 038 252
joukkoliikenneasiantuntija Johannes Miesmaa
johannes.miesmaa@ely-keskus.fi, 0295 038 537

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaan järvien happitilanne heikoin rehevissä ja matalissa järvissä17.4.2024 15:56:53 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus selvitti maalis–huhtikuussa 38 järven happitilannetta. Järvet jäätyivät varhain syksyllä ja pitkä jääpeitteinen kausi näkyi erityisesti matalien ja rehevien järvien happitilanteen heikentymisenä. Syvemmissä järvissä hapen määrä vähenee usein pohjaa kohden, koska eri lämpötilassa olevat kerrokset eivät sekoitu. Pitkä jäätalvi näkyi lievästi myös syvempien järvien happipitoisuuksissa. Kuusamossa järvien jäänpaksuus oli maalis-huhtikuussa keskimäärin 0,8 m, Taivalkoskella 0,7 m ja Pudasjärvellä 0,6 metriä. Oulun ja Rokuan järvissä jään paksuus oli 0,6 m ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosalla 0,5 metriä. Talven aikana ELY-keskuksen on ilmoitettu kalakuolemista Sievin Jyringinjärvellä, Vaalan Syväjärvellä ja Oulun Laholaisojassa.

Kasviplanktonin kevätkukinta värjäsi vettä Oulun edustalla merialueella12.4.2024 15:57:19 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus selvitti Oulun edustan merialueelta Kuivasmereltä Taskisenrannasta tehtyä vesistöhaittailmoitusta. Ilmoituksen mukainen ruskea vesi, haju ja verkkojen limoittuminen johtui todennäköisesti kasviplanktonin kevätkukinnasta. Kasviplanktonlevät voivat lisääntyä massoittain jään alla, kun valon määrä lisääntyy ja ravinteita on riittävästi. Kevätkukinta voi värjätä veden ruskeaksi tai punertavaksi ja sotkea verkkoja. Maalis- ja huhtikuun alun näytteissä vedenlaatu oli talviajalle tyypillinen. Pitkästä jäätalvesta huolimatta happitilanne oli syvemmillä alueilla hyvä. Matalaa ranta-aluetta on kuitenkin paljon ja vedenvaihtuvuudeltaan rajoitetuilla alueilla happitilanne on voinut heikentyä, mikä on voinut aiheuttaa hajuja ja kuplimista avannosta. Voimakkain kasviplanktonin kevätkukinta lienee ajoittunut maalis- ja huhtikuun näytteenottojen väliin. Vesinäytteiden ja vedenlaatutulosten osalta täytyy huomioida, että ne kertovat aina näytteenottohetken tilanteen. Vesist

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye